kumpi korkeempi?

Kompi on ylempi koulutus merkonomi vai tradenomi??

tulee tääki sit selväks. palkkauksen erot näillä kahdella tutkinolla??
111526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Moro!

Periaatteessa tradenomi on korkeampi oppiarvo kuin merkonomi. Tutkinnoissa on on kuitenkin paljon yhtäläisyyksiä. Palkkauksessa ei suuria eroja yleensä ole, työttöminä ovat molemmat.

Äänestä
  • Taisi kateus sinuun iskeä, kun noin mustamaalaat..? Yksikään tuntemani tradenomi ei ole työttömänä. Merkonomi aikoina työttömiäkin oli, mutta olimmehan myös paljon nuorempia silloin. Nyt saan markkinointiassitenttina 2300 euroa kuussa. Niillä nurkilla pyörivät myös tradenomi ystävieni palkat.

    Siis merkonomi on toisen asteen tutkinto,
    (kuten ammattioppilaitos)kun taas tradenomi on korkeakoulututkinto (tai alempi korkeakoulututkinto) kuten jotkut haluavat sen mieltää.

    Hauskaa kesää kuitenkin tasapuolisesti kaikille!

    Äänestä

  • Tradenomi (myös merkonomi) kirjoitti:

    Taisi kateus sinuun iskeä, kun noin mustamaalaat..? Yksikään tuntemani tradenomi ei ole työttömänä. Merkonomi aikoina työttömiäkin oli, mutta olimmehan myös paljon nuorempia silloin. Nyt saan markkinointiassitenttina 2300 euroa kuussa. Niillä nurkilla pyörivät myös tradenomi ystävieni palkat.

    on ammattiin valmentava tutkinto, jota ei suoraan voi verrata korkeakoulututkintoon.

    Äänestä

  • Tradenomi (myös merkonomi) kirjoitti:

    Taisi kateus sinuun iskeä, kun noin mustamaalaat..? Yksikään tuntemani tradenomi ei ole työttömänä. Merkonomi aikoina työttömiäkin oli, mutta olimmehan myös paljon nuorempia silloin. Nyt saan markkinointiassitenttina 2300 euroa kuussa. Niillä nurkilla pyörivät myös tradenomi ystävieni palkat.

    Siis merkonomi on toisen asteen tutkinto,
    (kuten ammattioppilaitos)kun taas tradenomi on korkeakoulututkinto (tai alempi korkeakoulututkinto) kuten jotkut haluavat sen mieltää.

    Hauskaa kesää kuitenkin tasapuolisesti kaikille!

    Moro!

    Itse olen merkonomi joka opiskelee tällä hetkellä tradenomiksi. Ekat 1,5 - 2 vuotta on ihan merkonomin tutkinnosta revittyä pienillä painotuseroilla.

    Itse tiedän tradenomeja kaupankassalla, puhelinhaastattelijoina, lihan pakkaajina, siivoojina yms.

    Eli kyse ei ole mustamaalaamisesta vaan puhtaasta epätoivosta ;)

    Äänestä

  • Eräs kirjoitti:

    Ehkäpä se riippuu asuinalueesta, jos ei ole töitä saatavilla..Itse asun Helsingissä. Just sai ystäväni esim. töitä sijoitusneuvojana. Entinen merkonomi, nykyinen tradenomi.

    Meille kaikille on siunaantunut hyviä töitä, eikä kenenkään ole tarvinnut olla päivääkään kaupan kassalla, puhelinmyyjänä tai siivoojana.

    Ehkäpä se kertoo myös ihmisistä jotakin...?

    Äänestä

  • tradenomi (myös merkonomi) kirjoitti:

    Ehkäpä se riippuu asuinalueesta, jos ei ole töitä saatavilla..Itse asun Helsingissä. Just sai ystäväni esim. töitä sijoitusneuvojana. Entinen merkonomi, nykyinen tradenomi.

    Meille kaikille on siunaantunut hyviä töitä, eikä kenenkään ole tarvinnut olla päivääkään kaupan kassalla, puhelinmyyjänä tai siivoojana.

    Ehkäpä se kertoo myös ihmisistä jotakin...?

    Just sai ystäväni esim. töitä sijoitusneuvojana.

    Siinäpä oikea talouden laskukauden unelmahomma;)

    Äänestä

  • Eräs kirjoitti:

    Moro!

    Itse olen merkonomi joka opiskelee tällä hetkellä tradenomiksi. Ekat 1,5 - 2 vuotta on ihan merkonomin tutkinnosta revittyä pienillä painotuseroilla.

    Itse tiedän tradenomeja kaupankassalla, puhelinhaastattelijoina, lihan pakkaajina, siivoojina yms.

    Eli kyse ei ole mustamaalaamisesta vaan puhtaasta epätoivosta ;)

    ..että, miten satut sijoittumaan opintojesi jälkeen työelämään. Oman kokemukseni mukaan iso osa tulevista tradenomeista on todella hyvissä töissä jo opiskeluiden aikana!!!

    Tradenomi-tutkinnon tasokin varmasti vaihtelee eri paikkakuntien (kaikella kunnioituksella) ja koulujen mukaan. Mutta ennen kaikkea tulevaisuuden työt ovat kiinni jokaisesta itsestään.. on niitä ekonomejakin, jotka eivät vain sovellu tiettyihin tehtäviin. Ihan niin kuin on tradenomejakin. Loppupeleissä työnantajaa kiinnostaa yhä enemmän se, millainen tyyppi hänen palkaamansa henkilö on.. ja soveltuuko hän juuri siihen työyhteisöön ja niihin tehtäviin. :)

    Äänestä

Tämän voi minun puolestani tarkistaa mistä tahansa, tiedän olevani oikeassa.

Merkonomi valmistuu ammattiopistosta, joka on toisen asteen oppilaitos. Samoin ammattikoulut ja lukiot kuuluvat toiseen asteeseen.

Tradenomi valmistuu ammattikorkeakoulusta, joka on kolmannen asteen oppilaitos (siis toista astetta korkeampi). Kolmanteen asteeseen luetaan ammattikorkeakoulujen lisäksi myös yliopistot ja korkeakoulut.

Kolmannen asteen oppilaitokset jaetaan vielä alempaan ja ylempään korkeakouluasteeseen. Ammattikorkeakoulut kuuluvat alempaan ja tiedekorkeakoulut sekä yliopistot ylempään korkeakouluasteeseen.

Toivottavasti tämä nyt selkisi. On jo vallan hupaisaa, miten ihmiset jaksavatkin inttää ja väitellä tästä samasta asiasta. Nuo tuossa ovat tosiasioita ja niistä kukin voi olla mitä mieltä tahansa. Se, onko jako järkevä vai ei, ei ole meidän tavallisten kuolevaisten päätettävissä. Mielipiteitä saa toki olla.

Äänestä
  • vielä tarkennan: kolmas aste = korkea aste.
    Kyllä on hupaisaa.

    Äänestä

  • On totta, että tämä merkonomi-tradenomi-ekonomi -keskustelu näyttää olevan kummallisen vaikea.

    Vielä on kuitenkin viestiisi lisättävä, että aivan oikein: sekä tradenomit että ekonomit ovat korkeasti koulutettuja eli kolmannen tason suorittaneita, MUTTA vaikka yleisen käsityksen mukaan tradenomi onkin "alempi korkeakoulututkinto", sitä ei oikeaoppisesti saisi määritellä siten. Oikean, mutta harvinaisen käsityksen mukaan, ammattikorkeakoulut ja korkeakoulut ovat tasa-arvoisia, mutta erilaista lähestymistapaa käyttäviä kolmannen koulutusasteen kouluja. Näin ollen tulisi puhua erikseen alemmista korkeakoulututkinnoista (esim. kauppatieteiden kandidaatti), ylemmistä korkeakoulututkinnoista, ammattikorkeakoulututkinnoista.. ja nyt viimeisimpänä ammattikorkeakoulun jatkotutkinnoista. Että näin.

    Äänestä

  • Olet väärässä. Tradenomin tutkinto EI ole alempi korkeakoulututkinto! Alemman korkeakoulututkinnon voi suorittaa vain yliopistossa (kandidaatti). Tradenomi on yksinkertaisesti korkeakoulututkinto (huom! EI alempi). Kummallista soopaa sinä täälä totuutena julistat. Perehdyhän lakiin ja asetuksiin kyseisen asian suhteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miä kirjoitti:

Kompi on ylempi koulutus merkonomi vai tradenomi??

tulee tääki sit selväks. palkkauksen erot näillä kahdella tutkinolla??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu