dementiaa?

Osa näiden "keskustelu"foorumien asiantuntijoista, jopa F1-"toimittajista" tuntuu potevan jonkin asteista dementiaa purkaessaan pettymystään Kimi Räikkösen suoritusten suhteen. Olisiko aihetta palauttaa mieliin hieman faktaa formula 1 -asioista? (Tosin isoa joukkoa suomi24:n teiniädlääjistä ei taida tosiasiat kiinnostaa...)

Michael Schumacher kilpaili Ferrarilla 4 kautta ennenkuin sai ensimmäisen mestaruutensa. Eikä kukaan epäillyt hänen kuntoaan tahi taitojaan noina neljänä vuonna. Formula 1:ssä hän kilpaili 15 ( ½) kautta ja voitti 7 maailmanmestaruutta. Eli äkkiä laskettuna kaikkiaan 8 kautta ilman MM:ää. Kimi on ollut mukana kuusi kautta ja tämä on siis ensimmäinen kausi Ferrarilla...
MTV3:n Oskari Saaren jo alkukaudesta esitettyjen "Kaikki on ohi" -henkisten kommenttien ohella voitanee ottaa esimerkiksi toimittajien suhtautumisesta vaikkapa IS Urheilun Janne Aittoniemi, joka niputtaa alkukauden "pahimmat epäonnistujat". (20.6.2007):
"..Kuka olisi uskonut ennen kauden alkua, että Räikkönen on ulkona mestaruustaistelusta jo ennen juhannusta. Avauskilpailun jälkeen vaikutti vielä hyvältä, mutta sen jälkeen ne ongelmat, jotka oli nähtävissä jo talven testeissä, pomppasivat esiin. Ei onnistu starteissa, ei osaa vieläkään täydellisesti hyödyntää Ferrarin elektroniikkaa ja tekee myös virheitä tärkeillä hetkillä. Aliohjautuva auto ja muuttuneet renkaat ovat olleet myrkkyä Räikköselle. Häikäisi nopeudellaan McLarenilla. Ei häikäise enää..."
Myöskään HS:n Juha Päätaloa ei voi suuremmin kiitellä positiivisesta suhtautumisestaan.

No, ihmisen muisti on tunnetusti lyhyt. Onneksi Kimi osaa suhtautua; paskapuheet menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän vain hyppää Ferrariin ja tekee työnsä - sanoisinpa jopa että hyvin! En voi olla vertaamatta esim. tallikaveri Massaan, jonka suupielten suunnasta näkyy heti, mikäli kaikki ei menekään putkeen. Ja silloinhan löytyy poikkeuksetta syy muualta kuin ratin ja penkin välistä...

Pientä muistin virkistystä Schumin kunnioitettavasta F1 -urasta, vaikkapa vertailupohjaksi Räikkösen saavutuksiin:

Benetton 1991–1995

-91: ei voittoja, MM 13. (ajoi 6 GP´iä)

-92 1 voitto, MM 3.

-93: 1 voitto, MM 4.

-94: 6 voittoa, MM 1.
Kauden keskivaiheilla hylättiin Silverstonessa ja Spa´ssa. Sai kahden kilpailun kilpailukiellon, koska Spa´ssa jatkoi mustista lipuista huolimatta. Damon Hill pääsi mukaan mestaruustaistoon.
Kauden päätöskisa Australian GP ratkaisi MM:n. Kilpailun lopussa kakkosena ollut Hill tavoitti johdossa ollutta Schumacheria, jolloin paineen alla Schumacher ajoi ulos oman ajovirheen johdosta. Hill tuli takaa ja ohitti rikkoontuneella autolla ajanneen Schumacherin sisäkautta, jolloin Schumi kiilasi tarkoituksella Hillin kylkeen. Kolarin aiheuttamien vaurioiden johdosta Hill joutui keskeyttämään. Hill olisi voittanut MM:n maaliin pääsemällä, mutta keskeytyksen johdosta Schumacher sen sijaan voitti mestaruuden. FIA ei langettanut rangaistuksia kolaritilanteesta.

-95: 9 voittoa, MM 1.

Ferrari 1996–2006

-96: 3 voittoa, MM-sarjan 3.

-97: 5 voittoa, MM -sijoitus hylättiin, kun Jerez´ssä mestaruudesta kamppaileva Villeneuve ohittaessa Schumin sisäkautta Schumacher tahallaan kiilasi Villeneuven kylkeen.

-98: 6 voittoa, MM 2. Schumacher kamppaili tasaväkisesti mestaruudesta Mika Häkkisen kanssa, mutta kauden viimeisessä osakilpailussa auto sammui lähtöruudukkoon ja hän joutui lähtemään viimeiseltä tilalta. Kisa päättyi rengasrikkoon.

-99: 2 voittoa, MM 5. Taas mestaruustaistossa mukana, mutta kauden puolivälissä sattuneen Silverstonen kolarin jälkeen jäi loppukausi väliin kahta viimeistä osakilpailua lukuun ottamatta, joiden aika-ajoissa sijoittui paalulle ja auttoi kahdella kakkossijallaan Ferraria merkkimestaruuteen.

-00: 9 voittoa, ensimmäisen MM Ferrarilla. Mestaruuskamppailu Häkkisen kanssa ratkesi vahvaan loppukauteen: Schumi voitti kauden viimeiset neljä kilpailua ja varmisti mestaruutensa jo ennen kauden päätöskilpailua.

-01: 9 voittoa, MM 1.Ylivoimainen Ferrari F2001 -autolla, voitti mestaruuden jo kauden viidenneksi viimeisessä kilpailussa Hungaroringilla

-02: 11 voittoa ja MM 1. Mestaruus ratkesi kauden seitsemänneksi viimeisessä kilpailussaRanskan GP:ssä, ja Schumacher voitti 11 kauden 17 kilpailusta. Itävallan GP:ssä Barrichellon piti tallimääräyksellä päästää Schumi ohi. FIA määräsi Ferrarille tapauksesta miljoonan taalan sakot.

-03: 6 voittoa, MM 1. Kova mestaruuskamppailu Kimin ja Montoyan kanssa F2003-GA -autolla. Mestaruus oli viimeisessä osakilpailussa vielä auki, mutta Räikkösen mahdollisuudet mestaruuteen olivat lähinnä teoreettiset: Schumille mestaruuteen riitti pisteille ajaminensen hän myös teki (8.), ja voitti mestaruutensa kahden pisteen erolla Räikköseen.
Kaudella muuttui pistejärjestelmä, joka auttoi vastustajia saavuttamaan Schumacherin etumatkan, vanhalla systeemillä mestaruus olisi tullut suuremmalla piste-erolla.

-04: 13 voittoa, MM 1.

-05: 1 voitto, MM 3.

-06: 7 voittoa, MM 2.
6326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos täällä notkuu ja lukee noita kuolauksia mitä tänne kylvetään se todella vituttaa. Tuo mitä kirjoitit on alaa seuranneille tuttuja juttuja....tällä eletään vain kisa kerrallaan vailla faktaa ja historiaa.
Tärkeitä ei ole asia, vaan suunnaton asiattomuus.

Äänestä

että vauhtipaavo hankkisi itselleen elämän!! uskomatonta, täyttä fullshittiä!! nyt on kyllä elämä kapeaa, jos viitsii luetella tollasta sontaa! miten edes viitsii tollasesta mitättömästä lajista kirjotella kauheeta sepustusta?! nyt kipin kapin välillä ulos sieltä television edestä, ja formulakirjojen keskeltä katsomaan miltä näyttää oikea elämä!!!!

Äänestä
  • Voivoi! Täyttä fullshittiä? Ja siinäkö oli siis vasta-argumenttisi? Faktaahan vastaväitteisiin asti ei vissiin löydy? Kunhan naputtelin pikkupierussa sadepäivän ratoksi. Tänä kesänä prätkällä takana yli 14tkm, ja vuosien varrella F1:stä vaatimaton 60 kisaviikonlopun (PAIKAN PÄÄLLÄ seuratun) kokemus. Kyllä sitäkin elämäksi voisin luonnehtia? :)
    Mutta herra (?) aivokirurgi jatkaa keskustelupalstoilla "mitättömästä lajista" ädläämistään vaan, jos se on sitä korkeatasoista, ns. "hankittua elämää"...

    Äänestä

  • vauhtipaavo kirjoitti:

    Voivoi! Täyttä fullshittiä? Ja siinäkö oli siis vasta-argumenttisi? Faktaahan vastaväitteisiin asti ei vissiin löydy? Kunhan naputtelin pikkupierussa sadepäivän ratoksi. Tänä kesänä prätkällä takana yli 14tkm, ja vuosien varrella F1:stä vaatimaton 60 kisaviikonlopun (PAIKAN PÄÄLLÄ seuratun) kokemus. Kyllä sitäkin elämäksi voisin luonnehtia? :)
    Mutta herra (?) aivokirurgi jatkaa keskustelupalstoilla "mitättömästä lajista" ädläämistään vaan, jos se on sitä korkeatasoista, ns. "hankittua elämää"...

    voisin selventää vielä arvon aivokirurgille että häntä on juuri potkittu munille ja lujaa. Toivottavasti laittaa vielä jonkun yhtä loistokkaan kommentin niin saa haukata jälleen kakkaa.

    Äänestä

  • kohtaan kirjoitti:

    voisin selventää vielä arvon aivokirurgille että häntä on juuri potkittu munille ja lujaa. Toivottavasti laittaa vielä jonkun yhtä loistokkaan kommentin niin saa haukata jälleen kakkaa.

    on siinä saanut istua television ääressä, kun on tollasen määrän ajanut prätkää pleikkarilla! mahtaa olla sormet kipeinä? ja pullamössöä ahmiessa on tullut luettua kaikki formulalehdet moneen kertaan, niin sittenhän hyvällä mielikuvituksella voi sanoa olleensa paikan päällä! sellasta se haaveilu on, kun oikeasti rahat ei riitä edes dx:n bensoihin lähikioskille! hohhoijaa,ei muuta ku työkkäriin katsomaan, jospa tärppäis töitä jostain, ni voisit hyvällä tuurilla saada säästettyä rahaa jopa fk-kisoihin!

    Äänestä

  • aivokirurgi kirjoitti:

    Jokainen tulkoon autuaaksi uskossaan. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vauhtipaavo kirjoitti:

Osa näiden "keskustelu"foorumien asiantuntijoista, jopa F1-"toimittajista" tuntuu potevan jonkin asteista dementiaa purkaessaan pettymystään Kimi Räikkösen suoritusten suhteen. Olisiko aihetta palauttaa mieliin hieman faktaa formula 1 -asioista? (Tosin isoa joukkoa suomi24:n teiniädlääjistä ei taida tosiasiat kiinnostaa...)

Michael Schumacher kilpaili Ferrarilla 4 kautta ennenkuin sai ensimmäisen mestaruutensa. Eikä kukaan epäillyt hänen kuntoaan tahi taitojaan noina neljänä vuonna. Formula 1:ssä hän kilpaili 15 ( ½) kautta ja voitti 7 maailmanmestaruutta. Eli äkkiä laskettuna kaikkiaan 8 kautta ilman MM:ää. Kimi on ollut mukana kuusi kautta ja tämä on siis ensimmäinen kausi Ferrarilla...
MTV3:n Oskari Saaren jo alkukaudesta esitettyjen "Kaikki on ohi" -henkisten kommenttien ohella voitanee ottaa esimerkiksi toimittajien suhtautumisesta vaikkapa IS Urheilun Janne Aittoniemi, joka niputtaa alkukauden "pahimmat epäonnistujat". (20.6.2007):
"..Kuka olisi uskonut ennen kauden alkua, että Räikkönen on ulkona mestaruustaistelusta jo ennen juhannusta. Avauskilpailun jälkeen vaikutti vielä hyvältä, mutta sen jälkeen ne ongelmat, jotka oli nähtävissä jo talven testeissä, pomppasivat esiin. Ei onnistu starteissa, ei osaa vieläkään täydellisesti hyödyntää Ferrarin elektroniikkaa ja tekee myös virheitä tärkeillä hetkillä. Aliohjautuva auto ja muuttuneet renkaat ovat olleet myrkkyä Räikköselle. Häikäisi nopeudellaan McLarenilla. Ei häikäise enää..."
Myöskään HS:n Juha Päätaloa ei voi suuremmin kiitellä positiivisesta suhtautumisestaan.

No, ihmisen muisti on tunnetusti lyhyt. Onneksi Kimi osaa suhtautua; paskapuheet menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän vain hyppää Ferrariin ja tekee työnsä - sanoisinpa jopa että hyvin! En voi olla vertaamatta esim. tallikaveri Massaan, jonka suupielten suunnasta näkyy heti, mikäli kaikki ei menekään putkeen. Ja silloinhan löytyy poikkeuksetta syy muualta kuin ratin ja penkin välistä...

Pientä muistin virkistystä Schumin kunnioitettavasta F1 -urasta, vaikkapa vertailupohjaksi Räikkösen saavutuksiin:

Benetton 1991–1995

-91: ei voittoja, MM 13. (ajoi 6 GP´iä)

-92 1 voitto, MM 3.

-93: 1 voitto, MM 4.

-94: 6 voittoa, MM 1.
Kauden keskivaiheilla hylättiin Silverstonessa ja Spa´ssa. Sai kahden kilpailun kilpailukiellon, koska Spa´ssa jatkoi mustista lipuista huolimatta. Damon Hill pääsi mukaan mestaruustaistoon.
Kauden päätöskisa Australian GP ratkaisi MM:n. Kilpailun lopussa kakkosena ollut Hill tavoitti johdossa ollutta Schumacheria, jolloin paineen alla Schumacher ajoi ulos oman ajovirheen johdosta. Hill tuli takaa ja ohitti rikkoontuneella autolla ajanneen Schumacherin sisäkautta, jolloin Schumi kiilasi tarkoituksella Hillin kylkeen. Kolarin aiheuttamien vaurioiden johdosta Hill joutui keskeyttämään. Hill olisi voittanut MM:n maaliin pääsemällä, mutta keskeytyksen johdosta Schumacher sen sijaan voitti mestaruuden. FIA ei langettanut rangaistuksia kolaritilanteesta.

-95: 9 voittoa, MM 1.

Ferrari 1996–2006

-96: 3 voittoa, MM-sarjan 3.

-97: 5 voittoa, MM -sijoitus hylättiin, kun Jerez´ssä mestaruudesta kamppaileva Villeneuve ohittaessa Schumin sisäkautta Schumacher tahallaan kiilasi Villeneuven kylkeen.

-98: 6 voittoa, MM 2. Schumacher kamppaili tasaväkisesti mestaruudesta Mika Häkkisen kanssa, mutta kauden viimeisessä osakilpailussa auto sammui lähtöruudukkoon ja hän joutui lähtemään viimeiseltä tilalta. Kisa päättyi rengasrikkoon.

-99: 2 voittoa, MM 5. Taas mestaruustaistossa mukana, mutta kauden puolivälissä sattuneen Silverstonen kolarin jälkeen jäi loppukausi väliin kahta viimeistä osakilpailua lukuun ottamatta, joiden aika-ajoissa sijoittui paalulle ja auttoi kahdella kakkossijallaan Ferraria merkkimestaruuteen.

-00: 9 voittoa, ensimmäisen MM Ferrarilla. Mestaruuskamppailu Häkkisen kanssa ratkesi vahvaan loppukauteen: Schumi voitti kauden viimeiset neljä kilpailua ja varmisti mestaruutensa jo ennen kauden päätöskilpailua.

-01: 9 voittoa, MM 1.Ylivoimainen Ferrari F2001 -autolla, voitti mestaruuden jo kauden viidenneksi viimeisessä kilpailussa Hungaroringilla

-02: 11 voittoa ja MM 1. Mestaruus ratkesi kauden seitsemänneksi viimeisessä kilpailussaRanskan GP:ssä, ja Schumacher voitti 11 kauden 17 kilpailusta. Itävallan GP:ssä Barrichellon piti tallimääräyksellä päästää Schumi ohi. FIA määräsi Ferrarille tapauksesta miljoonan taalan sakot.

-03: 6 voittoa, MM 1. Kova mestaruuskamppailu Kimin ja Montoyan kanssa F2003-GA -autolla. Mestaruus oli viimeisessä osakilpailussa vielä auki, mutta Räikkösen mahdollisuudet mestaruuteen olivat lähinnä teoreettiset: Schumille mestaruuteen riitti pisteille ajaminensen hän myös teki (8.), ja voitti mestaruutensa kahden pisteen erolla Räikköseen.
Kaudella muuttui pistejärjestelmä, joka auttoi vastustajia saavuttamaan Schumacherin etumatkan, vanhalla systeemillä mestaruus olisi tullut suuremmalla piste-erolla.

-04: 13 voittoa, MM 1.

-05: 1 voitto, MM 3.

-06: 7 voittoa, MM 2.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu