En ymmärrä

Heippa tuunaajat! Nyt tartteis saada teiltä valaistusta erääseen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. Olen nimittäin tässä männä aamuina saanut kello 5:30 paikkeilla heräillä pirteänä kesäisen Honda Civic 1.4 sulosäveliin ja väistämättä joutunut miettimään, että miksi tuo reipas ja muut huomioon ottava nuorikuski on käyttänyt ensimmäiset kesätöissä ansaitut kyhnyt pakoputkeen ja näin ollen tullut ostaneeksi aivan ylihinnoiteltua ääntä?

Ymmärrän harrastuksenne muilta osin ja itsekkin olen automiehiä enkä mikään ekopipertäjä jota takapihan talitintin keskikesänmeluhaittaripuli paljoa painaisi, mutta tälle jo esittämälleni dilemmalle en vain saa järkeiltyä yhtään hyvää perustelua.

Onko kyse jostain tuunaajien yhteisestä perverssiosta huijata sokeita luulemaan, että naapuriin on muuttanut Hirvonen tai joku sen lajitovereista ja että nyt ne treenaa ABC - ESSO akselilla? Kyllähän jokainen nyt sen tajuaa, että ei sillä pelkällä äänellä ketään onnistu kusettamaan. Keskiverto hyötyliikkujan lonkkavolvosta kun painaa työmatkan ratoksi tuollainen äänitunattu tuhnu vaijeri kireenä ohi, ei se valitettavasti luo haluttua illuusiota tehosta vaan korkeintaan illuusion rikkinäisestä pakoputkesta. On myös pakko ottaa huomioon, että lajitoverinne jos jotkut varmasti huomaavat ettei kyseessä ole todellakaan mikään erikoinen 8 litraisella pöntöllä varustettu turboahdettunitroglyseriinikikotin ja näin ollen tavallaan sitä tulee kuseksittua omiin muroihin joka sekään varmaan ei kenenkään tavoite ole ellei sitten tuning piireihin ole jostain syystä jalkautunut eriskummallisen rankka itse-ironian palvontakulttuuri? Epäilen joskaan en voi olla varma.

Entäpä saako sillä pillua? Jos saan niin saatan liittyä iloiseen joukkoonne ja ymmärrän sekä kannatan äänen ostamista sillä onhan se nyt terveempää kuin jossain seurakunnan pienoismallikerhossa liiman haistelu ja itsensä koskettelu, tosin lunkia hommaahan sekin on, ei siinä mitään. Hieman kuitenkin epäilen, että äänen sijasta kannattaisi vaikka investoida muutamaan vaaleanpunaiseen belttoniin ja laittaa vaikka vielä pikkusen kiiltohilettä ovenripoihin sekä ehkä jopa pehmustaa takapenkki kunnon panolauteeksi niin ritilää saattaisi olla enemmän tarjolla. Saattanen olla väärässäkin, sillä pillun saanti ei koskaan ole kuulunut vahvimpiin osaamisalueisiini.

Mikäli oletukseni ei osunut kohdalleen niin kertokaa ihmeessä oma näkemyksenne ja jos jollekulle tämän pohjalta syntyi nyt pakottava tarve ostaa ääntä, mutta likvidit finanssit ei tahdo riittää merkkivalmistajan tuotoksiin, voin ilomielin pikkurahalla tunata vaikka pölynimurisi pitämään veikeää mekkalaa jolla sitten voit lasketella muiden mukana huoletta ja varmasti yhtä haluttuna kuin muutkin.
6921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihmisnaaraat kuten mm kanalinnut pyrkivät jalostamaan rotua ja turvaamaan jälkeläisten selviytymistä valitsemalla värikkäimmän ja äänekkäimmän parin.

Jos uroksella riittää resursseja normaalien elintarpeiden tyydyttämisen jälkeen vielä turhiin koristuksiin,se on varma nakki elatusmaksuja hoitamaan vaikka lintulaudan takapenkillä naiminen ei niin ergonomista olekaan.

Äänestä

Kuten voisi suoraan sanoa että tuunaaminen on silkkaa rahan tuhlausta. ja nämä murinaputket ovat silkkaa itsensä huijaamista ja sen illuusionluomista että auto jopa kulkisi johonkin. mutta tarviiko kaikella olla aina tarkoitus?

ja nämä spolerit ym. ei ne vauhtia tuo lisää ei todellakaan. vaan rahaa menee taas.. joillakin enempi joillakin vähempi. tarkoitus: no ei ainakaan vauhdin lisääminen vain se ulkonäkö.

siis ei tuunaamisessa tarvi olla mitään järkeä tai muutakaan vain se että itse tykkää, ja sitten vielä kaikki nämä jotka illasta toiseen viettää autotallissa aikaa rakentaakseen itselleen persoonallisen kulkineen mitä ei tule heti seuraavissa valoissa tai marketin pihalla vastaan.

mutta nämä pörinä pöntöt. en olettaisikaan että tajuaisit mitä kivaa niissä on, mutta voin sanoa että jos sinäkin siihen sun mersuun (olettaen että teillä on mersu koska monesti on mersun omistavat ihmiset tullu itkemään milloin mistäkin kun on jotain ovelaa autoon tuikannut) tunkisit vähän laajemman vaikka vain pöntön mistä tulisi vähän mureampana äänet pihalle niin kyllä taitaisi herrallekkin maistua se.

itse en näe mitään järkeä omassakaan tuunausinnossani kun rahat menee ja kaikki mutta se on vain niin vitun hauskaa ettei sitä voi rahassa laskea.

Äänestä
  • Mutta onko ainoa tapa tehdä autosta persoonallinen se, että laittaa siihen korisarjan, madaltaa alustan, asentaa alle ylisuuret vanteet matalimmilla mahdollisilla renkailla, liimaa spoilerin takaluukun kanteen, vaihtaa takavalot malliin lexus ja poistaa pakoputken viimeisen äänenvaimentimen?

    Tuo on tietenkin se helpoin tapa, kun alan lehdet ovat täynnä kuvia joista ottaa mallia, mutta saako sillä tavalla oikeasti persoonallisen auton?
    Minusta kyseessä on vähän sama asia kuin siinä, että haetaan H&M:tä, KappAhlista tai Dress Mannilta muotivaatteet ja kuviteellaan että oma pukeutuminen on persoonallista...

    Siis ei siinä mitään, ihan hienoa että jotkut viitsivät nähdä vaivaa autojaan rakennellessa, mutta usein kyllä tuntuu siltä että mielikuvitusta voisi käyttää vähän enemmänkin. Turhan usein tuunatut autot näyttävät vain tuunatuilta ilman että niissä on mitään persoonallista.

    Ja mitä niihin "mureampiin" ääniin tulee, niin itse ainakin arvostan mahdollisimman vaimeita pakoääniä. Tosin en kyllä ajakaan Mersulla.

    Äänestä

  • persoonallisia? kirjoitti:

    Mutta onko ainoa tapa tehdä autosta persoonallinen se, että laittaa siihen korisarjan, madaltaa alustan, asentaa alle ylisuuret vanteet matalimmilla mahdollisilla renkailla, liimaa spoilerin takaluukun kanteen, vaihtaa takavalot malliin lexus ja poistaa pakoputken viimeisen äänenvaimentimen?

    Tuo on tietenkin se helpoin tapa, kun alan lehdet ovat täynnä kuvia joista ottaa mallia, mutta saako sillä tavalla oikeasti persoonallisen auton?
    Minusta kyseessä on vähän sama asia kuin siinä, että haetaan H&M:tä, KappAhlista tai Dress Mannilta muotivaatteet ja kuviteellaan että oma pukeutuminen on persoonallista...

    Siis ei siinä mitään, ihan hienoa että jotkut viitsivät nähdä vaivaa autojaan rakennellessa, mutta usein kyllä tuntuu siltä että mielikuvitusta voisi käyttää vähän enemmänkin. Turhan usein tuunatut autot näyttävät vain tuunatuilta ilman että niissä on mitään persoonallista.

    Ja mitä niihin "mureampiin" ääniin tulee, niin itse ainakin arvostan mahdollisimman vaimeita pakoääniä. Tosin en kyllä ajakaan Mersulla.

    Persoonallisuus on kyllä katsojan silmässä sille ei voi mitään.

    mutta ihan sillä sä saat jo persoonallisuutta omaan autoosi että pistät haukkusi kuvan kojetauluun marimekko kehyksissä.

    jos omalta kantilta katselen tätä persoonallisuutta niin en kyllä äkkiseltään muista että olisin nähnyt missään samanlaista iki iki vanhaa escorttia kuin itselläni. vai tuleeko sinulle jostain mieleen että olisit nähnyt 12cm vakiota leveämpää kanttiescorttia jossain?? tontitettu on sitä varten että auto tuli matalemmaksi ja (nyt iso huom!) minun silmään se vain näyttää häijymmältä ja alusta jäykistyi rata-ajoa ajatellen. ja nyt taisi tulla siellä jo "heh heh mitä se poika radalle tekee romulla" no ei se siihen ulkokuoreen todellakaan lopu, kyllä itse kattilakin pääsi laihikselle, eli ylimääräiset pois bensan ja pakokaasun tieltä (tätä muuten kutsutaan porttaamiseksi). ja häiriintyneempi nokka-akselikin tuli tuikattua sinne, kyllä vinkuu.. ei se mikään formula ole mutta liikkuu vähän eritavalla kuin vakio.. ainiin ja välipöntön poistin ja takavaimentimen halkaisijaa kasvatin vain virtausten parantamiseksi.. eli ei ahdista pakokaasut putkistossa..

    siitä voi sitä persoonallisuutta repiä.. nyt se on enemmän minun makuun se auto ja typeräähän se vanhaan on tunkea rahaa. mutta minkäs teet, se on kivaa kun itse tekee ja onnistumisen riemu on enemmän kuin hauskaa.

    joskus sitä vain pitää ajatella pintaa syvemmältä asiaa että ei se aina ole sitä että plug-n-play shittiä, vaan se on oikeasti jonkun rakas harrastus. parempi se on että harrastaa jossain tallissa auton ropeltamista kuin se että olisi päätään aukomassa paikallisen nakkikioskin jonossa.

    Äänestä

  • Kyllähän se joidenkin pellespoilereidenkin 'hienous' tulee juurikin siitä, että loisi illuusion vehkeestä, jossa aerodynamiikan parantamiseksi olisi ao. ratkaisuun päädytty. Kunnolla tehtynä niillä 'lintulaudoilla' ja muilla koriosilla on ihan funktionsa, ei niitä huvikseen ole laitettu (kts. esim http://www.iwsti.com/forums/showthread.php?t=69057 ), vaikka joku saattaisi näin luulla.

    Äänissä tietysti sama homma, yritetään saada se vehje kuulostamaan siltä, että olisi jotain siellä konehuoneen puolellakin, sen sijaan että sinne oikeasti jotain parannuksia tekisi. Parhaassa tapauksessa onnistutaan pudottamaan suorituskykyä noilla ns. virityksillä. Siihen vielä peltivanteitakin raskaammat 'kevytmetalli'vanteet alle ja aivan liian leveät renkaat, niin johan näyttää 'hienolta', mutta alkuperäinen idea onkin jo kääntynyt päälaelleen.

    Kauneus on katsojan silmässä, mutta ei kannattaisi alkaa liikaa sekoittaa faktaa ja illuusiota auton ominaisuuksista. Mielenkiintoista sinänsä tietysti sekin, että ne kovaäänisimmät vakioautojen puolestapuhujat eivät itse asiassa edes erota noita toisistaan.

    Äänestä

enkä kyllä ole koskaan pillua autolla saanut enkä kyllä ikinä laita autoani pillun takia. pillua saa ilman autokin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valaiskaa kirjoitti:

Heippa tuunaajat! Nyt tartteis saada teiltä valaistusta erääseen mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. Olen nimittäin tässä männä aamuina saanut kello 5:30 paikkeilla heräillä pirteänä kesäisen Honda Civic 1.4 sulosäveliin ja väistämättä joutunut miettimään, että miksi tuo reipas ja muut huomioon ottava nuorikuski on käyttänyt ensimmäiset kesätöissä ansaitut kyhnyt pakoputkeen ja näin ollen tullut ostaneeksi aivan ylihinnoiteltua ääntä?

Ymmärrän harrastuksenne muilta osin ja itsekkin olen automiehiä enkä mikään ekopipertäjä jota takapihan talitintin keskikesänmeluhaittaripuli paljoa painaisi, mutta tälle jo esittämälleni dilemmalle en vain saa järkeiltyä yhtään hyvää perustelua.

Onko kyse jostain tuunaajien yhteisestä perverssiosta huijata sokeita luulemaan, että naapuriin on muuttanut Hirvonen tai joku sen lajitovereista ja että nyt ne treenaa ABC - ESSO akselilla? Kyllähän jokainen nyt sen tajuaa, että ei sillä pelkällä äänellä ketään onnistu kusettamaan. Keskiverto hyötyliikkujan lonkkavolvosta kun painaa työmatkan ratoksi tuollainen äänitunattu tuhnu vaijeri kireenä ohi, ei se valitettavasti luo haluttua illuusiota tehosta vaan korkeintaan illuusion rikkinäisestä pakoputkesta. On myös pakko ottaa huomioon, että lajitoverinne jos jotkut varmasti huomaavat ettei kyseessä ole todellakaan mikään erikoinen 8 litraisella pöntöllä varustettu turboahdettunitroglyseriinikikotin ja näin ollen tavallaan sitä tulee kuseksittua omiin muroihin joka sekään varmaan ei kenenkään tavoite ole ellei sitten tuning piireihin ole jostain syystä jalkautunut eriskummallisen rankka itse-ironian palvontakulttuuri? Epäilen joskaan en voi olla varma.

Entäpä saako sillä pillua? Jos saan niin saatan liittyä iloiseen joukkoonne ja ymmärrän sekä kannatan äänen ostamista sillä onhan se nyt terveempää kuin jossain seurakunnan pienoismallikerhossa liiman haistelu ja itsensä koskettelu, tosin lunkia hommaahan sekin on, ei siinä mitään. Hieman kuitenkin epäilen, että äänen sijasta kannattaisi vaikka investoida muutamaan vaaleanpunaiseen belttoniin ja laittaa vaikka vielä pikkusen kiiltohilettä ovenripoihin sekä ehkä jopa pehmustaa takapenkki kunnon panolauteeksi niin ritilää saattaisi olla enemmän tarjolla. Saattanen olla väärässäkin, sillä pillun saanti ei koskaan ole kuulunut vahvimpiin osaamisalueisiini.

Mikäli oletukseni ei osunut kohdalleen niin kertokaa ihmeessä oma näkemyksenne ja jos jollekulle tämän pohjalta syntyi nyt pakottava tarve ostaa ääntä, mutta likvidit finanssit ei tahdo riittää merkkivalmistajan tuotoksiin, voin ilomielin pikkurahalla tunata vaikka pölynimurisi pitämään veikeää mekkalaa jolla sitten voit lasketella muiden mukana huoletta ja varmasti yhtä haluttuna kuin muutkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu