Digiboksi

Elokuun loppu lähestyy uhkaavasti, eikä minulla vielä ole digiboksia. Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on merkeistä (nimeä ei esille), asennuksista, käytön oppimisesta ym. Ajattelin hankkia halvimman sovittimen, en tarvitse tallenninta enkä maksukortteja tms.
201721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Poikani oli mukana katsomassa, etten maksa liikaa, koska tietää, etten tarvitse lisäkanavia. Ostin lähes halvimman perusmallin: P.....s, joka poikani tietojen mukaan on testien mukaan paras hintaluokassaan. Kunhan saan sen asennettua ja kokeiltua, kerron lisää.

Äänestä

ohjeet sen mukana tulee. Hetkessä se oli asennettu, pari piuhaa vain kiinni ja se oli siinä. Eikä se mikään kalliskaan ollut, alle 50 ekua muistaakseni.

Äänestä

olen kylläkin niitä kaapelitv taloissa asuvia, joille on annettu puolivuotta "armonaikaa". En tarvitse digiboksia. Netistä näen mitä tarvitaan.

Nuo suomen poliitikot palloilivat pahan kerran harhaan, kun valitsivat surkeimman mahdollisen digitekniikan. Ja sekin on menneiden talvien lumia. Eivät uskalla ääneen sanoa, että 4-5 v päästä niillä bokseilla on paiskattava vesilintua. Aletaan teräväpiirtoon ja noilla nykybokseilla ei edes viritettynä tee yhtään mitään.

Ei se tälle kansalle kovin isoja lovia tehnyt. Mitä nyt 30 miljardia. Saman verran vanhoissa taaloissa, kultadollareissa ottivat venäläiset sotakorvauksina. Mitähän ihmeen sotaa tässä nyt sitten maksellaan - vuorostaan ranskalaiselle Digitalle, kun Yle sai kaupattua hoopoilunsa niille.

Äänestä
  • hankkia nimenomaan syystä, että se menee niin pian vanhaksi. Tästä asiasta oli "vääntöä" tv:ssa alkutalvesta, että miksi pitää kansalla ostattaa vanhaa tekniikkaa, kun sen käyttöikä on n. 3-5 vuotta. Mm. siitä teräväpiirrosta puhuivat asiantuntijat, että tyhmää touhua politiikoilta hosua digin kanssa(näinhän Suomessa aina käy). Ja sitten niitä boxeja on kaatopaikat täynnä, ei mitää järkeä tämän maan päättäjillä.

    Minulla kävi siinä mielessä hyvin, että tv hajosi jokunen viikko sitten ja kyll´vaan hyvin olen pärjännyt ilman tv:ta. Radio on hyvä tiedonlähde ja on tämä netti käytössä.

    Äänestä

Ja asensin itse. Merkkiä mietittiin yhdessä tyttären miehen kanssa, jolla enemmän tietoa asiasta. Merkkiä en voi mainita, mutta on hyvä ja ikävän kalliskin, kun on tallennussysteemit hyvät, mutta ajattelin sen kirpaisevan vain kerran. Alennuskin kun oli kanta-asiakkaalle tuntuva. Se mikä tuossa laitteessa on suututtanut on, että käyttöohje on niin puutteellinen, että olen itse pienessä päässäni saanut pähkäillä ja kokeilla, miten boxia käytetään. Taidan nyt jo hallita suurimman osan toiminnoista.
Olen ollut tosi kiukkuinen koko digiboxi-ajatuksesta, mutta pakkohan siihen on ollut tottua ja mukautua. Lisäkanavia en aio hankkia, mutta Ylen Teemasta iloitsen, sillä sieltä näyttää tulevan mieleistäni ohjelmaa. Siinä olen huomannut parannuksen analogiseen, että ohjelmat voi nyt katsoa levyltä juuri silloin kun itsellä on siihen sopivasti aikaa. Entinen videonauhuri oli huomattavasti kömpelömpi käyttää.
En kuitenkaan vieläkään hurraa digisysteemille täysin rinnoin, jos muutaman vuoden päästä kaikki menee taas uusiksi!

Äänestä
  • hyvä kun "näin" sun; onnea nimpparitytölle!!!

    T.
    Paloma

    Äänestä

  • paloma.se.co kirjoitti:

    hyvä kun "näin" sun; onnea nimpparitytölle!!!

    T.
    Paloma

    Kiitoksia, kiitoksia, vaikkei oikeesti olekaan nimipäiväni :), samalla tulit tietämättäsi muistuttaneeksi minua oman tyttäreni nimipäivästä, hän on nimittäin Krista. En ollut sitä vielä huomannut. :)
    Hyvää päivänjatkoa!

    Äänestä

Minä olen unohtanut aivan tarkoituksella koko
värkin , kyllä se kaupasta löytynee kun ruutu
pimenee. En nimittäin usko etteikö elämää olisi
ruudun pimenemisen jälkeenkin se ei ole katastrofi.

Äänestä
  • olet jättänyt viimetinkaan, jos sittenkään edes hankit. Hinnat ovat pudonneet, ja meilläkin eräs boxeista on ollut jo monta kertaa rikki.

    Äänestä

  • sinulle, että kirjoitti:

    olet jättänyt viimetinkaan, jos sittenkään edes hankit. Hinnat ovat pudonneet, ja meilläkin eräs boxeista on ollut jo monta kertaa rikki.

    joskus lähiaikoina, kun ehdin kauppaan - ellen unohda koko asiaa ja huomaa aktiivisemman vapaa-ajan lisääntyvän ilman telkkaria.
    Nauhoitukset voin hoitaa tietokoneen välityksellä ja alle 100 euron viiksiantennilla varustetulla langattomalla digiboxi-systeemillä. Oletan selviäväni reilulla 100 eurolla sekä television että läppärin digiboxeista. Sitten voin halutessani katsella läppärin ruudulta televisiota vaikka autiolla saarella - jos ottaisin sen mukaan.;)) Ennen hankintaa yritän vielä vähän perehtyä asiaan.

    Kalliita tallentavia boxeja en edes ajattele, koska systeemit muuttuvat ja ne jäisivät pian kalliiksi ongelmajätteiksi.

    Äänestä

  • sa4ru5 kirjoitti:

    Nauhoittamisesi edellyttää tietenkin, että sinulla on reilusti levytilaa läppärissäsi. Kaikilla ei sitä ole, varsinkin jos atk-laite on vanhempi eikä ole kokemusta lisätä levytilaa siihen yms. Ikäihmisillä harvalla on sitä kokemusta, joten tallentava digiboxi on silloin helpompi ratkaisu.

    Äänestä

  • old_profile_33466 kirjoitti:

    En viitsi ajatella koko digi asiaa ennenkuin syyskuussa. Ilman telkkariakin voisin olla vaihteeksi kuukauden pari ja katsoa mitä tekemistä sitten keksii.
    Kaupat on täynnä digi juttuja niin voi hakea heti kun ikävä tulee.

    Äänestä

  • old_profile_33466 kirjoitti:

    Nauhoittamisesi edellyttää tietenkin, että sinulla on reilusti levytilaa läppärissäsi. Kaikilla ei sitä ole, varsinkin jos atk-laite on vanhempi eikä ole kokemusta lisätä levytilaa siihen yms. Ikäihmisillä harvalla on sitä kokemusta, joten tallentava digiboxi on silloin helpompi ratkaisu.

    suuret kuvatiedostot parempaan talteen, ei levytila yksityisessä läppärissäni tule ihan heti ajankohtaiseksi. Akku onkin sitten kokonaan toinen juttu. ;))

    Luultavasti en tarvitse tallentavaa, koska ihan hyviä videotallenteitakin on melkoinen kokoelma katsomattomina kaapissa.

    Se tässä nyt ainakin on hyvä, vaikka päähän ottaa koko digihässäkkä, että valinnavaraa on näissä laitteissa. Yksi miellyttävä asia kuitenkin on nyt tuossa tallentavassa ollut, että ohjelmat voi todella katsoa itselle sopivimpaan aikaan, kun tallennus ja niiden poistot on niin mutkatonta. Että jotain positiivistakin asiasta nyt jo löytyy. Samaten kuva on tarkempi.
    Mutta olisin ollut ihan onnellinen ja tyytyväinen entisessä analogisessa maailmassani. :)

    laitteen ohjelmatietojen aikajana päivittyy tosi hitaasti 10-15 min.
    Tallennusajastus automaattisesti ei toimi Ylen ohjelmilla kuin satunnaisesti. Eipä ole nopeaa, helppoa ja vaivatonta tämä dikiaikakaan.

    Äänestä

osti jälkikasvu joskus joululahjaksi, mutta hyvin vähän on sitä kautta tullut katsottua, kun kuvan laatu ei sitä vaadi ja mitään maksullisia kanavia ei ole katsottu.

Nyt ajattelin ostaa tallentavan digiboksin, koska tavallisen boksin kautta ei voi nauhoittaa muuta kuin sitä ohjelmaa mitä katsoo.

Turhaa vouhotusta koko digit, jos muutaman vuoden päästä tulee taas uudet systeemit!

Äänestä
  • Analoginen systeemi olisi useimpien juttu, vaan Herrat LyhytNäköiset päättivät puolestamme toisin. Minulta ei ainakaan kysytty mitään. :)

    Äänestä

vähän televisiota ja luultavasti luovun kokonaan. Aion käydä joko miesystäväni, naapurien, ystävien ja sukulaisten luona, jos tulee jotain hyvin tärkeää ohjelmaa. Niinhän tehtiin muinoin lapsuudessa, mentiin iltakylään.

Äänestä

Vaikea oli saada toimimaan vanhan vehkeen kanssa
Ohjeet on kyllä tosi tyhmiä.
Yhdistä xxxx paikkaan xxxx ja sitten vaan antenni nipukkaan zzz

Toisaalta, olikin hyvä, että mummeli joutui käyttämään kaikki jäljellä olevat aivosolut, ratkaistakseen pulmia.
Kokeiluja ja erehdyksiä ja taas uusi AV kokeilu.
Ajastamaan en ole vielä onnistunut kuin vanhalla vehkeellä

Mut kyl se kai siitä. Luulen.
Kun tuo tietokonekin tuli opittua.

Äänestä

Viime marraskuussa hankin ensimmäisen digiboxini vain siitä syystä, että saatoin alkaa katsella maksullista kolmosen kanavaa, kun formulat alkavat. Myöskään Sub ei aiemmin näkynyt.

Minulla oli hyvä videotallennuslaite, jolla ajattelin sitten tallentaa, kun siihen oli tarvetta.

Pari viikkoa myöhemmin tajusin, että homma ei toimi. Videolle ei voinut nauhoittaa muuta ohjelmaa kuin sitä, mitä itse katsoi. Toisin sanoen, ei pystynyt katsomaan toista kanavaa ja nauhoittamaan toista.
Minä olen niin iltauninen, että nauhoitan monet myöhään tulevat, esim elokuvat.

Boxin myin naapurille ja ostin uuden, tallentavan. Maksoin siitä vähän yli 300 euroa.
Nyt voin katsoa toista kanavaa ja nauhoittaa toista. Ja miten helposti verrattuna videoon!

EPG-näppäimellä tulee koko ohjelmatarjonta kerralla ruutuun ja parilla näpäyksellä saa tallennuksen. Muutaman minuutin lisään kyllä aina tallennuksen kestoon, nimenomaan Ylen kanavilla, joilla ei ole mainoksia. Harvoin ohjelmat ennen ilmoitettua aikaa alkavat, mutta saattavat jostain syystä lopussa venyä.

En voinut kuvitella, miten helppoa digiboxin käyttö on. Nyt, kun sain vielä DVD:n liitettyä televisioon, en voi muuta toivoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aureliina kirjoitti:

Elokuun loppu lähestyy uhkaavasti, eikä minulla vielä ole digiboksia. Minkälaisia kokemuksia teillä muilla on merkeistä (nimeä ei esille), asennuksista, käytön oppimisesta ym. Ajattelin hankkia halvimman sovittimen, en tarvitse tallenninta enkä maksukortteja tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu