Tietoa?

Eli juhannuksena puhalsin 26mg ja nyt syyttäjältä on sitten tullut lappu, jossa se vaatii vähintään kuukauden ajokieltoa ja sakkoja. Eli kuinkas paljon tuo tuosta sitten mahtaa nousta varsinaisessa käsittelyssä tuo ajokiellon pituus?
4618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

0,26 mg/l eli lähellä alarajaa. Ei se paljoa tuota kuukautta ylitä. Veikkaan noin 2 kuukautta ajokieltoa.

Äänestä

Jos noin pienillä seuraamuksilla pääset ratista mitä syyttäjä vaatii niin ole tyytyväinen.
Kaveri ajoi ylinopeutta aika reippaasti ohitustilanteessa ja sai kaksi kuukautta ajokieltoa, kovat sakot ja vielä päälle ajotutkinto uusiksi niin siinä sitä on ihmettelemistä. Ja tämän määräsi valopää poliisit, siis kolminkertainen rangaistus.
Ja kyseessä oli ensimmäinen ylinopeus, mutta Suomessahan se onkin suurimpia rikoksia. Itse pidän esim. kännissä ajamista paljon suurempana rikoksena.

Äänestä
  • Jos se pässi yritti sepostaa, että kyllä ohittaessa saa ajaa ylinopeutta, niin oli tietysti hänen ja meidän muiden kannalta fiksua pistää ajokoe uusiksi. Normaalinopeudella mitään ohitustarvetta ei tietenkään olisi ollut.

    Äänestä

  • 0.4 stä sai puoli vuotta ajokieltoa ja melkeen 800 e sakkoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaakobi kirjoitti:

Eli juhannuksena puhalsin 26mg ja nyt syyttäjältä on sitten tullut lappu, jossa se vaatii vähintään kuukauden ajokieltoa ja sakkoja. Eli kuinkas paljon tuo tuosta sitten mahtaa nousta varsinaisessa käsittelyssä tuo ajokiellon pituus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu