Onko kukaan tätä ryhmää lukevista suorittanut? Keskeyttänyt? Suunnittelemassa?
Kokemuksia olisi mukava lukea, ja niistä ottaa oppia. Olen jo melko tavalla perehtynyt, mutta lisä ei olisi pahitteeksi.
Itsellä olisi tänä kesänä tarkoitus ajaa kyseinen pätkä. Customilla.
Kokemuksia olisi mukava lukea, ja niistä ottaa oppia. Olen jo melko tavalla perehtynyt, mutta lisä ei olisi pahitteeksi.
Itsellä olisi tänä kesänä tarkoitus ajaa kyseinen pätkä. Customilla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juu olen ajanut kyseisen Saddle Sore 1000 miles matkan. Hyvä aikataulu on kaiken perusta. Tauot ei saa venyä liian pitkiksi, koska aikaa vastaan kun ajaa, on menetetty aika vaikeata saada kiinni. Paljon vaatteita ja sadevarusteet jos ei ole goreja, koska kylmässä tai sateessa oli veemäistä ajaa pitkään ja jos kamat pääsee kastuun niin niitä ei oikein saa kuivaksi reissun päällä. Kaiken kaikkiaan hommassa on kyse tahdonvoimasta...! Tsemppiä vaan tulevalle reissulle!
tonni suoritettu myös.
ohjeissa samaa mieltä kuin edellinen
aikataulutus ja varusteet
siinä sen : )