Nythän on ns. mätäkuu vanhan kansan mukaan. Kannattaako kissalle tehdä hammaskivenpoisto tähän aikaan? Ainakaan leikkauksia ei suositella mätäkuun aikana, koska haava voi tulehtua. Onko kokemuksia, onkohan tällä ajankohdalla merkitystä?
mätäkuussa
hammaskivenpoisto?
5335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Paljon on keskusteluja hammaskivestä, mutta itsellä on eka kissa, nyt parivuotias, enkä tiedä miltä näyttää jos kissalla on hammaskiveä? Voisitteko ystävällisesti kertoa, mistä sen tunnistaa...
kerran käytät kissaasi ell esim. rokotuksessa niin käske ell katsoa hampaat. Ell sanoo sitten tarvitseeko poistattaa.
"Ikivanhan eläinradan kahdellatoista jaksolla on kaikilla ollut omat kuukaudennimensä, jotka ovat vuosisatojen mittaan häipyneet käytöstä ja muistista mätäkuuta lukuun ottamatta. Mätäkuuhan tarkoittaa ajanjaksoa, jona aurinko on Leijonan (Jalopeuran) horoskooppimerkissä, noin 23.7. - 23.8. Pohjoismaihin on mätäkuu-nimityksen tuonut tanskalaisten aikoinaan aikaansaama käännösvirhe. Heiltä meni käännöksessä sekaisin koiraa merkitsevä "rode" ja mätää tarkoittava "roden", ja näin jo muinaisessa Egyptissä koirakuuna tunnetusta ajanjaksosta tuli mätäkuu. Koira, joka Egyptissä ilmoitti koirapäivät alkaneiksi, oli taivaan kirkkain tähti Sirius, Orionin koira." - Ajasto.fi
Silti se käännösvirhe on myös kuvaavaa, koska ruoka pilaantui helposti juuri mätäkuun aikana, ja haavat voivat tulehtua helpommin kuin muuten. Lieneekö siitä mitään tieteellistä tutkimusta, mutta useat ihmiset uskovat siihen.
olisko sillä mitään vaikutusta asiaan että heinäkuu on lämpimimpiä, hiostavimpia kuukausia mitä täälläpäin on. varmaan pilaantuu ja mätänee helpommin. tuskin tääkään nyt mikään uskon asia on...
en siis kuitenkaan usko että tällä on mitään merkitystä hammaskiven poistoon kunhan on tarjolla puhdasta vettä.