Suoritin elektroniikan vikaantumista käsittelevän kokeen, ja vastasin oikein kaikkiinpaitsi yhteen kysymykseen.
Kuitenkin pari viikkoa myöhemmin kokeen kaksi
viimeistä tehtävää tehtiin uudelleen, ja tällä kertaa puolet kysymyksistä puuttui
koepaperista. Vastasin kahteen näkyvissä olevaan kysymykseen oikein,mutta
kaksi jäi täyttämättä.Koska en tiennyt mihin piti vastata kun näkyvissä ei ollut kuin kaksi kysymystä.
Oikeat vastaukset ovat kuitenkin alkuperäisessä
paperissa,mutta niitä ei hyväksytä vaikka ne ovat selvästi näkyvissä,oikealla
paikalla yms. Sain siis 11/14 eli 4 vaikka pitäisi saada 13/14. eli 5
Kuitenkin
kaikki pääsivät kokeesta läpi,vaikka osalla oli 3 pistettä,ja ainakin
minun mielestä he ovat elektroniikasta pihalla kuin lumiukot. Meikäläiselle ei kuitenkaan
voi vitosta antaa,ei sitten millään. Tässä näkyy suomalaisen koulun luonne,malliesimerkki tästä on
Pirkanmaan Taitokeskus.
Tekisi mieli tehdä tuosta oikein kunnon valitus&oikeusjuttu että oppisivat vittuilemaan.
Numeroiden vääristely
Jalli
3371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Steinerkoulun käynyt, et yhtään ihmettelisi asiaa.
Niinku mitä? Mulla meni yli hilseen.
Kauhajoen Yhteiskoulu hyvänä esimerkkinä... Kävin sillon aikanani käsityön valinnaiskurssin. Sain asukokonaisuudesta arvostelussa 9, ja kudontatyöstä 9. Tunnilla olin omasta ja muidenkin mielestä nätisti, ja silti sain päättötodistukseen 6... Aikaisemmat käsityönumeroni olivat kaikki ysiä. Eli mielestäni 9 olisi ollut oikea numero... =/
Kysyin opettajilta, miksi IHMEESSÄ tämä on näin, että tässä täytyy olla kyllä jokin väärinkäsitys. Vaan ei ollut... Opettaja oli arvostellut väärin tekemäni työt. Hän ei ollut oikein terve, ja siksi mieli ailehti muissa asioissa.
Että tämmöistä täälä Etelä-Pohjanmaalla.