Koirapuisto

Kävipä kerran niin että menin koirani, uros ja kiltti, koirapuistoon. Portilla kuitenkin eräs nainen tuumasi että hänen toisella koiralla on juoksut. Oletin että hän lähtisi koiransa kanssa puistosta mutta mitä vielä. Hän vain ilmoitti asian ja jatkoi seisoskelua.

Ja toisella kertaa samassa puistossa, nainen ja hänen husky olivat puistossa kun saavuin sinne. Nainen luki kirjaa penkillä eikä puistossa ollut muita. Hänen koiransa murisi omalleni portilla joten kysyin voinko tuoda koirani sinne. Nainen haki koiransa portilta ja sanoi että pitää siitä kiini ja ovat jo muutenkin lähdössä, hän meni takaisin penkille istumaan ja tuumasi että kuhan et päästä koiraasi tämän lähelle.. En siis päästänyt omaani irti vaan odottelin josko tämä nainen lähtisi. Hän ei kuitenkaan lähtenyt joten itse sitten häivyin sieltä.

Onko tämä nyt ihan oikein? Kiimaiset koirat puistossa, jolloin sinne ei voi tuoda uroksia. Vihainen koira puistossa jolloin ei voi päästää omaansa irti. Eikö koirapuistossa koirien ole tarkoitus juosta keskenään?

Etelän koirapuistossa luki että älä tuo puistoon kiimaista, sairasta tai vihaista koiraa. Miksei tämä maalaisjärjellinen kehotus päde Kajaanissa? Onko koirapuistoon oikeus tuoda vihainen koira jolloin muut eivät puistoon pääse? Saati sitten kiimainen koira. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
1332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei ole kokemuksia, täällä ei nimittäin ole koko koirapuistoa! pitäisi kyllä olla. mutta ei ole todellakaan oikein, että joku saa omia koko alueen itselleen sen takia että koira on vihainen tms. jos haluaa koiransa puistoon tuoda, niin sen täytyy olla turvallista. olisit inttänyt naiselle vastaan, että huolehtikoot itse siitä, ettei päästä omaansa toisten koirien lähelle kiima-aikaan.;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kajaanissa kirjoitti:

Kävipä kerran niin että menin koirani, uros ja kiltti, koirapuistoon. Portilla kuitenkin eräs nainen tuumasi että hänen toisella koiralla on juoksut. Oletin että hän lähtisi koiransa kanssa puistosta mutta mitä vielä. Hän vain ilmoitti asian ja jatkoi seisoskelua.

Ja toisella kertaa samassa puistossa, nainen ja hänen husky olivat puistossa kun saavuin sinne. Nainen luki kirjaa penkillä eikä puistossa ollut muita. Hänen koiransa murisi omalleni portilla joten kysyin voinko tuoda koirani sinne. Nainen haki koiransa portilta ja sanoi että pitää siitä kiini ja ovat jo muutenkin lähdössä, hän meni takaisin penkille istumaan ja tuumasi että kuhan et päästä koiraasi tämän lähelle.. En siis päästänyt omaani irti vaan odottelin josko tämä nainen lähtisi. Hän ei kuitenkaan lähtenyt joten itse sitten häivyin sieltä.

Onko tämä nyt ihan oikein? Kiimaiset koirat puistossa, jolloin sinne ei voi tuoda uroksia. Vihainen koira puistossa jolloin ei voi päästää omaansa irti. Eikö koirapuistossa koirien ole tarkoitus juosta keskenään?

Etelän koirapuistossa luki että älä tuo puistoon kiimaista, sairasta tai vihaista koiraa. Miksei tämä maalaisjärjellinen kehotus päde Kajaanissa? Onko koirapuistoon oikeus tuoda vihainen koira jolloin muut eivät puistoon pääse? Saati sitten kiimainen koira. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu