Tätä palstaa pidempään seuranneena olen ikäväkseni huomannut kuinka tietämättömiä monet koiranomistajat ovat niin koirien hoidosta, koulutuksesta kuin sielunelämästäkin.
On toisinaan raivostuttavaa lukea palstalla esitettyjä kysymyksiä, ja etenkin niiden vastauksia. Jotkin kysymykset antavat ymmärtää, että kysyjä ei tiedä tuon taivaallista koirista ja niiden hoidosta. Vastaukset ovat taasen "musta tuntuu" periaatteella kirjoitettuja, eli vaikka kysymykseen ei vastausta tiedetäkään, vastataan silti jotain.
Pyydän kaikkia vanhempia tarkkaan harkitsemaan, ostaako koira lapselle, joka itkua tuhertaen sitä anoo useita viikkoja. Koiranomistajan harrastus on kokopäivätoimista. Koira ei todellakaan ole esine, jonka kanssa leikitään silloin, kun siltä tuntuu. Koiran paikka ei ole häkki päivästä toiseen, koira kaipaa myös muunlaista toimintaa.
Koirat elävät parhaillaan reilut toistakymmentä vuotta. Kuka koiran hoitaa, kun lapsella kiinnostus loppuu tai opiskelut alkavat? Ei koiraa voi välttämättä viedä mukanaan. Parempi hankinta lapselle olisi vaikka jyrsijä (jyrsijöitä halveksumatta), joka elää huomattavasti vähemmän aikaa kuin koira. Silloin ainakin näkisi kuinka pitkään lapsella kiinnostusta uuteen asiaan riittää, ja onko koiran hankinta myöhemmin järkevää.
Ja jos se onnenpäivä sitten tuleekin, että koira päätetään hankkia, niin kirjastot, järjestöt, kasvattajat ja rotu/koulutuskohtaiset _asialliset_ nettisivut antavat hyvää tietoa koirista ja niiden kasvatuksesta. Ongelmakoiria ei ole läheskään niin paljoa kuin on ongelmaisia koiranomistajia. Huonosti koulutettu, virikkeetön koira on taatusti pian ongelmakoira.
Nuorelle tai vanhallekaan koiralle ei välttämättä riitä lenkkeily pari-kolme kertaa päivässä.
Koiran koulutus on muutakin kuin "istu ja tassu". Kirjoista ei silti monikaan vasta-alkaja koiran peruskoulutustaitoja opi - koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä. Koirakoulut, agility, toko, jäljestys, pelastus, suojelu, metsästys ym. toiminta on koiralle mielekästä puuhaa, josta koira nauttii.
Ja olkaa valmiita myös maksamaan koirastanne. Älkää ostako "pientä koiraa lapsiperheeseen" tai "sekarotuista mustaa koiraa". Koiran rotu ja sen sukutaulu kertovat koiran luonteesta paljon. Paperittomat ja sekarotuiset koirat eivät anna ymmärtää niiden luonteesta juurikaan mitään, silti ne näyttävät yhtä suloisilta pieniltä palleroilta kuin rotukoiratkin. Harkitkaa tarkkaan minkärotuisen koiran otatte! Tutustukaa eri rotuihin ja niiden käyttömahdollisuuksiin. Älkääkä sitten ostako sitä saksanpaimenkoiraa (tai muuta vastaavaa) seurakoiraksi, koska se on niin suuri ja kaunis - siitä saattaa helposti muodostua "ongelmakoira" kunnon koulutuksen ja virikkeiden puuttuessa.
Hyvin koulutetun, tottelevaisen koiran kanssa on nautinto liikkua ja harrastaa.
On toisinaan raivostuttavaa lukea palstalla esitettyjä kysymyksiä, ja etenkin niiden vastauksia. Jotkin kysymykset antavat ymmärtää, että kysyjä ei tiedä tuon taivaallista koirista ja niiden hoidosta. Vastaukset ovat taasen "musta tuntuu" periaatteella kirjoitettuja, eli vaikka kysymykseen ei vastausta tiedetäkään, vastataan silti jotain.
Pyydän kaikkia vanhempia tarkkaan harkitsemaan, ostaako koira lapselle, joka itkua tuhertaen sitä anoo useita viikkoja. Koiranomistajan harrastus on kokopäivätoimista. Koira ei todellakaan ole esine, jonka kanssa leikitään silloin, kun siltä tuntuu. Koiran paikka ei ole häkki päivästä toiseen, koira kaipaa myös muunlaista toimintaa.
Koirat elävät parhaillaan reilut toistakymmentä vuotta. Kuka koiran hoitaa, kun lapsella kiinnostus loppuu tai opiskelut alkavat? Ei koiraa voi välttämättä viedä mukanaan. Parempi hankinta lapselle olisi vaikka jyrsijä (jyrsijöitä halveksumatta), joka elää huomattavasti vähemmän aikaa kuin koira. Silloin ainakin näkisi kuinka pitkään lapsella kiinnostusta uuteen asiaan riittää, ja onko koiran hankinta myöhemmin järkevää.
Ja jos se onnenpäivä sitten tuleekin, että koira päätetään hankkia, niin kirjastot, järjestöt, kasvattajat ja rotu/koulutuskohtaiset _asialliset_ nettisivut antavat hyvää tietoa koirista ja niiden kasvatuksesta. Ongelmakoiria ei ole läheskään niin paljoa kuin on ongelmaisia koiranomistajia. Huonosti koulutettu, virikkeetön koira on taatusti pian ongelmakoira.
Nuorelle tai vanhallekaan koiralle ei välttämättä riitä lenkkeily pari-kolme kertaa päivässä.
Koiran koulutus on muutakin kuin "istu ja tassu". Kirjoista ei silti monikaan vasta-alkaja koiran peruskoulutustaitoja opi - koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä. Koirakoulut, agility, toko, jäljestys, pelastus, suojelu, metsästys ym. toiminta on koiralle mielekästä puuhaa, josta koira nauttii.
Ja olkaa valmiita myös maksamaan koirastanne. Älkää ostako "pientä koiraa lapsiperheeseen" tai "sekarotuista mustaa koiraa". Koiran rotu ja sen sukutaulu kertovat koiran luonteesta paljon. Paperittomat ja sekarotuiset koirat eivät anna ymmärtää niiden luonteesta juurikaan mitään, silti ne näyttävät yhtä suloisilta pieniltä palleroilta kuin rotukoiratkin. Harkitkaa tarkkaan minkärotuisen koiran otatte! Tutustukaa eri rotuihin ja niiden käyttömahdollisuuksiin. Älkääkä sitten ostako sitä saksanpaimenkoiraa (tai muuta vastaavaa) seurakoiraksi, koska se on niin suuri ja kaunis - siitä saattaa helposti muodostua "ongelmakoira" kunnon koulutuksen ja virikkeiden puuttuessa.
Hyvin koulutetun, tottelevaisen koiran kanssa on nautinto liikkua ja harrastaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
luin kirjoituksesi varmaan kaikki ovat samaa mieltä kuin sinä,elikä asiaan.ostin tiipetinspanjelin katsoin tarkasti sukujuuret ja näin vanhemmat.ostettiin ihana karva pallo joka oli aivan ihana tottelevainen ym.kuis ollakaan noin.vuoden iässä se alkoi ärhäntelee jokaiselle koiralle ja ihmisille yleensäkkin mikä liikkuu...myös haukkuu sisällä taukoamatta kun olemme poissa,mutta onneksi on olemassa sitruunapanta mikä tehoaa poissaolessamme,meidän hauveliini ei tykkää vieraista eikä varsinkaan lapsista.ihmetyttää kun näimme koiran vanhemmat jotka tulivat luoksemme iloisina ilman räksytystä,soitin useampaan kertaan kasvattajalle se oli ihmeissään koiran käytöksestä eikä osannut oikein sanoa mitään muuta kuin kunnon kuri.meidän tipsu on ainokainen ollaa käyty koulutuksessa,hellitty myös kunnon kuri on paikallaan silloin kun on tarvis.eli luulen että ei jokaisesta kunnon yksilöstä tule haluamaasi täysin ihanne koiraa.ps.luin myös ilopissi asian aika monella on samanlainen ongelma .miksi........
Minnekkäs sekarotuiset laitetaan sitten,henki pois ? ja puhdasrotuisissa on paljon luonnevikaisia, miten sen selität että kaiken kaikkiaan serobit ovat terveempiä kun puhdas rotuiset, ei ole rotu rasitteita
Omistan kolme rotukoiraa ja yhden seropin. Käyn koirieni kanssa näyttelyissä ja agilityssa. Olen erittäin sosiaalinen ja aktiivinen koiraihminen, jolla on laajat ystäväpiirit ja tiedonvaihto keskenämme koirista on vilkasta. Siksi otankin kantaa tähän ikuiseen aiheeseen: seropit ovat terveempiä kuin puhdasrotuiset. Tämä kuuluisa lause on täyttä potaskaa.
En sano, että KAIKKI seropin ottajat, mutta sanon, että erittäin monet seropin ottajat, ottavat sen alhaisen hinnan takia tai siksi, että saavat sen ilmaiseksi.
Seropin hinta on alhainen siksi, että pentueen kasvattajan ei tarvitse maksaa koirastaan näyttely ja koemaksuja, koiransa terveystarkastusmaksuja, perinnöllisten sairauksien eliminoimiseksi tehtyjä tutkimusmaksuja, ultraäänitutkimusmaksuja, pentueen rekisteröintejä, astutusmaksuja, tunnistusmerkintöjä ja mahdollisesti rokotuksia. Sekarotuiset pennut ovat rotukoiria harvemmin madotettuja luovutettaessa. Sekarotuisten pentujen kasvattaja harvemmin tietää sen, mitä perinnöllisiä sairauksia sekä oman koiransa rodussa on tai mitä uroksen rodussa on. Erittäin harvoin sekarotuinen koira silmä, polvi, lonkka, iho yms. peilauksissa, tutkimuksissa, kuvauksissa ja testeissä käy. Jos koiralla on esim. lievä lonkkavika tai legg perthes, voi sekarotuisen koiran omistaja todeta, että meidän moppe ontuu joskus, mutta sairas se ei ole, tietämättä lainkaan koiransa perinnöllisestä sairaudesta.
Oman sekarotuisen koirani pitkälliset silmävaivat saivat selityksen ymmärrettyäni kääntyä spesialistin puoleen. Koirassani on ilmeisesti belgianpaimenkoiraa, joilla on perinnöllistä silmähaavaumaa, josta minulla sitä rotua ei-harrastavana ihmisenä ollut aavistustakaan. Koirani silmähaavaa hoiti milloin kukakin päivystyksessä oleva eläinlääkäri, kukin tavallaan, eräs jopa melkein onnistui sokeuttamaan koirani. Jos olisin tiennyt sekarotuisen koirani roduista jotakin, olisin osannut alkaa hoitaa haavaumaa heti oikein.
Rotukoiria on helppo sanoa sairaiksi, kun seropien omistajat eivät tutkituta omiaan ja kun moppe aikanaan kuolee pois, otetaan toinen samanlainen tilalle, sillä olihan se niin terve eihän edellinenkään juuri lomppakkoa laihduttanut. Monella sekarotuisella ovat jo ihan perusasiat hoitamatta. Sain omani seitsemän vuotiaan, eikä sitä oltu ikinä rokotettu, madotettu, kynsiä leikattu jne. Koira oli asustanut koko ikänsä pihan perällä, se oli luuta ja nahkaa ja entinen omista repesi nauramaan kun kysyin, että onko sillä esim. harjaa tai jotakin muuta omaa tavaraa. Entisestä omistajasta ajatus tavallisen rakin harjaamisesta oli maailman hauskin juttu. Hän oli aivan varmasti sitä mieltä, että seropi on todellakin terveempi kuin rotukoirat, siksi, että siihen ei ole tarvinut lantteja tuhlata. Minulla kesti vuoden verran aikaa hoitaa koira terveeksi ja hyvään kuntoon...
Meidän Waltteri on varmaankin sitten todellinen poikkeustapaus. Sovittiin kasvattajan kanssa luovutuksesta heti syntymän jälkeen, kun kävimme katsomassa pentuja. Silloin jo sain tietää "noin"-tarkkuudella ne rodut, joiden verta Wallussa virtaa. Sitten kirjaston ja netin avulla lisätietoa hakemaan. Vierailimme muutaman kerran ennen luovutuspäivää tarkastamassa tilanteen ja viimein päivänä, jolloin Wallu oli 8 viikkoa vanha, haimme sen kotiimme. Harjattuna ja hoidettuna.
Totuttelu oli tuskan ja työn takana, ja se kesti kauan, mutta onneksi koirat eivät olleet meille aivan outoja eläimiä. Eläimet yleensäkään, itselläni on ollut jyrsijöitä, kaloja, kissa ja lintuja, vaimokkeella kissa ja hoidokki-koira. Naapurustossa on paljon koiria, seropeja ja rotukoiria, ja koirapuistoon kun viimein uskaltauduimme (lääkärin tarkastuksen ja rokotusten jälkeen) oli vastaanotto ystävällinen ja neuvoja tulvi melkein pyytämättä :)
Nyt "poika" on 10kk ja kohta lienee leikkauksen aika. Olemme opettaneet sitä leikin varjolla ensimmäisistä päivistä lähtien, ja vaikka luonne osoittaa pientä uppiniskaisuutta, on oppi mennyt myös perille. Kuri ei ole kova vaan selkeä. Ja opettaminen onkin tärkeää kun kaupungissa asutaan, varsinkin liikkumisen kannalta tärkeät asiat oli opetettava varsin nopeassa tahdissa, että uskaltauduttiin pihapiiristä kauemmaskin.
Ei Wallu mikään toko-valio- koira ole, mutta onnellinen se varmasti on. Ja niin on muukin "perhe".
Ihan pikku vinkkinä tuohon lääkäriasiaan; me käytämme Wallua aina samalla lääkärillä. Tietenkin hätätapauksissa se ei välttämättä ole aina mahdollista mutta perustarkastukset ja rokotukset kannattanee järjestää samalle lääkärille. Mutta niinkun edelläkin niin "suvaitsevaisesti" sanottiin, amatöörit älkööt öliskö kun eivät tiedä joten älkää vain ottako oppia tästä esimerkistä!
;)
monessakin asiassa.
Ensinnäkin, kaikkienhan on joskus otettava se ensimmäinen koira; kukaanhan ei ole seppä syntyessään.
Toiseksi, kaikki vanhemmat todennäköisesti harkitsevatkin tarkkaan koiran ottamista. Moniko aikuinen on niin tollo että kuvittelisi ihan oikeasti ettei tarvitse puuttua koiran hoitoon ollenkaan vaikka se lapselle nimellisesti ostettaisiinkin. Todennäköisesti suurin osa koirista hommataan ihan koko perheelle.
Kolmanneksi, miksi tämä palsta on yleensä olemassa ellei täällä voisi kysyä mitä mieleen juolahtaa? Monesti näiltä keskustelupalstoilta saa ihan hyviä vinkkejä jatkoa varten. Älä lue jos raivostuttaa?
Neljänneksi, tuskin tämä palsta jää ainoaksi paikaksi kenellekään mistä haetaan tietoa tai apua. Mitä olen itse seurannut, täällä kuitenkin kirjoittelevat eniten reilusti alle täysikäiset joten eiköhän näitten vanhemmat hoida sitten tiedon haun muuta kautta.
Viides huomautus, eiköhän kaikilla koirilla ole sama arvo, ovat sitten seropeja tai rotukoiria.
Miten nk. tavallinen pulliainen erottaa vastuullisen kasvattajan ei-vastuullisesta? Monet seropit ovat luonteeltaan ja rakenteeltaan paljon terveempiä kuin äärimmilleen jalostetut.
Ja jotta viisastelu vähenisi,
allekirjoittanut on
- 41v jolla 15v tytär
- tällä hetkellä rotukoiran (merkkiä pinseri)omistaja (näyttelyissä rotunsa paras jne. sertejä löytyy)
- edesmenneet koirat:
sanksanpaimenkoira,
seropi (labbis/saksanpaimenkoira),
seropi (kultainen noutaja/saksanpaimenkoira).
Hei!
Mistä aikanaan hankit sen seropin jossa oli kultsua ja sakemannia..mulla vaan oli sellainen syntynyt vuonna 85..Oli ihana koira.Ostin lohjalta. Eli 9 vuotta kuoli syöpään(imusolmuke9..Eli olisiko sukua sun edesmenneelle?? Nyt on sellanen seropi jossa on rotikkaa,lapua ja seefferiä.. Niin valitettavasti on saannut kyllä allergiageenejä joltakin rodulta..ei voi syödä vehnää,
Lahden suunnalta, joten tuskin on sukua. Omalla hauvelilla oli sydämessä vajaatoimintaa, edesmeni sen vuoksi. Mutta sen veli on edelleen hyväkuntoinen ja terve, ikää nyt 11v. Ja ihana sekoitus on, siinä olet oikeassa :)
Omalla saksanpaimenkoiralla oli myös vehnäallergia, vaan oppiihan sen kanssa elämään vaikka hankalaa onkin.
Iloisia lenkkejä toivotellen,
mää.
---
Kyllä aina löytyy niitä jotka haluavat koiran kun muillakin on. Tiedän lähiympäristössäni niitä montakin. Otetaan isokoira pentuna kun se on niin ihana ja sitten siitä kasvaa tosi ongelma joka käy muitten kimppuun heti kun silmä välttää eikä kännipäissä välitetä yhtään....!!
Kyseinen koira esim. on käynyt omaani kiinni pahasti jo 2 kertaa ja niin edelleen.
Olen itsekin 40 kymppinen ja meillä on nyt kaksi koiraa ihan rotukoiria, väheksymättä mitään sekoituksiakaan. Lapsia on kolme ja vanhin 15. koirat ovat täysin minun hoidettaviani ja suurimmaksi osaksi ulkoilutettaviani vaikka kaikki niitä halusivat, mutta en valita koska eniten niitä olen itse halunnut. Touhuilemme kaikenlaista. Toivotan kaikille onnea ja menestystä koiriensa ja muiden lemmikkiensä kanssa myös.
Ihan asiaa kirjoitit kyllä, mutta.... Minun mielestäni jokainen koira on oma yksilönsä ja rotuja laatikoidaan ihan liikaa. Totta kai kun koiran talouteensa hankkii, on rodusta otettava ensin selvää, mutta ei voida olettaa, että koirasta tulee samanlainen, kuin vanhempansa tai millaiseksi jokin koirakirja sen luokittelee. Mikä tahansa koira voi olla ongelmakoira, aina ei edes kunnon koulutus tepsi. Siinä yksi esimerkki, mistä huomaa, että joka ikinen koira on erilainen luonteeltaan ja persoonaltaan. Mielestäni koiriin pätee sama kuin lapsiin: EI PIDÄ YLEISTÄÄ. Minulla on kaksi paperitonta koiraa, enkä pidä niitä yhtään tippaa huonompana, kuin muitakaan koiria. Loppujen lopuksi, koiran sukujuuret ja alkuperät voi tarkastaa myös ilman rekisteröintiä, mikäli haluaa. On valitettavaa, että holtittomia koiranomistajia löytyy ja tulee aina löytymään. Koiralle, niin kuin lapsellekin, rakkaus ja rajat ovat niitä tärkeimpiä asioita elämässä ja niiden avulla pääsee jo pitkälle. Kevätterkut kaikille koiranomistajille, niin nuorille kuin vanhoillekin!!!
T:Maisku
Olen monessa asiassa samaa mieltä kanssasi..
Mutta kyllä loistokoira voi olla seropikin. Ns tyhmiä kysymyksiä ei ole. Aina saa kysyä mutta kyllä koiran jo omistavalla pitäisi olla perustiedot hallussa. Esimerkkinä mainittakoon vaikka tiedot valeraskaudesta, rokotuksista, ruokinnasta ja koirien "kielestä".
Se että vastataan "musta tuntuu" fiiliksellä on ihan normaalia, tämähän on keskustelupalsta, tarkoitus on vaihtaa mielipiteitä ja kokemuksia eikä julistaa absoluuttisia totuuksia.
Kiitos kaikenlaisesta palautteesta.
Toivon, että nämä kirjoitukset luki moni koiran hankintaa harkitseva.
Rotu- /sekarotukeskustelua voisi jatkaa maailman tappiin asti, mutta niin fanaattinen en tässäkään suhteessa ole, että asiaa viitsisin jatkaa.
Koiran luonnehan on periaatteessa samanlainen kuin ihmisellä: meitä on moneen junaan ja osa jää vielä asemalle. Rodun/rotujen ja vanhempien perusteella pystytään kuitenkin antamaan osviittaa minkälainen koirasta on odotettavissa.
Palstan olemassaoloa en kirjoituksessani tyrmännyt. Hyvä, että jossain voi käydä näin avointa keskustelua koirista ja niiden hoidosta. Joitain epäkohtia kuitenkin kysymyksistä / vastauksista jää usein mieleen, ja itselläni herää kysymys, onko asianosaisten koiranhoito/tieto aivan mallillaan.
"Kukaan ei ole seppä syntyessään" taisi joku mainita. Totta, mutta edelleen perään sitä harkintaa ja tiedon keruuta ennen koiran tai minkä tahansa eläimen hankkimista.
sakemannikin voi olla seurakoira,minun koirani on jo vanha , mutta sävyisä,ja hyväntapainen,vaikken olekkaan sen kanssa käynyt "kentillä" ryömimässä,eikä ole tarvinnut nykiä remmistä kävellessä kuten olen huomannut joidenkin jatkuvasti tekevän koira on viisas ymmärtää normaalia puhetta ei ole tarvinnut koskaan edes karjua!!!!