Voisko joku antaa vinkkejä siihen miten lapsettomaksi tuomittu voi tästä toipua, vai jääkö pohjaton suru osaksi elämää? Eli tilanne on se, että ei tule lasta, ei luomuna, hoidoilla eikä rukouksilla. Kello kävi liikaa ja menopaussi alkoi ja sen myötä kaikki toivo omasta lapsesta.
Toivo
Mennyt
5727
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Oletko varma ettei hoidoilla ole mahdollisuuksia?? Vaikka luovutetuilla sukusoluilla??Tarkoitan että onko se tutkittu asia ettet vaan heitä kirvestä kaivoon liian aikaisin..
Itse vuosia samasta asiasta kärsineenä tiedän mitä tuo suru ja tuska on. Ei siitä tunnu yli pääsevän ja on vaikea uskoa että lasta ei tulisi koskaan enää. Toiset pystyy hyväksymään asian ja jatkamaan elämää löytäen muuta mielekästä mutta itse on tuota tilannetta vaikea kuvitella.
Toivon sinulle paljon voimia ja jos kaikki keinot ei ole käytetty niin sitkeästi eteenpäin!! Yritä jaksaa. Täältä löytyy kohtalotovereita ja vertaistukea aina.
Kunpa tuohonkin osaisi vastata, ja kunpa olisi jokin keino. Ehkä on niin, että se suru jää olemaan loppuiäksi, mutta hälvenee vähitellen. Osaansa tottuu eikä se pian tunnu enää niin raskaalta kuin nyt. Siihen en usko, että mikään harrastus, eläin tms. voisi ikinä täyttää lapsen jättämää aukkoa.
Kunpa tietäisin, miten hälventää tätä pohjatonta vihaa, jota tunnen raskaana olevia tai lastenvaunuja työntäviä kohtaan. Jos kirjoittaisin tänne ne vihaiset ajatukseni, viestini poistettaisiin heti. Siispä tukahdutan ajatukseni ja murhanhimoni.
Moi!
Kannattaisi lääkärin kanssa keskustella, etteikö tosiaan mitään vaihdoehtoa löytyy ja vasta sitten ruvetta miettimään muita vaihdoehtoja.
Adoptio on vähä pitempi prosessi ja kulukkaampi, mutta sijaisperheeksi ryhtyminen olisi toinen juttu. Se on nopeampi, ilmainen ja kuitenkin lapsi tulisi jos kerran kunnon ihmisia olla.
Monesti sijaislapset tulee väliaikaisesti, mutta on paljon niitä jotka tulee ja jäävät aikuistumiseen asti. Joskus jopa voi jossain vaihessa lapsen adoptoita .
Jos teissä on sitä äitinvaistoa, halua rakastaa ja hoitaa, niin kokeilkaa ihmeessä sitä. Jos ette saa sitä omaa, niin varmaan jossain on se vieras , onneton pienokainen joka odottaa nimenomaan teitä?
Kiva, että joku tietää tasan miltä minusta tuntuu.
On todella raskasta katsella "odottavia mahoja" ja lastenvanuja. Todellakin tekis mieli potkia niitä kumoon. Katkeruus ei ketään kaunista, tiedän sen, mutta voin todellakin sanoa, että antaisin kaiken minkä omistan ja vähän enemmänkin pois, jos vain lapsen saisin. Kiitos myös muille vastanneille,
toivon kaikille vähintäänkin ihmettä, että oman lapsen saisitte. Yritän kasata näitä elämäni rippeitä, ja keksiä jotain minkä vuoksi elää, mutta tällähetkellä se on kuin sumussa kävelisi.
Oletko huomannut, että niiltäkin joilla on lapsi, aina näyttää puuttuvan jotain? Tosin havaitsemani otos ei ole järin suuri, mutta tuntuu siltä, että se onni on aina jossain muualla ja kaukana. Tästä voimme päätellä, että lapsen saaminen ei tuo elämään välttämättä onnea ja tarkoituksen tuntua. Uskon kyllä, että sinä osaisit lasta arvostaa.
Lapsen saamisen myötä myös menettää väistämättä jotain. Olen nähnyt, että vastuu ja väsymys voi olla suuri taakka. Tuskin tämä sinua lohduttaa, kun ei lohduta minuakaan - ainakaan siinä määrin, että pääsisin vihastani.
Jaksamista, ja toivottavasti löydät jostain iloa ja tarkoitusta!