Helppiä!

Eli meillä on kaksi kissaa. Toinen on valkoinen ja jotenkin "kuuroutui" alle kuukaudessa. Tällöin tuntui olevan jotenkin arka (vältteli ihmisiä, nukkui piilommassa) Kyse on siis maalla asuvista kissoista. Ikä n. 13v. Nykyään syö ja liikkuu ihan normaalisti.

Tapaus kaksi on vanha kissa, ikä 15v. Kissa on kovin laiha ja liikkuu mielellään vähän. Syö runsaasti. Sillä tuntuu myös olevan lonkka kipeähkö, liikkumistavasta päätellen.

Ovatko nämä niitä vanhuuden oireita kissoilla? Tulisiko käyttää eläinlääkärissä? Etenkin tuo valkoinen kissa, olisiko sillä vaan korvassa jotain..? Matolääkkeet vimeksi n.4kk sitten. Eli uusi kuuri?
4427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ensin tuosta valkoisesta kissasta, minulla on ollut joskus myös valkoinen kissa joka kuuroutui jo 3v, ja täällä olen lueskellut ihmisten juttuja ja sellanen mielipide tuntuu olevan, että juuri valkoinen kissa kuuroutuisi muita useammin, mutta tietysti sinun kannattaa käyttää lääkärissä ja tuo toinen kissa ehdottomasti, vaikka kissan vaivat johtuisivatkin vanhuudesta pitäähän silloinkin selvittä, mistä kissan laihuus ja mahd. lonkkakivut johtuvat, onhan se elänyt kanssasi pitkän elämän, ethän halua vanhuksen kärsivän, joten käykääpä lääkärissä, jospa löytyisi ystävillesi apua...

Äänestä
  • Valkoiset kissat tosiaan ovat useammin kuuroja. Esim. kissanäyttelyissä valkoisella kissalla täytyy olla todistus siitä että se kuulee. Jotenkin se kulki sen valkoisuutta aiheuttavan geenin kanssa tuo kuurous... pitäisi kai lukea sekin artikkeli uudestaan kun en nyt tarkkaan osaa hommaa selittää.

    Äänestä

johtui lonkkavaivat ym.mistä tahansa, tulee kissat käyttää lääkärissä!
lonkkavaiva on varmasti kipeä! kissa tarvitsee jotakin helpotusta asiaan!

Äänestä

kissaa kuuluu muutenkin käyttää säännöllisesti eläinlääkärin tarkastuksessa, saati sitten vanhaa ja vaivaista kissaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


. . . . . . kirjoitti:

Eli meillä on kaksi kissaa. Toinen on valkoinen ja jotenkin "kuuroutui" alle kuukaudessa. Tällöin tuntui olevan jotenkin arka (vältteli ihmisiä, nukkui piilommassa) Kyse on siis maalla asuvista kissoista. Ikä n. 13v. Nykyään syö ja liikkuu ihan normaalisti.

Tapaus kaksi on vanha kissa, ikä 15v. Kissa on kovin laiha ja liikkuu mielellään vähän. Syö runsaasti. Sillä tuntuu myös olevan lonkka kipeähkö, liikkumistavasta päätellen.

Ovatko nämä niitä vanhuuden oireita kissoilla? Tulisiko käyttää eläinlääkärissä? Etenkin tuo valkoinen kissa, olisiko sillä vaan korvassa jotain..? Matolääkkeet vimeksi n.4kk sitten. Eli uusi kuuri?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu