Mulla kohta 3kk ikäinen poikavauva, jolle syöminen on täyttä tuskaa. Heti syntymästä alkaen on saanut aivan kamalia rintaraivareita aina tähän päivään asti. Maitoa multa tulee hyvin (oikein suihkuaa), joten se lieneekin yksi syy ongelmaan. Olen kokeillut kaikkea mahd. pumppausta, rintakumeja, eri asennoissa imettämistä eikä mikään auta. Aina sama huuto hetken päästä. Pullosta ei suostu syömään (kokeiltu useita eri pulloja), tutia on ruvennut silloin tällöin syömään, mutta ei korvaa ongelmaa.
Lääkäri on myös tarkistanut suun ja todennut sen olevan kunnossa.
Vauva nukkuu myös todella vähän, päivällä ei oikeastaan ollenkaan, pieniä torkkuja sylissä. Ennen nukkui öisin, mutta muutamana viime yönä on unet jääneet vähiin. Pyörii puoliunessa ja hamuaa käsiä mut tissi ei kuitenkaan läheskään aina kelpaa. Johtuuko sitten nälästä?! Rintaa yritän tarjota mut poitsu vaan kääntää pään pois. Alan tosissaan olemaan huolissani. Paino on tähän asti noussut kohtalaisesti, mutta nyt tuntuu et parina viime viikkona ei juuri lainkaan (punnitsen henkilövaa´alla).
Pojalla ollut myös flunssa ja antibioottikuuri korvien takia, mutta en usko sen vaikuttavan asiaan. Cuplatonia olen kokeillut, mutta ei mitään apua koska ilmavaivoja tuntuu olevan myös runsaasti (paukuttelee muutaman imasun jälkeen ja sit alkaa huuto).
Neuvolassa olen puhunut, mutta ei ne oikein osaa mitään sanoa eikä lääkärikään. Kysyin voisiko olla maito-alleergiaa mut ei kuulemma ole.
Täällä neljän seinän sisällä olen kolmisen kuukautta oleillu, kun mihinkään ei voi lähteä imetyksen takia. ois ihanaa imettää, vaan kun sais sen sujumaan.
Onko kellään samankaltaisia ongelmia? Tuntuu et täälläkin yleisin huolenaihe on et lapsi syö liikaa. Samaa ei voi sanoa meillä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Meidän tällähetkellä 6v tyttö päätti lopettaa rinnasta syömisen 3kk vanhana. Meillä kaikki meni näin!Imetin tytön aamulla ja hän söi normaalisti, imi mahansa täyteen maitoa.Sitten,kun tuli seuraava syöttö, tyttö vain huusi eikä suostunut imemään.Huolestuin asiasta ja lähdin lääkäriin ja sielä kerroi tämän saman tarinan.Lääkäri halusi,että kokeilen imetystä siinä hänen luonaan,mutta tyttö ei imenyt,huusi vain.Sain ohjeeksi iltaa kuuteen asti yritää imetystä ja jos ei onnistu ,niin täytyy antaa korviketta.ei onnistunut,joten annoin maitoa pullosta ja se maistui.Siitä eteenpäin tyttö suostui imemään rintaani öisin,mutta ei koskaan päivisin.Puppasin omaa maitoa pulloon ja syötin sitä sitten vauvalle 4kk ikään saakka.Kun tyttö oli4kuukautta vein hänet lastenlääkärille ,koska kakka oli niin kovaa,että se ei koskaan tullut normaalilla keinolla ulos.Lääkäri epäili suolisto allergiaa ja se tytöllä sitten olikin.Ainostaan bataatti ja neocate erikoismaito sopi 1vuotiaaseen asti.Lääkärin mielipide oli,että suolistoallergia oli ollut meidän tytöllä jo syntymästä saakka, joten en olisi saanut imettää tyttöä yhtään ,tai minunkin olisi pitänyt syödä vain bataattia.Lääkäri myös epäili,että vauva olisi vaistonnut pahan olonsa aina rintasyötön jälkeen ja sen vuoksi olisi hylännyt rinnan.1v6kk menessä meidän tytölle sopi kaikki ruuat.Nyt,kun hän on 6v niin ensimmäisen vuoden yksipuolisesta ruokailusta huolimatta hän on meidän neljästä lapsesta paras syömään ja syö kaikkia mahdollisia ruokia.Pari nuhaa on ollut ,mutta ei mitään allergioita eikä korvatulehduksia.
maidottomia korvikkeita meille sopi ne, toisaalta helpointa olisi jos itsse voit poistaa ruokavaliostasi kaikki maito ja viljatuotteet, kokeile sitten imetysta viela
joskus lapsi saa oireita rintamaidon kautta esim. viljasta tai maidosta ja siksi ei nuku ja huutaa yms. Oletko kokeillut jättää pois jompaa kumpaa, auttaako asiaan?
Meillä on nyt 6 kk vanha tyttö. Alusta-asti imetys oli hankalaa. Sairaalassa tyttö ei syönyt rintaa juuri ollenkaan... tyttö osasi imemis otteen mutta ei jaksanut imeä vaan yleensä nukahti rinnalle. ALoittetiin syöttämään pullosta koska paino laski. Rintaa yritin tyrkyttää mutta parin imaisun jälkeen lopetti.
Sairaalassa aloitettiin tutteliin tottelu, koska imetys ei onnistunut.
Kotona sitten alkoi hirveät rintaraivarit. Tyttö huusi pääpunaisena jo pelkän tissin näkemisestä. Pullosta kuitenkin söi normaalisti kokoajan. 2 kuukautta yritin muutaman kerran ehkä noin kerran päivässä tyttö söi rinnasta noin 15 min. Sitten lopettin kokonaan. Paha oli yrittää kun tyttö rupesi heti huutamaan kun tissin laittoi suuhun. Sitten luovutin. Jonkun aikaan lypsin maitoa ja sekoitin tutteliin mutta sitten maidon tuto ehtyi.
Terve tyttö on kuitenkin ollut vaikka rintamaitoa ei ole saanut paljoa.
Itselle imetyksen epäonnistuminen on ollut kova paikka!
Meillä imetyksessä vähän samanlainen tilanne, eli jo synnärillä imetys takkuili ja vauva sai jo siellä korviketta.
Kotona imetys ei lähtenyt. Annoin kuitenkin päivittäin korvikettakin. En tiedä, olisiko auttanut, jos olisin kokeillut hörppyyttämistä yms. Minusta ei vain ollut kieltämään lapselta pulloa, johon hän oli niin kiintynyt. Rinnan näkeminen aiheutta tajuttoman raivoisan itkun.
Pumppasin päivittäin pitääkseni maidon tuotantoa yllä. Se vei kaiken aikani. Parin tunnin välein pumpparin (yöllä harvemmin, mutta yleensä kerran-pari). Sitten syötin loppuajan vauvaa, söi pullosta haaveillen.... Muutenkin olisi viihtynyt koko ajan sylissä, joten pumppaaminen oli hankalaa...
Anteeksi jutun rönsyily. Imetyksen epäonnistuminen oli minulle to-del-la kova paikka. Vasta nyt kun vauva 8 kk sitä ei ajattele päivittäin, vaan sen kanssa alkaa olla suht sinut.
En jaksanut ja lopetin
Jos et ole viel'ä lukenut niin kurkkaappa imetystukilistan nettisvuja!Sieltä löytyy monenlaisia vinkkejä joiden mukaan minä olen saaanut monelaisia "pulmia" ratkaistua.vaikka rinnoista tulee suihkuumalla ei se vielä tarkoita että vauva saa maitoa tarpeeksi.Huonolla imuotteella ei saa kunnolla maitoa joten on tietysti kiukkuinen =( mut lue ihmeessä lisätieto asiasta. Tsemppiä sullekkin!