Tuossa "kerrosta alempana" joku kirjoittaa Norjaan haettavan kerroshoitajia noin 15 e/h.
Alkuviikolla oli lehdessä uutinen, jossa kerrottiin Yhdysvaltojen liittovaltion lainmukaisen minimipalkan nousseen 5,85 dollariin eli noin 4,2 euroon tunnilta.
En ollut uskoa silmiäni.
Enpä enää ihmettele miksi sieltäpäin kuulee juttuja, että pitää olla 2-3 työpaikkaa pärjätäkseen jotenkin.
USA:ssa kai vaikuttaa se täälläkin puhuttu "oikeutta siivoojille"-liike. Paljonko se on siis saanut aikaiseksi? Saa nähdä kuinka liike lähtee täällä toiminmaan.
Norjalaiseen palkkatasoon (jos se on yleinen taso siellä) palatakseni: tietääkö joku mikä on hintataso Norjassa?
Jos se on paljon korkeampi suomalaista hintatasoa niin ei sikäläisestä korkean tuntuisesta palkasta siinä tapauksessa ihmeitä käteen jää.
Alkuviikolla oli lehdessä uutinen, jossa kerrottiin Yhdysvaltojen liittovaltion lainmukaisen minimipalkan nousseen 5,85 dollariin eli noin 4,2 euroon tunnilta.
En ollut uskoa silmiäni.
Enpä enää ihmettele miksi sieltäpäin kuulee juttuja, että pitää olla 2-3 työpaikkaa pärjätäkseen jotenkin.
USA:ssa kai vaikuttaa se täälläkin puhuttu "oikeutta siivoojille"-liike. Paljonko se on siis saanut aikaiseksi? Saa nähdä kuinka liike lähtee täällä toiminmaan.
Norjalaiseen palkkatasoon (jos se on yleinen taso siellä) palatakseni: tietääkö joku mikä on hintataso Norjassa?
Jos se on paljon korkeampi suomalaista hintatasoa niin ei sikäläisestä korkean tuntuisesta palkasta siinä tapauksessa ihmeitä käteen jää.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Norjassa on kaikki kallista. En muista enää, mutta kun kuulin joitakin hintoja sieltä, niin en ollut uskoa korviani. Yksi olutpullokin maksoi niin paljon, ettei siellä olisi varaa sellaisia juoda.
Usassa taas on halpaa. Siellä ei ole alv:a lisätty joka hintaan, niinkuin Suomessa.
Usa:ssa ravintolahintoihin ei ehkä ole lisätty ALV:a, mutta tarjoilijalle on maksettava 10-15% laskun loppusummasta (jolla he yrittävät tulla toimeen). Että halpuudesta en menisi sanomaan mitään. Varsinkin, kun sairausvakuutus ja eläkevakuutus lienee syytä maksaa itse yksityisen vakuutusyhtiön kautta.
Kertakaikkisen järkyttävä asia se USA:n minimipalkka (4,2 euroa).
Ei sillä ettei asiat olisi huonomminkin monessakin maassa, mutta että eturivin länsimaana itseään pitävä maa ajaa tietoisesti kansalaisiaan ahdinkoon.
Sotimiseen kyllä riittää rahaa!
luokkaa hintataso naapurissa kuin täällä,tuttavat metallimiehet jotka keikoilla käyvät norjassa taivastelevat hintoja siellä,vaikka maksetaan palkka suomesta,ja suomen tasolla, elinkustannuksiin menee sairaan paljon rahaa,suomessakin jää kuulemma edes jotain pussin pohjalle.yhdysvalloissa taas siivoustyön ynnä muut nk."hanttihommat" tekevät suurimmaksi osaksi ei amerikkalaista syntyperää tekevät ihmiset ja niin edistyksillinen ja demokraattisia kuin alkuperäisväestö kuvittelevat olevansa polkevat kyllä näitä ihmisiä jalkoihinsa sumeilematta.maa joka ei hoida edes tasapuolista terveydenhuoltoa kansalaisilleen pystyy aivan mainiosti tähänkin(kaiken näköiset sotajutut ohittaa kansalaisten hyvinvoinnin)oikeutta siivoojille liikkeelle tsemppiä,ne sentit palkkaneuvotteluissa hoitaa suomessa alan ammattiliitto,saisivat nyt tätä ammatin arvostusta nousemaan edes
Niin se on. Suomessa on hyvä elää verrattuna lähes mihin tahansa muuhun maahan, mutta siivoojien palkkataso on surkea.
Siihen ei tosiaankaan täällä "vinkuminen" auta. Joka iikka liittyköön liittoon niin sillä on voimaa neuvotella eikä ainoastaan kuunnella mitä työnantaja suostuu antamaan.
Oikeesti jos toi 15€/h piti paikkansa se on hyvä ,vaikka norjassa on kalliimpaa niin ei taso paljoakaan ole kalliimpaa.Hoitajatha aina yrittää kitistä et hoitajat saa norjassa paljon enemmän niin totuus onkin ettei se ero hoitoalalla ole mahdoton riippuu paikasta mut hoitaja saa norjassa 40-50000€ ja täällä 30-40000€,mut jos toi siivoojan palkka on puolet suurempi niin se on paljon !
Siivoojan palkka on siis kaksinkertainen Norjassa Suomeen verrattuna.
(Norjaan verrattuna taas Suomessa on siivoojan palkka puolet sikäläisestä)
on paljonkin kalliimpaa, esim. liha, tupakka, alkoholi.Jotkin taas halvempia (meren elävät, hedelmät jne..). keskimäärin ehkä normaalit ruokaostokset voi kertoa 1,2 niin ollaan norjan hintatasolla. Bensiini tällä hetkellä noin 1.5-1.6 euroa/l. Sisko asunut norjassa 22 vuotta, tienaa reilu 20000 enemmän ja meillä sama veroprosentti. Metallimiehillä (ainakin telakalla) alin taulukkopalkka 14.5 euroa. Norja on yksi harvoista maista vai oliko peräti ainoa, jossa valtiolla ei ole velkaa.
Lisäksi jos aiot Norjaan niin kannattaa opetella norjan kieli.