Ilotulituksesta Madeiralla

fireworks

Olen You Tubessa käynyt katselemassa videoita Madeiran ilotulituksesta. Näyttäisi siltä, että parhaimmat näkymät saisi veneestä käsin. Olisi kiva kuulla, että mistä paikoista aikaisemmin paikalla olleet ovat ilotulituksia katselleet?

9

1084

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvin näkyi

      Joo, siellä oli todella hieno ilotulitus musiikin säestyksellä, ihan henkeä salpasi se komeus. Väkeä oli tietysti tuhatmäärin, kesän turistisesonki parhaimmillaan ja suotuisa sää.

      Ihan siinä rannan tuntumassa katseltiin showta, hienosti välittyi ja varsinkin musiikin kuuli siihen hyvin.

      Eniten ihmeteltiin sitä, että esim. kaikki ruokapaikat olivat ilotulituksen loppuessa sulkeneet ovensa. Funchalissahan on tyypillistä, että kuppilat suljetaan aikaisin, mutta tommosen yleisötapahtuman yhteydessä olisi voinut tehdä hyvän tilin. Meillä oli ainakin tarkoitus nauttia iltapalaa, mutta haaveeksi jäi.
      Ei muuta kuin shipsejä hotellihuoneessa. Kyllä niilläkin aamiaiseen saakka pärjäsi.

    • Tulitus

      Jos tarkoitit uuden vuoden ilotulitusta, niin sen olemme katselleet hotellimme katto-terassilta. Useat hotellit järjestävät samppanjatarjoilun hotellin kattoterassille ilotulituksen ajaksi. Olemme katselleet ilotulitusta sekä Lidon alueen hotellista, että keskustan hotellista. Viime kerralla oli 46 paikkaa, mistä raketteja ammuttiin, joten näkyy varmasit jokapuolelta kaupunkia. Raketteja ammutaan myös mereltä laivoista.

    • Uusi Vuosi 06/07

      Viime Uutena vuotena katselimme Lidon alueella Monumental Lidon hotellin katolta, jossa tarjoiltiin kuohuviinit. Olimme saman hotellin Uuden Vuoden juhlaillallisilla ennen sitä ja tarjottavat sekä katteet olivat todella huippuluokkaa, toki hintakin oli melko "suolanen". Toisaalta kuten nuoremme (poika 18 v ja tytär 17 v) sanoivat se oli sen loman kohokohta.
      Uuden Vuoden ilotulitukset ovat todella upeat ja jos vielä sattuu olemaan todella selkeä sää kuten viime Uutena vuonna oli jää se mieleen.

      • fireworks

        Lähinnä uudenvuoden raketteja juuri tarkoitin, koska olemme menossa vuoden vaihteessa Madeiralle. Meillä on varattu huoneisto Monumental Lidosta! Joten kiitos vinkistä, ehkä jäämmekin hotellimme katolle ihailemaan tulitusta. =)
        Kiitokset tähän asti vastanneille! Olisi kiva kuulla myös onko joku ollut paatilla katselemassa uuden vuoden raketteja?


      • katselijoille
        fireworks kirjoitti:

        Lähinnä uudenvuoden raketteja juuri tarkoitin, koska olemme menossa vuoden vaihteessa Madeiralle. Meillä on varattu huoneisto Monumental Lidosta! Joten kiitos vinkistä, ehkä jäämmekin hotellimme katolle ihailemaan tulitusta. =)
        Kiitokset tähän asti vastanneille! Olisi kiva kuulla myös onko joku ollut paatilla katselemassa uuden vuoden raketteja?

        Olemme myös menossa uudenvuodenaattona Madeiralle ja mielessäni on ollut nuo ilotulitukset, että parhaiten ne näkyisivät mereltä, mutta mistäs sen veneen saisi ?
        Myös vuoren rinteeltä Montesta päin ilotulitus näkyisi hyvin hyvällä säällä !


    • Mara-Mara

      Kolme kertaa olemme katselleet ilotulituksen Santa Catarinan puistosta, jossa mielestäni on tunnelmaa. Sinne kokoontuu paljon paikallisia mummoineen ja lapsineen. Hienosti näkyy ilotulitus tuosta puistosta ja ennen ilotulitusta on kiva seurata, kun funchalilaiset istuvat nurmelle ja mutustelevat keksejä ja ehkä hörppäävät viiniä. Keskiyön lähestyessä roplaavat rusinoita (tähän liittyy taika ja tarina). Puistossa on myös yksi laukaisupiste, joten paukettakin on :) mutta ei mitenkään häiriöksi. Ehdottomasti valitsen tuon puiston jatkossakin (kun ei kokemusta ole muusta enkä taida uskaltaa koettaakaan ;). Ainakaan turistit eivät ole olleet riesana puistossa ;)

      Olimme viimeksi Royal Savoyssa ja respa kehui, kuinka ilotulitus näkyy parvekkeellemme. Emme kuitenkaan "uskaltaneet" jäädä sinne, kun näköalana oli kuitenkin vain meri ja niemenkärki. Osa laukaisupaikoista olisi jäänyt näkemättä ja tuolta puistosta nähtiin useammat paukut :) Osa viehätyksestä perustuu juuri samanaikaisiin ja samanlaisiin paukkuihin.

      Tämän vuodenvaihteen ilotulitus oli vielä edellisiäkin mahtavampi! Pääsi kai Guinnessin ennätystenkirjaankin maailman hienoimpana.

    • Apr

      Olimme Funchalin rannalla katsomassa eri maiden ilotulituksia kesällä2010 ja upeita olivat!! Mahtavia kaikki. Nyt haluaisimme kovasti nähdä uudenvuoden nöytös, saas nähdä joko tulevana talvena haave toteutuis.

    • arcoiris2

      iu, mitä ihmeen eri maiden ilotulituksia???? Tarkoitatko sitä Atlanttifestivaalin ilotulituskisaa jonka voittaja saa järjestettäväkseen seuraavan uuden vuoden ilotulituksen?????

    • Apr

      Niitäpä hyvinkin. Mahtavaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      114
      2758
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1341
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1207
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1007
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      968
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      855
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      688
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      683
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      632
    Aihe