Hamamiin

Onko eri hamameissa isoja eroja ja jos on niin minkä olette kokeneet parhaaksi? J missä päin sijaitsee? Millä välillä liikkuvat hamamissa käynnin hinnat ja paljonko yleensä hieronta maksaa?
253127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Mimoza hamamiin,joten emme ole muita kokeilleetkaan.Pesijät ovat herttaisia ja osaavat asiansa,olemme olleet naistenvuorolla.
En oikein osaa selittää sijaintia,mutta ihan kaupunkialueella keskustassa,taksi ainakin osasi sinne ilman neuvomista.

Äänestä
  • Mimoza on helppo löytää keskustasta tai 25 metrin kadulta. Ataturk cad:ilta noustaan niistä liikennevaloista, joissa on jyrkkä mäki kohti vuoria. Mimoza on noin 300 metrin päässä kadun vasemmalla puolella sen jälkeen, kun oikealla oleva armeijan alue loppuu (älkää kuvatko armeijan aluetta). 25 metrin kadulta käännytään rantaa kohden Bashkentin sairaalan kulman liikennevaloista. Heti sairaalan jälkeen on Mimozan kyltti oikealla puolella. Mimoza on vanha, mutta uudistettu hamam, jota voi suositella sellaiselle, joka ei ole aikaisemmin hamamia kokeillut. Siellä on erilliset osastot, pesijät ja hierojat miehille ja naisille. Lisäksi odotellessa hierontavuoroa, istutaan ravintolassa, josta saa kaikenlaisia virvokkeita. Asiakkailla on ranteessa kortti, johon leimataan palvelut ja ostokset, joiden maksu tapahtuu pois lähtiessä. Rantakadulla tenniskenttien kohdalla on perinteinen vanha hamam Kleopatra, jossa on aidompi tunnelma kuin Mimozassa. Rattoisaa kokeilua.

    Äänestä

  • siellä viimeksi ollut ja sinne menen myös parin viikon päästä.. :)
    suosittelen

    Äänestä

Olen käynyt jo 10 vuoden ajan joka lomalla monta kertaa Kleopatra Hamamissa. Erittäin hyvä palvelu, tunnelmallinen hamam, jossa pesijät ja hierojat muu henkilökunta todella asiansa osaavaa ja ystävällistä. Suosittelen lämpimästi! Tulevat myös hakemaan hotellilta, jos pyydätte.

Äänestä
  • kleopatra tai/ja mimoza hamameissa mies vai naispesijät/hierojat?

    Äänestä

  • 19,5 kirjoitti:

    kleopatra tai/ja mimoza hamameissa mies vai naispesijät/hierojat?

    ja kaikki pesijät ja hierojat on naisia.
    On muutenkin tosi siisti paikka ja tunnelmallinen. Aivan ihana rentoutua hamamin lämpimillä marmoreilla,tuntuu taivaalliselta kun istuu niin,että ristiselkä on kiinni marmorissa,koko kehoon leviää lämmin hyvän olon tunne,hamam on mahtava elämys. Ja miten pehmeä on iho pesun ja kuorinnan jälkeen,ihan uskomattoman pehmeä. Ostimmekin sieltä sellaisen kintaan ja saippuaa kotiin vietäväksi,nyt kylpyhuoneessa tuoksuu hamamille.

    Äänestä

Olen kerran käynyt hamamissa Alanyassa, kesällä 2006. Muuten oli ihana kokemus, mutta kun hieronnan aika tuli, mies hieroja kosketteli minua paikoista, joihin hänen ei käsiään olisi kuulunut laittaa. Eli en mene enää koskaan. Ja tämän paikan suositteli minulle ja puolisolleni Bavyera hotellin työntekijät. Olkaa tarkkana kaikki.

Äänestä
  • jonkun mielestä saanut tällä palstalla puhua,heti tuli haukut ja arvostelut niskaan.
    Mimoza hamamissa on naistenpuoli erikseen,vain naispesijät ja naishierojat.Pesevät kuin äidit lapsiaan,perusteellisesti mutta kunnioittaen.
    Olen myös kuullut noista kähmijähierojista,muslimikulttuurissa ei miehen kuulu hieroa naista,se kannattaa muistaa,sellaiset miehet tekevät omaa kulttuuriaan vastaan,motiivina tietenkin raha mutta myös saada vapaasti kosketella naista,yök.

    Äänestä

Semmosta kyselisin, että mitä täällä Mimoza Hamamissa tää systeemi kustantaa ja kauan se kestää?
Miten kauas ajat menevät, että saako ihan samalle illalle tai seuraavalle päivälle varattua ajan, vai?
Me olemme hotellilla lauantai-iltana, nii mietin, että saakohan sitä heti sunnuntaille varattua, vai onko siellä miten kiirettä yleensä?
Haluttas heti loman alussa mennä käymään niin saa kauniin rusketuksen...

-nti Haukipudas-

Äänestä
  • Mimozaan voi mennä milloin vain, senkun tallustelee ovesta sisään, niin pääsee heti aloittamaan lämmittelyn. Hinnasta en tiedä, koska emme tänä vuonna käyneet siellä (edellisenä vuonna oli muistaakseni 20 euroa/nuppi), sillä vietimme suuren osan lomastamme Kappadokiassa. Sinne vaan hoidettavaksi.

    Äänestä

  • TRH / 22. krt. syksyllä kirjoitti:

    Mimozaan voi mennä milloin vain, senkun tallustelee ovesta sisään, niin pääsee heti aloittamaan lämmittelyn. Hinnasta en tiedä, koska emme tänä vuonna käyneet siellä (edellisenä vuonna oli muistaakseni 20 euroa/nuppi), sillä vietimme suuren osan lomastamme Kappadokiassa. Sinne vaan hoidettavaksi.

    Meillä ois hotlana My Dreams. Onkohan helpointa mennä taksilla? Onko kellää mitään tietoa miten se on auki?
    Kiitos jo etukätteen!

    Äänestä

  • Jonskura kirjoitti:

    Meillä ois hotlana My Dreams. Onkohan helpointa mennä taksilla? Onko kellää mitään tietoa miten se on auki?
    Kiitos jo etukätteen!

    Mimozalla on kuljetuspalvelu. Soitatte vaan sinne, niin tulevat hakemaan teidät. Ainakin Aurinkomatkojen ja Tjären oppaat myyvat ennakkolippuja sinne. On 1-2 e halvempi. Se aukeaa jo klo 8 aamulla. Kannattaa tosiaankin mennä hamamiin jo heti loman alussa, niin saa mahti rusketuksen. Sinne ei tarvitse varata aikaa. Ottakaa vesipullo mukaan, voi tulla jano.

    Äänestä

  • saimi5 kirjoitti:

    Mut onko siis tietoa kuin myöhään se on auki...
    Ku tosiaan ollaan la iltana, kuuden persiissä hotlalla, niin mietin, että jos ois jo samana iltana käyny kylpylöimässä! =)
    Kiitos neuvoista!
    Soittaakohan ne hotlalta vai pitääkö sinne osata ite mongertaa? :D

    Äänestä

  • joskus kummenen yhentoista aikoihin menty.
    Pelkkä hamam oli muistaakseni 20 euroa.

    Äänestä

  • Jonskura kirjoitti:

    Meillä ois hotlana My Dreams. Onkohan helpointa mennä taksilla? Onko kellää mitään tietoa miten se on auki?
    Kiitos jo etukätteen!

    ja amupäivällä kun menee niin ei ole mitään ruuhkaa.Muistaakseni kuuteen asti illalla naispesijät ja hierojat paikalla.

    Äänestä

  • Jonskura kirjoitti:

    Mut onko siis tietoa kuin myöhään se on auki...
    Ku tosiaan ollaan la iltana, kuuden persiissä hotlalla, niin mietin, että jos ois jo samana iltana käyny kylpylöimässä! =)
    Kiitos neuvoista!
    Soittaakohan ne hotlalta vai pitääkö sinne osata ite mongertaa? :D

    paikalla.Kannattaa mennä seuraavana päivänä siinä aamupäivällä,on vielä mukavan ruuhkatonta.
    Ai niin,sinne ei kannata kankkusessa mennä,voi tulla huono olo.Se ilma on niin tiiviin kosteaa ja lämmintä,siis aivan taivaallista,muttei kankkusessa.
    Eikä sinne tarvi soittaa eikä varata aikaa,ja taksin saa lennosta kadulta,niitä turkissa piisaa.

    Äänestä

on halvin hinta millä olette saaneet haman-käynnin? Ja jos vielä muistatte hamamin nimen niin aina vaan parempi...:) Paljonko hieronta on tuonut lisää maksua?

Äänestä

Sultan hamamiin, erittäin vajavainen pesu, vähän sipaistiin molemmin puolin ja se on melkein siinä. Tosin siellä oli uima-allas ja pari saunaa. Kerran olen käynyt myös Mimosassa, ja aivan oli eri meininki, pesivät hyvin, ja jopa hiukset, jota ei tehty Sultan hamamissa. Jotain vajaa 20€ maksoi Sultan Mimosan hintaa en muista.Hieronta siis kuuluu samaan hintaan, kun sitä joku kysyi.Mutta itse rasvakammoisena jättäisin sen mieluummin pois, en tiedä onko mahdollista.

Äänestä
  • Hierontaöljy oli mielestäni miellyttävää ja teki ihon ihanan pehmeäksi.Olihan se olo nihkeä ja rasvainen ja tukkapesullekkin siitä oli seuraavaksi lähdettävä,mutta kaikenkaikkiaan olo oli niin rento ja ja "märkä rätti",että menimme hotellihuoneeseen heti nukkumaan syvää rauhallista unta,ihanaa.

    Äänestä

Olin keväällä Mimosa Hamamissa Alanyassa....
Siellä oli tarjolla erilaisia hierontoja saunan jälkeen, itse otin jonkun eteerisillä öljyillä tehtävän rentouttavan hieronnan joka kesti 40min. Kun normaali hieronta saunan jälkeen kestää noin 20min. Sauna 40min. hieronta maksoin n.30€ ja oli kyllä sen arvoinen

Äänestä
  • Elikkäpäs mitä kaikkea tähän hamam-kokemukseen oikeen kaikinensa sisältyy?

    Minä odotan sitä ihon kuorintaa...

    Äänestä

  • Daiju! kirjoitti:

    Elikkäpäs mitä kaikkea tähän hamam-kokemukseen oikeen kaikinensa sisältyy?

    Minä odotan sitä ihon kuorintaa...

    sileen pehmeeks ei ihoa kotikonsten saa.
    Ja kun niillä on sellainen pesupussi minkä sisälle laitetaan pesuainetta,vaahtoa tulee reippaasti ja on kuin pilven sisässä olisi.
    Siellä sisäänmenoaulassa on tiski,mihin maksetaan ja lista eri hieronnoista mitä voi valita,tai jos haluaa kasvonaamion tai manikyyrin.Kaikki maksavat tietenkin erikseen.
    On 20 min hierontaa ja 40 min hierontaa,olen ollut molemmissa ja täytyy sanoa että pidempi parempi,lyhyt on ihan hetkessä ohi.
    Olin myös manikyyrissä,mutta sitä en uskalla suositella,se nainen sai kynsinauhani verille,mikä oli kyllä selvä moka eikä se touhu muutenkaan mitenkään ammattimaiselta vaikuttanut.
    Voihan sielläkin olla eri tekijöitä,satuin vain huonolle.
    Mutta Mimozaa en voi muuten kuin kehua,pesijäkin muisti minut edellisestä kesästä ja oli niin iloinen kun muistin hänet!

    Äänestä

  • niin uskomattoman kirjoitti:

    kannattaa olla tarkkana sen kanssa mitä hamamissa kuuluu hintaan ja mikä on lisämaksusta. Esim. Mimozan erikoishieronta josta joku tääkin sanoi maksaneensa 30€ on kyllä Turkissa ihan riistohinta!! Mimozan hinta on muistaakseni 20€ ja se sisältää vain pesun ja kuorinnan. Lisämaksusta hieronta. Palvelu kyllä hyvää ja taatusti "kähmimätöntä".
    Yhtä hyvä hamam mielestäni mutta halvempi on tuo jo mainittu Kleopatra. Siellä 20€ hintaan sisältyy jo hieronta. Ja jos haluaa erityispitkän ja perusteellisen hieronnan, voi vastaanotto tiskille maksaa 5€ extraa ja silti on halpaa!! Palvelu samaa luokkaa kun Mimozassa ja myös erittäin "turvallinen" hamam. Nämä kaksi omia suosikkejani.

    Äänestä

  • vaikkakin ihan hyvä. kirjoitti:

    eli missä päin tuo kleopatran hamam on? onko naisia pesemässä vai miten?
    mimozassa ollut ja tykkäsin kyllä.

    Äänestä

  • vaikkakin ihan hyvä. kirjoitti:

    kannattaa olla tarkkana sen kanssa mitä hamamissa kuuluu hintaan ja mikä on lisämaksusta. Esim. Mimozan erikoishieronta josta joku tääkin sanoi maksaneensa 30€ on kyllä Turkissa ihan riistohinta!! Mimozan hinta on muistaakseni 20€ ja se sisältää vain pesun ja kuorinnan. Lisämaksusta hieronta. Palvelu kyllä hyvää ja taatusti "kähmimätöntä".
    Yhtä hyvä hamam mielestäni mutta halvempi on tuo jo mainittu Kleopatra. Siellä 20€ hintaan sisältyy jo hieronta. Ja jos haluaa erityispitkän ja perusteellisen hieronnan, voi vastaanotto tiskille maksaa 5€ extraa ja silti on halpaa!! Palvelu samaa luokkaa kun Mimozassa ja myös erittäin "turvallinen" hamam. Nämä kaksi omia suosikkejani.

    Mimozassa hinta oli jotain 22 e ja sisältää pesun, kuorinnan ja 15-20 min hieronnan. Lisämaksusta voi sitten ottaa pitemmän hieronnan. Ne mani- ja pedikyyrit siellä ovat kylläkin aika onnettomia. Onhan se kiva kun joku hoitaa jalkoja ja käsiä, mutta ammattitaito on kyllä aika kaukana siitä touhusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

19,5 kirjoitti:

Onko eri hamameissa isoja eroja ja jos on niin minkä olette kokeneet parhaaksi? J missä päin sijaitsee? Millä välillä liikkuvat hamamissa käynnin hinnat ja paljonko yleensä hieronta maksaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu