Lantunpuolikkaasta "jältimme" veitsellä makoisaa
raasteen tapaista. Se oli mehukasta ja
hyvää. Vain ohutkuorinen kuppi jäi jäljelle
lantun puolikkaasta. Ne oli niitä Mustialan
lanttuja, jotka oli makeita ja joissa oli
puoliksi sinipunainen väritys.
Mitä sinä söit ennen?
Kerrohan.
raasteen tapaista. Se oli mehukasta ja
hyvää. Vain ohutkuorinen kuppi jäi jäljelle
lantun puolikkaasta. Ne oli niitä Mustialan
lanttuja, jotka oli makeita ja joissa oli
puoliksi sinipunainen väritys.
Mitä sinä söit ennen?
Kerrohan.
Vastaukset 36
Vanhimmat
vattuja, suolaheiniä ja ketunleipiä.
Isä tuli aina lauantai-iltapäivällä kotiin ja aamulla äiti oli leiponut karjalanpiirakoita ja muita sellaisia.
Kun isä oli kaatanut koivuja niin tuoreeltaan kuoren alta puukolla kaavittu vaalea mössö oli hyvää.
kallioimarteen juuri
oli " köyhän miehen lakritsia"
Muksuna seisoin tienposkessa oottamassa maajussien kärrynpäältä *nauriita* suurinosa äkäsenä tuhahtivaan ku pyys.Yksainoo joka hymysyin nakkas niitä sai hyvänmielen.Myöhemmin olimme maitotingissä heiltä,kerroin miten hyvänmielen ne nauriit sai aikaan.Hän itse ehdotti et menkää vaan rohkeasti varkaisiin..en hirtä teita muksuja naurisvarkaudesta.Luvan saatuamme,ei riemulla ollut rajaa.Äiti patisti,et naatit kotiin sit,ettei jää sotkuu.
Uusia porkkanoita kun pyyhkäsi märkään heinikkoon,
niin ne oli puhtaita. Herneitä kasvoi joskus
viljan seassa, eikä isä tykännyt kun talloimme
viljapeltoa. Rehuherneet ei olleet niin hyviä,
ne oli liian makeita.
ennen juotiin korviketta joka oli sikurilla myöhemmin höystettyä ,eli siis sikuri kahvia ,kun oikeaa kahvia ei ollut saatavilla ja jos oli niin sekin vähä oli yleisostokortilla ,niinkuin sokerikin ja siksi käytettiin yleensä sakariinia.
voi että oli pahaa
entiset kahvin perskat keitettiin uudelleen
oli tehty paahdetuista jyvistä ja voikukan juurista.
OKA Kahvi Oy mainosti itseään vuonna 1951 mm. tukemalla Olympiarahastoa. Muita OKA-mainoksia olivat: OKAn mainiot mausteet, OKAn täyteläinen tee ja OKAn oiva kahvi - onnistuneen aterian tae.
Suomen kansaa opetettiin käyttämään majoneesia, sinappia, viinietikkaa, oliiviöljyä jne reseptivihkosen avulla, että "tottumatonkin emännänalku voisi niiden mukaan toimia ja panna mielikuvituksen luomaan uutta kulloinkin saatavilla olevista aineksista, ruokakomeron tähdepaloista tai kotipuutarhan antimista."
Mitenkähän OKA:lle sitten kävi, kun se katosi?
edellinen olisi kaiketikin kuulunut otsikon alle "Mitä tuotemerkkejä muistat"/Vihtori-eno.
Yritän olla seuraavan kerran tarkempi... sorry!
Näissä oli niitä keräilysarjoja, joita
lapset mieluusti keräsivät.
Taidatte puhua jo viisikymmenluvusta, kun puhutte kahvista. Muistan todellakin, että neljäkymmentäluvulla paahdettiin hellalla brännärissä jyviä ja siitä keitettiin korviketta. Voikukan juuriakin kerättiin samaan tarkoitukseen, puhuttiin kai sikurista?! Teenä juotiin vadelmapensaista kerättyjä lehtiä. Ilon päivä oli, jos jostain sai ostaa litran maitoa, pluttanakin kelpasi!
Meilläpäin keitettiin ennen piimävelliä ja kaljavelliä en tiedä muistaakohan kukaan sellaisen valkoisen jälkiruuan nimeä minä en saa sitä mieleeni kun siitä on jo ainakin 55 vutta kun olen sitä viimeksi syönyt se oli yleensä hautajaisissa tarjolla siihen aikaan kun maalais kylissä tarjottiin ruuat .Äiti teki kahvipullaa keeki nimistä ja se oli hyvää ei sitäkään saa enää mistään ,kun ei ole leipojaa joka osaisi sitä tehdä.
eli lämmitys oli lapsen mielestä kuin rangaistus.
Maitoon pantiin kuivia happaman leivän palasia ja kuumennettiin kiehumapisteeseen. Siinä leivän kannikat sitten muhivat pehmeiksi.
Äiti selitti, että leipää tulee kunnioittaa: se on Jumalan viljaa, jota ei saa heittää hukkaan.
Leipää kotonani kunnioitettiin myös siten, ettei sitä koskaan saanut panna ylösalaisin, nurinpäin.
Silloin kun itse olin lapsi, meillä syötiin yksinkertaisia perusruokia. Perunaa eri muodoissa aika usein, koska sitä kasvoi runsaasti itsellä.
Perunaa ja kastiketta, riisi-, makarooni-, ohraryynivelliä, puuroja, keittoja, jotain laatikkoruokía. Joskus aamulla ollessamme äidin kanssa kahden "otettiin palasta" eli syötiin pelkkää voileipää ja maitoa. Leivän äiti paistoi itse, kuten siihen aikaan taisi maalla olla yleisenä käytäntönä. Äidillä oli usein suolakalaa keramiikkaisessa Arabian purnukassa.(Nyt se purnukka on koristeena hyllyssä, samoin kuin sen aikaiset maitokannu ja kermanekkakin.)
Jälkiruokia ei yleensä ollut, joskus jotakin marjakiisseliä. Kesällä sai marjamaitoa, kun keräsi pellonpientareilta mansikoita ja mesimarjoja.
Vanhempi koulussa ollut veli kehui minulle, että koulussa hän sai aprikoosipuuroa, josta hän erityisesti piti. No sitten aikanaan itsekin sain tuota "herkkua" joka maistui minusta aivan liian kirpeältä!
Kauppaan oli matkaa kotoa 9 kilometriä. Isä kävi sieltä ruokatarpeita ehkä pari kertaa viikossa reppu selässä, polkupyörällä tai mopolla.
Eniten ihmetyttää jälkeenpäin, kuinka ruokatarpeet säilyivät kesällä pilaantumatta, eihän ollut jääkaappia, koskapa mökissä ei ollut sähköäkään. Jonkinlainen maakellari vain.
Mahatautia en juuri muista sairastaneeni, sellaista oksetustautia, jota nykyajan koululaiset potevat vähän väliä.
Minä sain riisivelliä, kun olin tehnyt päivän
töitä lanttua kitkien. Se oli iso lahja.
Perkele.
sellaista herkkua, että vatsa meinasi revetä, ennen kun malttoi nousta ruokapöydästä.
Nekut olivat ihania.
Mutta mustat viinirypäleet olivat herkkua
jota meille ei ollut varaa ostaa, vaikka
niitä oli osuuskaupassa.
Niinpä kerran otin isän laatikon pohjalta
rahaa ja ostin niitä koulumatkalla. Ahmin
ne suuhuni ennen kuin tulin kotiin, mehu
vain tirisi suupielistä.
Martat tekivät jäätelöä saavissa.
Se oli vaniljajäätelöä.
Nam nam. Lattialtakin piti
pirskeet nuolla.
Kirnutessa tuli jotakin heraa,
joka oli myös hyvää. Kukahan selostaisi
mitä se oli.
ja jos siihen tehtiin kokkelit, niin niitä tehdessä tuli heraa.
Kokkelipiimä tehtiin näin: Kurri oli huoneen lämmössä niin kauan, että se oli yhtä klimppiä ja heraa. Se pantiin hellalle ja kuumennettiin kiehumapisteeseen. Sitten se kaadettiin kirnupiimän sekaan.
se oli keltaista ja hyvää
äiti aina laittoi sen voipaperiin
lehmien ulkoruokintakauden alettua voi oli erityisen keltaista.
Keväällä kylvettiin turnipsia ja kun isä lähti maanantai-aamuna, hän sanoi, mitkä työt pitää tehdä viikon aikana. Yleensä se oli turnipsipellon kitkemistä ja harventamista. Turnipsit olivat 1½-2 kg:n painoisia ja niitä annettiin talvella lehmille päivittäin, yksi kullekin.
Joskus lanttupala tarttui lehmän kurkkuun.
Se pukattiin pitkällä vieterisauvalla pois.
Neljäkymmentäluvulla meillä itsellä oli perunamaa. Perunoita käytiin jauhamassa läheisessä isossa maalaistalossa jauheeksi. Tästä jauheesta sitten keitettiin velliä. Kai siinä oli tippa maitoakin mukana? Klomppista se oli ja muistan, kuinka se joskus meni alas melkein kyökkien. Sitten myöhemmin kauppoihin ilmestyivät Helmi-kryynit, joista tehtiin samantyyppistä perunajauhovelliä. Ruisvelli ja maito, se oli hyvää! Ja joskushan siihen saatiin vielä voisilmä!
Perunaryynivelliä sanottiin sammakonkutuvelliksi
jossakin päin.
Äiti teki tosi hyviä kakkulettuja. Ne oli kuin
murotaikinaa. Maksaisin maltaita jos saisin sen
reseptin, mutta äiti ei ole edes unessa sitä
antanut.
toivat kesän tullessaan.
Viili valmistettiin itse. Meillä oli maalaistalossa "maitotinki". Maidosta kuorittiin päältä kerma, mutta viilistä tuli aina kuitenkin vielä paksukermaista.
Talkkunajauhot hankittiin myös maalaistalosta. En ole sellaisia enää vuosiin saanut: teko-ohje katosi Wanhan Isännän mukana kaiketikin.
Maalaispalvi tuli niin ikään maalaistalosta. Siinä oli ihana savun tuoksu. Naapuriin hankittiin aina kokonainen palvikinkku kesäksi - se olikin oikea "kesän kunkku".
Maiteroisista ja muista tehtiin sekasieniä.
Minä en sen pytyn antiin kajonnut, mutta
aikuisille näytti maistuvan. Sensijaan oli
kiva olla sienessä ja löytää hienoja "apajia".
Palvilihasta tuli mieleeni, että sianliha muodosti tärkeän osan viikottaisesta ruoasta. Jokaisessa pienessä torpassa kasvatettiin omaa sikaa, mikä sitten joskus joulun alla lahdattiin. Lihat suolattiin saaviin, suolet käännettiin ja pestiin ja täytettiin verestä tehdyllä makkaramassalla, verimakkara maistui!
Päästä tehtiin sylttyä ja ihroista kaiketikin keitettiin saunan padassa saippuaa! Sain kerran ilmapallonkin. Sen oli äiti tehnyt sian virtsarakosta jollakin konsteilla. Muistan, etten oikein osannut sitä silloin arvostaa, Maija-sika kun oli ollut päivittäinen keskustelukumppanini ja olin hyvin suruissani, kun Maija piti lahdata. Muistan elävästi "kinneripuun", missä ruho kiikkui ja miten kuumalla vedellä ja jollain harjalla sian nahka raavittiin karvattomaksi. Onneksi lihaa syödessäni en osannut sitä silloin oikein Maija-sikaan yhdistää!
Mummoni Pohjanmaalla suolasi kahvin jo keittovaiheessa, paitsi silloin kun oli vieraita, jolloin hän toi suolaa pöytään pienessä kristallisessa "suolakaarissa".
Onko suolaisen kahvin juojia vielä jossakin päin Suomea?
myös minä suolaista kahvia, mutta siitäkin on jo aikaa 50 vuotta. Saaristolaismummullani oli tapana terästää kahvia juuri suolalla, ei tahtonut oikein maistua. Tapa oli ymmärtääkseni aika paikallinen, koska en suolaista kahvia saanut missään muualla.
Toinen asia on sitten se, kun itse joskus vahingossa keitin mökillä iltapäiväkahvit meriveteen. Oli anoppi ja appiukkokin silloin visiitillä. Kahvi juotiin leivosten kera. Muistan ikuisesti, kun appeni virkahti pettyneenä:"Meni tämäkin nautinto piloille!" Minusta se olisi ollut lähinnä naurun paikka, mutta jostain syystä joimme vielä toisetkin kupilliset hyvin vakavina.
mummoni pani suolaa kahvin sekaan. Vanhempani eivät pitäneet suolakahvista.
Lantusta tuli mieleeni hyvin ihana lapsuuden herkku - uuninauriit. Pienet ja ehkä isommatkin nauriit laitettiin uuniin tai maalla ehkä nuotionpohjaan kypsymään pitkäksi aikaa. Muistoissa on se ihana makea maku.
Miksikähän "vanhat reseptit" maistuvat muistoissa niin makeilta?
Lanttupaistikkaat ja lanttukukot nam!!!
eri muodoissa.
Mieleen tulevat maustesilakat pyöreässä tynnyrissä, joita syötiin pitkin talvea.
Suolasilakoista valmistettiin monenlaista. Niitä oli aina "varastossa" kotona.
Kesällä tietysti silli ja omasta perunamaasta otetut uudet perunat tillin kanssa munakokkelilla ja kevätsipulin varsilla höystettynä.
Kesään kuului myös suolalahna. Sitä sain kummitätini luona aina kesäherkkuna omasta maasta otettujen siikliperunoiden kanssa.
Retiisit ja avomaan kurkut nam.
Avomaan kurkut kuorittiin ja
sitten niistä tehtiin lettuja
lautaselle ja pantiin vettä ja suolaa
ja ravistettiin niitä kahden lautasen
välissä.
Rapukestit olivat melkoiset. Joesta
sai rapuja satakin yössä ihan lankapelillä.
Mut sitten ne ahneet ravustajat ei pesseet
mertojaan ja ravut kuolivat ruttoon.
Tilliä piti ravuissa olla. Ja ulos katettiin
rapukestit.
suolasilakoita todellakin kuului joka talouteen!Suutarinlohi oli hyvää, mutta se silakkalaatikko oli vielä parempaa!
Herkkuruokaa oli myös puolukkapuuro, vispipuuro, lienikö joukossa mannaryynejä ja jota äiti talvella ulkona hangessa vispasi. Toinen versio oli ruis-puolukkapuuro ilman vispausta.
Hernerokasta syntyi tiettävästi maailmanhistorian merkittävin juttu, Eevan Aatamille tarjoama omena joittenkin mielestä on paljon mullistuttavampi ja sitäkään ei enää tekemättömäksi saa.
Kovin mielellään Aatami vieläkin ottaa Eevan tarjoaman hedelmän.