Taloyhtiömme kattoihin (6kpl) tehtiin alkukesästä peltikattojen maalauksia. Alun perin halusimme kattomaalausliikettä, joka ei käytä ns. ruiskuttamis menetelmää. Pyysimme tarjouksia yrityksiltä ja saimme 3 vastausta. Kokouksessa päätettiin ottaa halvin tarjoaja, jonka hinta oli paljon halvempi kuin 2 muun.
Työt piti tehdä siis pensselein. He (yritys)neuvottelivat isännöitsijän kanssa työtavasta, jossa maali ruiskutetaan ja pensselöidään heti perästä kun maali tulee kattoon.
Katseltiin naapurini kanssa kun maalarit vetivät maalia pintaan ilman sovittua pensselöintiä. Katto huitaistiin puolessa tunnissa maaliin. Kerroin isännöitsijälle tästä ja hän sanoi ottavansa asian esille urakoitsijan kanssa. Loputkin katot ilmeisesti saivat saman käsittelyn, kun valmistuivat muutamassa päivässä.
Mielestäni laskua ei olisi pitänyt maksaa, koska työtä ei tehty kuten oli sovittu. Onko kellään ollut vastaavia kokemuksia? Mielestäni työtä olisi pitänyt valvoa paremmin ja isännöitsijä ei mielestäni olisi voinut sopia kompromissia maalin levitys tavasta, eli ruiskuttamis/pensselöinti menetelmää ei olisi saanut hyväksyä.
Työt piti tehdä siis pensselein. He (yritys)neuvottelivat isännöitsijän kanssa työtavasta, jossa maali ruiskutetaan ja pensselöidään heti perästä kun maali tulee kattoon.
Katseltiin naapurini kanssa kun maalarit vetivät maalia pintaan ilman sovittua pensselöintiä. Katto huitaistiin puolessa tunnissa maaliin. Kerroin isännöitsijälle tästä ja hän sanoi ottavansa asian esille urakoitsijan kanssa. Loputkin katot ilmeisesti saivat saman käsittelyn, kun valmistuivat muutamassa päivässä.
Mielestäni laskua ei olisi pitänyt maksaa, koska työtä ei tehty kuten oli sovittu. Onko kellään ollut vastaavia kokemuksia? Mielestäni työtä olisi pitänyt valvoa paremmin ja isännöitsijä ei mielestäni olisi voinut sopia kompromissia maalin levitys tavasta, eli ruiskuttamis/pensselöinti menetelmää ei olisi saanut hyväksyä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Onhan työtapa kirjoitettu pienurakkasopimukseen?
jos ei ole niin .....
Niinkuin ylläoleva sanoo, niin ratkaisevaa on se, mitä lukee urakkasopimuksessa. Jos siellä lukee, että pitää tehdä pensseleillä, niin silloin kyseessä on sopimusrikkomus, mutta jos ei, niin silloin kannattaa vähän "keskustella" isännöitsijän kanssa, jos hän on sopimuksen allekirjoittanut.
kunhan ehtii 'ansaitulta' etelänmatkaltaan?
Luuletko että isännöitsijää kiinnostaa? Sehän on taloyhtiön ongelma. Isännöitsijät eivät hoida koskaan valvontatehtäviä, koska tällöin joutuisi asiasta ottamaan jonkinlaisen vastuun. Nyt voi nostella olkapäitä ja olla tekemättä mitään.
Tuo on varsin yleistä. Ei kukaan ruiskumaalari viitsi lähteä kattoa sivelemään. Kun kukaan ei katso niin maali leviää ilman pensseliä.
Neliöpalkalla kun touhuaa niin sama se sille että miten se maali levitetään.
Niin ehkä urakoihin kannattaisi palkata valvoja. Hallitus on tässä asiassa isommassa vastuussa kuin isännöitsijä, mikäli ovat työtavan muutoksen hyväksyneet. Käsittääkseni isännöitsijän toimenkuvan ei kuuluu erinäisten projektien valvonta ellei näistä erikseen sovita.
Ruiskulla levitettävä maali on huomattavasti ohuempaa kuin perinteinen siveltävä maali.
Uskompa, että kesälämpimälle katolle ruiskutettava maali kuivuu siihen samantien, eikä sitä edes enää pysty "hiertämään".
Kaiken a ja o kattomaalauksessa on hyvä huolellinen peltipesu, puhtaaseen pintaan tarttuu hyvin ruiskumaalikin, tosin kerros on ohuempi.
Kuten edellinen vastaaja kirjoittikin on näissä vaativissa kohteissa syytä käyttää alan ammattilaisia valvojana ja tekijöinä.
Monesti isännöitsijöiden ja hallituksen amattitaito ei riitä teknillisiin asioihin.
että kiinteistöhuolto on se taho joka osaa ja ymmärtää valvoa näitä asioita.
"Käsittääkseni isännöitsijän toimenkuvan ei kuuluu erinäisten projektien valvonta ellei näistä erikseen sovita."
Kuuluu yleensä kaikkien juoksevien asioiden hoito, kenelle se sitten kuuluisi?
Isännöintisopimuksessahan se pitää olla sanottu, mitä tehtäviin sisältyy.
Sopimukset perustuvat usein Kiinteistöliiton julkaisemaan tehtäväluetteloon, joko sellaisenaan tai jollakin tavoin muutettuna. Korjaus- perusparantamis- ja rakennuttamisasioiden kohdalla tässä luettelossa ehdotetaan kiinteään kokonaispalkkioon sisällytettäväksi:
- hallinnollinen organisointi, yleisvalvonta sekä päätöksentekomenettely
- takuu- ja vastuuaika- sekä vuosikorjausyhteydenpidot
- hankesuunnitteluun osallistuminen
- tarvittavien viranomaisasioiden hoitaminen (mm. rakennusluvat)
- työn aikainen tiedottaminen asukkaille ja muille tahoille
- takuuaikana esiin tulevien ongelmien tilastointi koko kiinteistöstä
- takuuajan vakuuksien seuranta.
Erilliskorvaukseen oikeuttaviksi tehtäviksi ehdotetaan:
- työselitysten ja piirustusten laatiminen
- tarjouspyyntöasiakirjojen laatiminen
- tarjousten pyytäminen
- tarjousvertailujen laatiminen
- urakkasopimusten laatiminen
- valvonta
- vastaanotto
- takuuaikajärjestelyt.
Jos isännöitsijä ei ole rakennusalan ammattilainen ja jos hän ei hallitse rakennusalan sopimuskäytäntöä, hänen ei pidä ottaa tehtäväkseen näitä erilliskorvauksella tehtäviä töitä. Isännöitsijän ammattitaitoon kuuluu sen ymmärtäminen, milloin on aihetta käyttää asiantuntijoita apuna.
Siis isännöitsijällekkö kuuluu "kaikkien juoksevien asioiden hoito" ???
Ei kai teidän isännöitsijä niin hölmö ole, että tekee sopimuksen, johon kuuluu "kaikkien juoksevien asioiden hoito".
Siis tälläisten urakoiden valvonta kuuluu aina ammattivalvojalle.
On tietysti suotavaa, että isännöitsijä kertoo hallitukselle, että työlle on suotavaa tehdä suunnitelmat ja ottaa valvoja.
Jos vaan ruvetaan puheiden ja jutustelujen perusteella tekemään jotain, on suuret mahdollisuudet, että mennään metsään.
Suunnittelupapereihin kuuluu vähintään työselitys, urakkaohjelma ja työturvallisuusliite. Lisäksi tehdään pienurakkasopimus.
On pieni hinta maksaa suunnittelusta ja valvonnasta verrattuna siihen, että tapellaan huonosta lopputuloksesta maallikkovoimin.
Jos paperilla ei ole mitään, on turha mussuttaa mistään ja ruveta syyttelemään isännöitsijää.
Noissa papereissa sovitaan nimenomaan työmenetelmät ym. ym ym.
Miksi tämä on niin vaikeaa?
Kunnolliset urakoitsijat eivät edes halua antaa tarjousta, jos ei ole suunnitelmia. Se tietää myös urakoitsijalle tappelua ja mäkätysta hallituksen taholta.
Niin ja vielä! Nyt täytyy myös ymmärtää, mikä on valvojan rooli. Hallitusten jäsenet usein kuvittelevat, että valvojan pitäisi seistä työtekijöiden niskan takana kädet taskussa vittuilemassa aamusta iltaan.
Valvoja käy paikalla tarvitaessa ja seuraa, että työ edistyy sopimuksen mukaan. Valvoja hoitaa myös mahdolliset riidat.
Minkalaisia "ämmiä" te palkkaatte isännöitsijäksi jos ei pysty maalausurakkaa valvomaan?
Yksinkertaista sinänsä, jos sopimuksessanne lukee että pensselöidään niin jäljestä kyllä näkee onko sitä näin tehty vai ei. Jos ei ole tehty vaatikaa uusiksi koko homma, piruuttaan vaikka sitten pohjia myöden.
En suosittelisi ruiskuamista juuri noiden syiden mitä muutkin ovat sanoneet, maali on niin ohut siveltävään verrattuna että ei kestä kulutusta lähellekään sitä mitä muuten
Tuossa joku mainitsi valvojan palkkaamisesta. Jotta joka hommasta ei joutuisi 100% varmuudella tappeleen, valvojan pitää seisoskella työmiesten vieressä: 1 valvoja per työmies. Tämän jälkeen sitten kränätään valvojan kanssa kun on päästänyt läpi sekundaa. Maailman tappiin tuota vääntämistä ei jaksa kukaan. Helpommalla pääsee kun totuttelee vain ajatukseen, että joko teet itse tai hyväksyt mukisematta huonon, usein jopa kelvottoman työn ja korjailet sitten mahd. mukaan itse.
Niin mitäs niitä valvojan tehtäviä olikaan;
*Selvittää taloyhtiön kanssa tarpeellinen korjaustarve.
*Laatia urakkatarjoukset
*Tehdä urakasta pienurakkasopimus YSE.n normistusta käyttäen, tarpeelliset rakenneselvitykset, piirustukset, RT-kortit, maksupostit.
*Valvoa urakkaa ja pitää työmaakokouksia, hyväksyä maksupostit.
*Tarkastukset, takuuasiat ym.
Kyllähän valvoja on taloyhtiön luottohenkilö, yleensä rakennusmestari / insinööri.
Missä kulkee rakentajan ja valvojan vastuu? Jos valvojalle lankeaa vastuu, tällöin hänen todellakin pitäisi seisoskella koko ajan rakennusmiesten vieressä.
Entä kun on kyse pienestä yhtiöstä ja pienehköstä remontista. Aika rulianssi on jos joka hommaan pitäisi hommata erikseen valvoja.
Yse:n pienurakka sopimuksessa mainitaan vastuut.
Rakentajallahan se on takuuaikojen puitteissa.
Jokaiseen pienhommaan ei välttämättä valvojaa tarvita, mutta vähänkin suurempaan missä vaaditaan rakennemääräysten tuntemusta.
Mm: putki-, ikkuna-, julkisivu-, kattorempat.
Sanottakoon, että vaikka valvojaa ei käytettäisikään pienemmissä hommissa, esim kattomaalaus (rajatapaus) on syytä kuitenkin laatia pienurakkasopimus Ysen lomakkeelle missä viitataan tarpeellisiin rakennemääräysten ja työsuorituksien RT-kortteihin. Allekirjoituksilla siten hyväksytään yhteisesti sovitut tavat.
Itse en kyllä antaisi kattomaalausta suorituttaa ilman valvojaa suuremmissa kohteissa. Kuten edelläkin on mainittu on katon maalausmetodi tarkoin mietittävä ja eri työvaiheet, kuten peltipesu erittäin tarkasti valvottava tehtäväksi.
Valvoja yleensä tuntee paikkakunnan maalausyrittäjät ja osaa jo tarjouskilpailuvaihessa erotaa jyvät akanoista.
Tuossa selvittelin ajankulukseni valvojan vastuuta su-aamun ratoksi. Valvojan vastuu on se mitä toimeksiantaja ja valvoja keskenään sopivat. Valvoja toimii lähtökohtaisesti toimeksiantajan asiantuntijana ja huolehtii, että työt ym. tulee hoidettua asianmukaisesti. Remontin tekijä vastaa kuitenkin omista virheistään. Asiantunteva valvoja on kuitenkin siinä mielessä hyvä olemassa, koska sillä voidaan säästyä monelta jälkipuinnilta (toimeksiantaja - remppafirma). Tuollaisessa kattorempassa (putsaus ja maalaus) valvojana mielestäni voi toimia pintapuolisesti rakennusalaa tunteva, jämäkkä osakkeen omistaja: jaksaa ottaa asioista selvää ja huomauttaa pienistäkin laiminlyönneistä tai virheistä.
"valvojana mielestäni voi toimia pintapuolisesti rakennusalaa tunteva, jämäkkä osakkeen omistaja: jaksaa ottaa asioista selvää ja huomauttaa pienistäkin laiminlyönneistä tai virheistä."
Etenkin pientaloissa useinkin.
Muistettava vaan laatia se pienurakkasopimus.
Myöskin urakoitsijan taustat on selvitettävä, vaadittava verotodistukset ym.
Jonkinlainen referenssi kyllä pitäisi olla. Äärimmäinen virhe on luottaa sokeasti isoon, hyvämaineiseen firmaan (kokemusta jo useammasta rempasta). Pikku remppoihin etsisin pienen, 1-2 miehen firman, jolla taustat ja referenssit kunnossa. Sopimus on myös hyvä laatia kirjallisena. Tuollaisessa kattonmaalausrempassa mielestäni riittää vapaamuotoinenkin kuvaus sovitusta työstä lisukkeineen ja ei kun nimet alle. Olen itse toiminut taloyhtiössämme epävirallisena valvojana koska ihan p...sta en periaatteessa ole valmis maksamaan. Ongelma on siinä, että osakkeenomistajia, hallitusta (eli muita jäseniä) tai isännöitsijää ei kiinnosta tapella. Riiteleminen ja reklamointi on kuluttavaa puuhaa ja minun paukut alkavat olemaan lopussa. En usko, että tilanteemme on täysin ainutlaatuinen, päin vastoin. Remppafirmat ovat luullakseni voittamassa taistelua työn laadun uudelleenmäärittämisessä. Paljokohan remontin valvonnasta voisi pyytää per/h?
mustaa valkoisella, eli työselitykset ym jutut tehtynä. Onko työ tehty eri menetelmällä, mitä työselitys ohjeistaa?
Vai oletteko niitä tyypillisiä amatöörejä, joilla on urakkaohjelmat, työselitykset, rakentajat ja rakennuttajat yhtenä sekamelskana päässänne.
Mikä on valvojan kanta asiaan?
Jos taasen isännöitsijä on toiminut homman suunnittelijana ja valvojana, on hänellä varmaan hallituksen valtuudet siihen. Sehän ei tietysti takaa, että hänellä on tarvittava ammattitaito hommaan. Hohhoijaa.
Ei isännöitsijä voi olla kaikkien alojen asiantuntija, mutta hänen pitäisi itse tajuta, koska on aika ottaa asiantuntija.
Kuulostaa amatöörien tusaamiselta.