Hei ! Koirani juoksee lähelleni kun sitä huudan. Haluaisin opettaa sille luoksetulon kuten tokossa, Kannattaako opettaa aivan uusi sana koko hommalle vai edelleen luokse ja palkkio tulee vasta kuin istuu eteen, vai ehkä käsky: luokseistu?
tänne!
icmeler
3364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Koirasi siis tulee lähellesi mutta ei luoksesi kutsuessa? Silloin se ei oikeastaan tottele koko käskyä. Muista tehdä itsestäni oikein mielenkiintoinen, niin että koira ei voi vastustaa luoksesi tulemista. Ota käyttöön paljon herkkuja tai koiran lempilelu. Voit myös koiraa kutsuttuasi lähteäkin sen nähden juoksemaan "karkuun" vastakkaiseen suuntaan, jolloin koiran metsästysvaisto herää ja se lähtee luoksesi.
Sinun pitää myös palkita koira heti (aivan samalla sekunnilla) kun se tulee luoksesi eikä odottaa että se menee istumaan. Ethän käskenyt istua vaan tulla luokse...! Palkitse luoksetulosta ja anna sen jälkeen aivan uusi tehtävä eli istuminen. Muuten koira menee aivan sekaisin eikä enää ymmärrä mitä pitää tehdä. Siinä vaiheessa sitten pusikot yms. kiinnostavat enemmän kuin sekavia hokeva omistaja.
Edelliselle vastaajalle toteasin että eihän se koira väärin tee jos tarkoitus on että se tulee lähelle sillä käskyllä. Sehän tekee ihan tasan niin kuin se on opetettu.
Meillä on myös lähelle-käsky lenkillä. Sillä koiran pitää tulla kahden metrin säteelle ja pysyä siinä vapautukseen asti. Ei sen tarvitse sen lähemmäksi tulla tai istua.
Ne käskyt on sitten erikseen.
Voit opettaa koirallesi kaksi luoksetuloa. Toinen tarkoittaa sitä että sen tarvitsee vain tulla lähelle ja toinen sitten tarkoittaa sitä tokon luoksetuloa.
Ja sitten johdonmukaisesti noudatat niitä etkä sotke koiran päätä kutsumalla sillä lähelle käskyllä ja sitten murjottamalla sille kun se ei suoritakkaan sitä tokon luoksetuloa.
Ja mitä tarkoitat tokon luoksetulolla, sitä että koira tulee eteen istumaan vai että se tulee suoraan sivulle?
Samahan se toisaalta on. Meillä on tokossa luoksetulo käsky "sivu" eli ei mitään erillistä käskyä. Olkoon koira vaikka sadan metrin tai metrin päässä kun huudan tuon käskyn se ampaisee sivulle istumaan.
Ennen oli myös käsky "syliin" joka tarkoitti sitä että sen piti tulla eteeni istumaan, ja sitten sivu-käskyllä kiepahtaa viereeni mutta tästä on luovuttu.
Eli näillä kahdella käskyllä koira toimitti luoksetulon ja istumisen oikealle paikalle. Ei siihen tarvitse erillistä käskyä kun vain opettaa koiralle mitä se sana tarkoittaa.
Kumpaa sitten nyt käytätkin niin ihan täysin uusi käsky sille, ei mitään sellaista luokseistu jossa on jo joku koiran osaama käsky mukana. Ja sitten lähdet opettamaan. Eihän se nyt vähään aikaan sitä lenkillä varmasti osaa joten älä ala vaatimaan. Ihan omassa olohuoneessa rauhallisesti aloitat. Jos tarkoitus on että koira tulee suoraan eteesi niin sitten aloitat niin että koira siihen istumaan, käsky ja palkka. Sitten voit pidentää matkaa metriin kun koira tietää mitä se sana tarkoittaa jne.
koirille eri käskyt luoksetuloon. "Täällä" ja "tule" eri tilanteisiin pelkästään kotikäytössä ja "tänne" ainoastaan ns.kenttäkäytössä, jolloin vaadin koiralta nopean ja energisen luoksetulon, joka päättyi eteen istumiseen.