mitä mieltä?

Mitä mieltä ootte 17-19- vuotiaista äideistä? Pärjäävätkö he hyvin? Kokemuksia??
6492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ne jotka tunnen, ovat hyviä äitejä ja rakastavat lapsiaan!!! Tosin he ovat nyt jo yli 20 vuotiaita, mutta ovat siis saaneet ekan lapsensa n.16-19 vuotiaina.
Ainoa mitä he harmittelevat, on se että ei ole ollut aikaa kavereille ja bailaamiselle yms. mikä kuuluu nuorten normaali elämään!!!
Itseni täytyy rehellisesti sanoa etten olisi tuon ikäisenä ollut vielä läheskään valmis äidiksi!!!
Sain esikoiseni nyt 26 vuotiaana, tämä oli minulle juuri se oikea ikä alkaa hankkimaan perhettä!!! Bailut on bailattu, on ammatti ja työkokemusta ja työpaikka odottamassa sitä kun taas haluan töihin palata ja raaskin viedä pojan hoitoon!! =)

Äänestä

Olin 15-vuotias kun sain ensimmäisen lapseni ja 23-vuotiaana toisen. Esikoinen on nyt jo 13-vuotias ja olemme pärjänneet hyvin. Eihän kukaan voi sanoa pärjäävätkö kaikki nuoret äidit hyvin, vaan paljon on kiinni mm. äidin luonteesta ja asenteesta sekä tukijoukoista! Itse asuin kolme vuotta esikoisen kanssa äitini luona, joten tukea löytyi.

Äänestä

olen pärjännyt kohtuu hyvin, sain esikoiseni 18 vuotiaana. Rahasta oli tiukkaa, ammattia saati työpaikkaa ei vielä ollut. Opiskelin ammatin ja sain työpaikan. Nyt olen 27 ja sain toisen lapseni joulukuussa. Huomattavasti kuitenkin on nykyjään helpompaa, enemmän elämän kokemusta ja raha asiatkin ok, oma asunto,ihana aviomies eikä enää menohaluja kuin nuorempana. Tämä on minun kokemukseni.

Äänestä

jos on valmis äidiksi niin kyllä pärjää... minulla on kaveri joka on 18vee-äiti ja pärjää hienosti!!!!

Äänestä

sehän nyt riippuu maivan ihmisestä! ei iästä niinkään. itse sain lapseni 18v ja olen pärjännyt hienosti! poika on onnellinen ja tyytyväinen, kuten minäkin. olen yh:kin mutta silti vietämme antoisaa ja kaiken puolin ihanaa elämää, sen näkee pojastakin!

ikä on (yleensä!!!) vain numeroita. huonoja äitejä on nuorissa kuin vanhoissakin. se riippuu ihan siitä miten nainen suhtautuu äitiyteen, asettaako lapsen tarpeet edelle, onko yleensäkin valmis uhraamaan sen mitä lapsi tarvii vaikka oisikin itseltä pois.

olen tavannut muutaman todella huonon ja kamalan äidin, nuoria. yksi tuttuni kauempi tuttu ( oli raskaana ja veti huumeita. lapsi ei selvinnyt (19) vaan syntyi kuolleena, yksi (17) jättää mummillensa joka pe ja la lapsen hoitoon ja lähtee dokaamaan.. mutta tiedän myös noin 30-40v äitejä jotka ovat alkoholisoituneet, lapset ovat yksin kotona ja äidit baarissa. ja jotkut perkeleet ottaa lapsensa mukaan baariin, kuten olen meidän ostoskeskuksessa huomioinut! keskellä päivää, lapset istuu tupakan savussa rattaissa kun muut vetää viinaa korvat täyteen!

mutta siinä niitä muutamia esimerkkejä joilla koitan sanoa että ikä harvemmin tekee äidistä hyvää tai huonoa, se on mm.luonteesta ja halusta valmistautua ja uhrautua!

elikkä, kyllä 17´19 äiidit voivat pärjätä hienosti, todella hienosti. se on kaikki sinusta itsestäsi kiinni. itse jos näen että lapsella ei ole hyvä olla tai häntä kohdellaan kaltoin, ilmoitan asiasta heti!

mutta, kyllä voi pärjätä!! :) :) :)

Äänestä
  • olen justiinsa samaa mieltä sun kanssa eli en viitsi alkaa omaa tarinaa edes kirjottamaan =) Itse tulin raskaaksi 16v,ja aluksi epäilin itsekin pystynkö rauhottumaan,mutta pystyin tosi hyvin,ja muutkin on kehunu mua..sitten taas mun serkku 24v sai lapsen ja kaikki on huolissaan niiden elämästä.mun kaveri ,samnikänen mun kanssa, niin se on jotain aivan hirveetä,siis sen elämä pienen lapsen kanssa...On noita hyviä ja huonoja äitejä, nuoria ja vanhoja =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Mitä mieltä ootte 17-19- vuotiaista äideistä? Pärjäävätkö he hyvin? Kokemuksia??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu