Kirjoitelkaapa kuka on ostanut moniteholasia Synny Beachilta. Oletteko olleet tyytyväisiä. Minkä hintaisia ja missäpäin liikkeitä on? Arvaako sieltä ostaa? Täältähän voi pyytää näöstään kortin mukaan vai onko siellä silmälääkäri paikalla? Kiitos vinkeistä.
Moniteholasit Synny Beach
irkkuli
4495
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Irkkulille tiedoksi= ostin viime kesänä moniteholinssit, omiin sankoihini. Oli mukana täältä optikolta tiedot valmiina.
Hyvät tuli ja jos en väärin muista, niin linssien hinta oli noi 230 levaa, eli noin 115 euroa, eipä juuri voi sanoa kalliiksi. Saman meinaan tehdä tänäkin vuonna. Itse ostin linssit hotelli Diamondin vastapäätä olevasta opitikko liikkeestä. Olin viikon reissulla ja vein teetettäväksi ensimmäisenä lomapäivänäni ja muutaman päivän päästä sain hyvät ja sopivat lasit. Jos viet lasit teetätteväksi, varaudu että ottavat jonkun summan "sisään", eli ennakkomaksun. Varmistavat että haet myös lasit. Sekä hotellin nimen ja huoneen numeron ottivat tiedoksi. Mutta kyllä se kauppa kannatti! Hyvää lomaa myös Sinulle!
Kiitos tiedoista nyt uskallan ostaa sieltä lasit
Hei
olimme Sunny Beachilla heinäkuun eka viikolla ja ostimme miehelleni aurinkolasit, joissa on mukana myös kaksitehovahvuudet. Mukana meillä oli Silmäasema-liikkeen näöntarkastuslappunen.
Palvelu liikkeessä, sankojen valinta optikon avulla oli asiantuntvaa ja ensiluokkaista. Nämä erikoislinssit hiottiin kuulema Sofiassa asti, ja silti saimme ne 3 päivässä. Näiden erikoislinssien ja muodikkaiden sankojen kokonaishinta oli naurettavan edullinen Suomen hintoihin nähden,vain 600 levaa! Ennakkomaksuna veloittivat puolet, ottivat ylös nimen ja hotellin... Maksuvälineinä käteinen tai luottokortit.
Kyseinen hieno, nykyaikainen myymälä on rantakadulla, Sea Eye -ravintolaa vastapäätä, vieressä myös uusi intialainen ravintola.... niin ja hyvä laukkukauppa!
Oikein antoisaa lomaa ja onnistuneita ostoksia sinullekin!
Kiiti viestistä. Täytyypä eka päivänä käydä kyselemässä ainakin näissä kahdessa liikkeessä..Jospa onnistuis saamaan hyvät lasit edullisesti. Ainakin teillä molemmilla on onnistunut ostos.