Bernin hankinnasta

Olemme päätyneet pitkän harkinnan ja mietiskelyn jälkeen siihen tulokseen, että seuraavaksi meille tulee berni. Ennestään meillä on siis kaksi leikattua urosta ja berni olisi narttu.

Haluaisin käyttää berniä jokusen kerran näyttelyissä ja ehkä teettää pennut (jos nartusta on näihin loppujen lopuksi ainesta). Muuten koira olisi ihan puhdas kotikoira, jonka kanssa lenkkeiltäisiin, leikittäisiin, koulutettaisiin jne.

Mietinkin nyt, että mihin asioihin minun kannattaisi kiinnittää varsinkin huomiota sopivaa pentua etsiessä?

Ja sitten sellainen, että olemme muuttamassa jokusen vuoden (ei tiedä vielä tarkkaan) päästä omakotitaloon kerrostalosta. Kannattaisiko odottaa pennun hankkimisessa siihen saakka, että on muutettu, vai niin, että se ehtisi asua vuoden pari kerrostalossa?
Ajattelin vaan, että koira oppisi asumaan myös kerrostalossa, eikä ainoastaan omakotitalossa (eihän sitä koskaan tiedä, jos joutuu joskus muuttamaan takaisin kerrostaloon). Nykyinen asuntomme on kuitenkin tilava ja hissikin löytyy. Ja sisällä haukkuminen kitkettäisiin pois ihan sama missä asuisimme.
4950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

www.sennenkoirat.net

Etsi kotipaikkakunnaltasi tai läheltä bernienkasvattajia ja jutteleppa heidän kanssaan ja esitä kysymykset heille. Bernin TERVEELLE kehitykselle eka vuosi on tärkein niin liikunnan kuin ruokinnan suhteen. Berninpentua EI SAA KÄVELYTTÄÄ portaissa, ja antaa hyppiä autosta alas jane. Omaehtoinen liikunta metsässä ja leikki toisen bernipennun (tai samankokoisen) kanssa on parasta. Kasvattaja määrää ruuan, jota ON SYÖTETTÄVÄ EKA VUOSI. Meillä ovat syöneet Royal Canin tuotteia, erittäin laadukasta ja hyvää, lisänä kotiruuan tahteitä, kuivaa leipää puruvimmaan, naudan raakaa luuta, yrjölän puuroa. Hyvin voivat ! Hyvä kasvattaja seuraa pennun kehitysä ja käy kotonasi pentua katsomassa, jalan asennot, onko paino ok, silmät, korvat jne. jne.. Kauppakirja on ehdoton ja hyvä kasvattaja antaa myös Sennen pennun oppaan ja /tai tekee oman kirjallisen hoito-ohjeen. Näin meillä. Rohkeasti vai kyselemään ! Muuten, bernille ei ole haittaa, missä on, vaan hänelle TÄRKEINTÄ ON OLLA OMAN LAUMAN KANSSA. Erityisesti berni on tämmöinen koiruli (mieluummin sylissä !!). Vanhempien kyynärä ja lonkkatulokset PITÄÄ saada nähdä. Beni kuvautetaan n. vuoden iässä. Jotkut kasvattajat siruttavat itse. Lue tosiaan tuolta sveitsinpaimenkoira -sivuilta !!

Äänestä

Kasvattaja itse tuntee koiransa, ja pentunsa jo hyvin varhaisessa vaiheessa, siis luonteen ja hyvä kasvattaja älyää valita sinun perheeseesi ja tarpeisiisi juuri sen oikean. Vilkas, rauhallinen, itsepäinen, arka (ei saisi olla)Näin on meillä ja juuri se oikea tuli! Kasavattaja myös ottaa itse "päältä" itselleen sopivan ja kasvattaja valitsee pennun sinulle - et sinä. T: Sama kirjoittaja kuin äsken.

Äänestä

Kuten sanottu, käy sennenkoira net:ssä. Berni on iso raskas rotu, joka kasvaa hitaasti. Vanhempien terveystiedot, lonkka-kyynärindeksit yms. kannattaa katsoa koira.net:istä. Bernit yleensä kuvataan lähempänä kahta vuotta, hitaan kehityksen takia. Bernistä on annettu kuva, että ne ovat soffapottu-halinalleja. Berni on kumminkin käyttökoira alunperin, ja se pitää kouluttaa ja aktivoida. Berni menee kotikoirana oikein hyvin, jos se on aktiivisessa perheessä. Kiinnitä huomiota pennun vanhempien luonteeseen, että arkuutta ei ole. Soita kasvattajille, kysele, utele, käy tapaamassa heitä, älä pidä kiirettä pennun oston kanssa. Osa kasvattajista ei myy pentua kerrostaloon, osa myy. Terveys on avainsana.

Äänestä

Liian suuri rotu, että voisi viettää laadukasta elämää kerrostaloasunnossa. Rivitalo- tai omakotitaloasunto sovelias isoille koirille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselevä kirjoitti:

Olemme päätyneet pitkän harkinnan ja mietiskelyn jälkeen siihen tulokseen, että seuraavaksi meille tulee berni. Ennestään meillä on siis kaksi leikattua urosta ja berni olisi narttu.

Haluaisin käyttää berniä jokusen kerran näyttelyissä ja ehkä teettää pennut (jos nartusta on näihin loppujen lopuksi ainesta). Muuten koira olisi ihan puhdas kotikoira, jonka kanssa lenkkeiltäisiin, leikittäisiin, koulutettaisiin jne.

Mietinkin nyt, että mihin asioihin minun kannattaisi kiinnittää varsinkin huomiota sopivaa pentua etsiessä?

Ja sitten sellainen, että olemme muuttamassa jokusen vuoden (ei tiedä vielä tarkkaan) päästä omakotitaloon kerrostalosta. Kannattaisiko odottaa pennun hankkimisessa siihen saakka, että on muutettu, vai niin, että se ehtisi asua vuoden pari kerrostalossa?
Ajattelin vaan, että koira oppisi asumaan myös kerrostalossa, eikä ainoastaan omakotitalossa (eihän sitä koskaan tiedä, jos joutuu joskus muuttamaan takaisin kerrostaloon). Nykyinen asuntomme on kuitenkin tilava ja hissikin löytyy. Ja sisällä haukkuminen kitkettäisiin pois ihan sama missä asuisimme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu