Hohhoi, viikolla 9 raskaana ja olo ihan naatti. Olen miettinyt yhtälöämme, että miten saada se toimimaan. Miehelläni on ennestään 13v eli kohta pahimmassa murkkuiässä oleva poika, joka asunut nyt kesän luonamme, yleensä kyllä vain lomilla meillä koska asuu kauempana. Työskentelen päiväkodissa 0-3v lasten ryhmässä ja olo on alkanut olla aika raskas ehkä juuri tämän raskauden myötä. Pinna on aika kireällä välistä varsinkin kotona. Töissäkin väsyy jo kovasti pienten kanssa. Tuntuu että en jaksa murrosikäisen tempauksia ja inkutuksia joka asiasta. Poika näyttää uskovan paremmin isäänsä, mutta olen sitä mieltä että myös minua on aikuisena toteltava. Onko muita samassa tilanteessa olevia, miten olette selviytyneet? mietityttää vaan tuon uuden perheenjäsenenkin tulo ja mieheni pojan suhtautuminen häneen,ei murkkuna pidä pienistä lapsista. Töissä pienet tuntuvat välillä imevän kaiken energiani. Saikullekaan ei tässä vaiheessa oikein viitsisi,nyt olisivat hyvät neuvot kalliit. :)
Äipäx
Pinja
3768
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
pehmentääkkin kyseistä murkkua:) näin meillä ainankin murkkuikäinen aika ilonen pienestä siskostaan (puolikkaasta:))
totta ei sitä aina jaksakkaan mutta kannattaa puhua miehesi kanssa asiasta josko hän jotenkin osaisi auttaa:)
tsemppiä!! ja onnea..
...että jo väsyttää viikolla 9??...
no huhuu sanon minä, et tiedä todellisuudesta mitään ja toisekseen:
kuka käski laittaa kakaraa UUSIperheeseen?
siitä mitään tule kuitenkaan.
Tarviiko vastailla asiattomuuksia viesteihin!!!! Jos sulla ei ole onnistunut ja olet noin katkera, älä tartuta sitä muihin kuitenkaan. Ei ketään kiinnosta lukea katkeran akan kommentteja