ARVATKAAS

olenko onnellinen ihminen.
Voin siihen itsekseni vastata näin: voi vietävä kun olen sitten onnellinen.

Pääsin vihdoinkin kokonaan kotihoitoon.
No ei ihan kokonaan, käyntejä sairaalalla tulee olemaan paljon, on kaikenmaailman terapiat.

Kotona tehtiin paljon järjestelyjä.. kynnyksiä poistettiin, tarttumatukia asennettiin seiniin, sänkyyn minun puolelleni ylösnousutuki...hirveä kapistus ja minäkö muka sitä tarvitsen...no tarvitsen kuitenkin.

MUTTA ehkä sittenkin koti on se paras paikka ja siellä kotona se ihana oma ihminen.

Kyllä tänä aikana minkä vietin sairaalassa oppi arvostamaan kaikkien siellä työskentelevien ammattitaitoa ja työtä.
Ja varsinkin hoitajien kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, he tekevät kyllä työnsä kovassa paineessa ja kiireessä, mutta silti potilaille kiukkuamatta ( no kyllä poikkeuksiakin kieltämättä matkalle osui)

Kyllä ihminen on sitten avuton ja toisten avun varassa oleva kun sattuu käymään kuten minulle kävi.
Mutta huomasin myös että se Suomalainen SISU ei ole mitään utopiaa, siellä näki ja kuuli monenmonta selviytymistarinaa...

Palstalle palailen jaksamisen mukaan, on kuulemma terapiaa myös tämä kirjoitteleminen, sen sain erään lääkärinkin myöntämään.
Oli tosin sukulainen, tiedä mielistelikö vai mitä, mutta itse uskon ainakin niin että henkisesti piristävää tämä ainakin on.
292334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

40 palsta ja mielenkiinto elämään..hyvineen ja pahoineen, tarvitseeko muuta :)

Kaunista palautumista takaisin ja ennenkaikkea niitä elämän voimia, jota tarvitset huomena ja ylihuomena....sitä ihmisen tahtoa ei mikään voita!

Äänestä
  • sanoistasi.
    Näillä mennään eteenpäin...taakse ei katsota.
    Voimia kerätään ja käytetään.

    Äänestä

on niin ihana palata terveenäkin!
Mukavaa,että olet päässyt pois laitoksesta.
Sulle toivottelen erityisjaksamisia.
Eiköhän purjehdita OptimistiJollalla maaliman ympäri:)

Äänestä
  • ylös vaan ja mennään.
    Optimisti-sana on aina ollut mielisanani ja varsinkin nyt.
    Maaliman ympäri--parikin kertaa, niin paljon riittää intoa optimisti-jollan purjeisiin.

    Äänestä

Näytit suomalaista sisua.
selvisit voittajana maaliin.

Olen todella onnellinen sinun puolestasi,
Koti on paras paikka ihmiselle,usein emme osaa arvostaa sitä tarpeeksi.

Kuitenkin lähettelen sinulle lämpimiä ajatuksia.
sisua sitä se sinulta vaatii vielä pitkään.

Älä anna periksi,välissä on päiviä jolloin tekee mieli antaa periksi.
Kuitenkin sinä olet oman itsesi herra.

Muista paistaa se aurinko risukasaankin:))

***Voimia sinulle***

Äänestä
  • varmasti vaatii paljon sisua minulta, mutta myös ehkä mieheltänikin.

    Maanantaista asti kun olen ollut kotona, jo tiistaina sanoin että eikös meillä syödäkkään tähän aikaan päivästä, kun kello oli 11.45, eikä ruuasta ollut vielä tietoakaan.
    Kun sairaalassakin syödään jo.
    Niin sitä laitostuu ja se pahus seuraa kotiinkin.

    Sain sitten kyllä pakasteesta lämmitettyä ruokaa.

    Siinä olet oikeassa,niitä periksiantamispäiviä on ollut ja tulee varmasti vielä olemaan.
    Ei se oluut yhtä päivänpaistetta kokoajan.
    Välillä teki mieli heittää kaikki tavarat ym pitkin seiniä, masensi niin, mutta sitten seuraava päivä olikin jo parempi.

    Äänestä

pääsit kotiin.
Kirjoittele vain, oikeasti se on terapiaa, olen sen huomannut oman sairauteni aikana.
Välillä itkin ja kirjoitin, mutta kirjoitin, välillä kynällä ja paperillakin oli käyttöä.
Paljon hyvää sinulle jaksamista ;)

Äänestä
  • oli jokunen aika sitten todella työn takana, yhden viestin aikaansaamiseen meni monta tuntia, kun ajatus ei pysynyt kasassa.
    Nyt tilanne jo aivan toinen, ajatus saattaa tosin vieläkin harhailla ja virheitä varmasti tulee kun kirjoittaa monta viestiä, mutta kirjoittaminen jo sujuu nopeammin.

    Sisulla olet sitten sinäkin mennyt eteenpäin ja kirjoittanut, vaikka kyynelten läpi.

    Äänestä

ja tsemppiä.
Halit sinnepäin!

Äänestä
  • molemmat tervetulleita ja tarpeellisia vielä monta kertaa tässä urakassa.

    Äänestä

kuulla, että olet jo noin pitkällä. Kun pääsee kotiin, kuntoutuminen usein saa uutta potkua.

Kirjoittaminen on terapiaa... se auttaa monen moisiin asioihin, avaa monenlaisia solmuja myös omassa mielessään. Ja kun et pääse torille rupattelemaan, tulet tänne. Ei haittaa sade, ei pakkanen *hymyilee*

*onni asuu pienissä asioissa. miksi sen huomatakseen pitää joskus kulkea niin raskas tie?*

Äänestä
  • tuo viimeinen kommenttisi pitää niin paikkansa.
    Sitten kun jonkun asian menettää, huomaa kuinka tärkeä se on ollutkaan.

    Kotona on kyllä mukava olla,kunhan en vain sitten uraudu kulkemaan vain samoja polkuja tähän sisälle.

    Äänestä

Olet ainakin sananmukaisesti Onnellinen, kun miehesi virtuaalinimi on Onni :)))

Muutaman kerran olen pähkäillyt, että kohtalo on osunut harvinaisen oikeaan, kun se ennen vakavaa sairautta on antanut juuri sille ihmiselle rakkaan ihmisen. Ikään kuin syyksi tsempata sen vaikeimman vaiheen läpi. Vaikka se kyllä varmasti vaatii myös suhteesta paljon :/

Sairaala-henkilökunnasta olen samaa mieltä, heillä on kova paine ja kiire kaikkien säästöjen takia :(

Äänestä
  • onhan Ristolle vähän jäänyt tuo Onni tuossa oikeassakin elämässä käyttöön.
    Siitä on tullut ns. hellittely lempinimi.

    Kyllä kuntoutuminen tässä kotona vaatii kärsivällisyyttä myös häneltä, minulla kun kaikenlaisia "oikkuja" vielä.
    Mutta koetan olla kiltistikkin.

    Sanoppa muuta, jos ei minulla olisi Onnia, paljon puuttuisi, kyllä se kohtalo osasi asiansa.

    Äänestä

Voi miten onnellinen olen sinun puolestasi että olet nyt kotona! Olen lämmöllä ajatellut sinua siitä saakka kun tiesin miten sulle kävi ja toivonut kaikkea hyvää, mutta on todellakin hienoa että olet rakkaidesi luona; se on sitä parasta terapiaa ja apuvälineet ovat todellakin tarpeen, hienoa että niitä on laitettu sinulle!
Lämpimät terveiset puolisollesi sinne myös, päivä kerrallaan,askel askeleelta ja mieli korkealla

Äänestä
  • kannustuksesta.
    Ihana todeta kuinka lämminsydämisiä kaikki ovat olleet meitä kohtaan silloin ja nytkin.
    Apuvälineet ja sitten Onnin kesäloman loputtua apuhenkilö ovat kyllä kullanarvoisia.

    Hitaasti mutta varmasti askellamme eteenpäin.

    Äänestä

Olen 45v nainen ja sydän särkynyt taas kerran. En opi ikinä erottamaan kunnon miestä vähemmän mukavasta tai jotain...
Minulla on koti, mukavat naapurit ja omat eläimet ilonani. Lapset asuvat pitkin Suomea ja heitä näen suht säännöllisesti.
Ja enemmän kuin koti niin tuo kesäinen luonto tekee hyvän mielen. Tuoksuu, suorastaan haisee kesälle.
Hyvää jatkoa kaikille palstalaisille!
T. koiratäti länsi-Suomesta

Äänestä
  • miehet ovat kyllä varsin hankala saalistettava, mutta sitten kun sellainen osuu kohdalla kyllä sen tietää, odota vain kyllä se voi kohdallesi tupsahtaa aivan odottamattomassa paikassa.

    Minäkin tuon Onnin tunsin jo 30v sitten ja tiet veivät monelle mutkalle. Tarvittiin monta, monta vuotta ( 30 ) ennenkuin kohtalo asetti meidät nenäkkäin ja siinä se sitten oli.

    Sinulla on koti, mukavat naapurit, välillä tuntuu että he ovat myös katoava luonnonvara,eläimet,lapset--eihän sinulla ole hätäpäivää--iloitse toki niistä---kyllä se mukava mieskin voi vielä sinut yllättää.

    Äänestä

Koti mansikka muumaa mustikka. Takuulla on kotona paras viettää niin kauan kun siihen kykenee. Tiedän tutuistani pahoja juttuja mitä on annettu heille sairaalassa tapahtua on alkanut arvostus rapisemaan lattialle. syötetään lääkkeillä hiljaiseksi eikä muutenkaan huolehdita vanhusten hyvinvoinnista.. Sitä voi ajatella jos joutuisi itse istumaan tuolissa yhdessä asennossa vaipat täynnä 12 tuntia. Sitä ei voi käsittää miksi vielä nykyään tämmöistä voi tapahtua! Joten olen aidosti ==== iloinen että pääsit kotiisi rakkaan luokse!

Äänestä
  • kun ihmiseltä menee itsemääräämiskyky ja joutuu vanhuksena laitoshoitoon, ei se herkkua ole.

    Niin kauan kun omat hoksottimet pelaa ja osaa taistella itsensä puolesta vielä pärjää.

    Vaipoista puheenollen, minulle ne kyllä vaihdettiin useammin kuin 12h välein.

    Äänestä

jumatsukka että tuntuu hienolle mukavalle makeelle nähdä nikkisi...ainahan se on tuntunut mut nyt erikoisen...:)..jaahas ja nyt rupeet verhoja uudistamaan ja kalusteita vaihtamaan...
niinhän naiset aina tekee kun tulevat reissusta kotiin..:))...lähetän myös Onnille terveiset...
muuten lääkärit on joskus oikeessa...varsinkin sukulais..:))
tukea tukea sitähän me kaikki tarvitaan..seinää tai sieluun kiinnitettyä...:)
hairuttaus...kirjaamisiin....

Äänestä
  • sut kyllä nyt aivan kokonaan.Mitä ilahtunein ruttaus sinulle takaisin.

    Kuntoutuvalle naisimmeiselle saat ilon kyyneleet silmiin viestilläsi.

    Kyllä taidan istua tuossa keskellä olohuonetta ja "komennella".
    Aaa ne verhot..juu joku kesäisempi olisikin mukava...Onnille hommia.
    Sohva...epämukava, vähän vaikea valita...vaihdetaanko??? joo vois.

    Ehkä kuitenkin noin vaivihkaa vähitellen.

    Terveiset Onnille menee perille.

    Henkistä tukea olen saanut taas, näitä viestejä lukemalla ei voi kuin todeta, ettei lämpö ole ihmisistä mihinkään kadonnut, niin kannustavia viestit ovat olleet.

    Äänestä

Tähän alkuun tulee tuplaruttaus ja villiä ilonkiljuntaa *jeeee-eeee*

Mä olenkin aina ihmetellyt, mihin hittoon niitä kynnyksiä oikein tarvitaan - Sinähän pääsitkin niistä sitten kertaheitolla eroon!

Ajatteles kun et enää tarvi niitä tarttuma- ja ylösnousutukia, voit sitten laittaa vaikka kukka-amppeleita niihin roikkumaan ja kun olette Onnin kanssa jo vanhoja, niin ovat vempaimet tallella ;D

Halaan taas tässä välissä *ruts*

Laitanpas tässä sinne kotiisi hieman helppohoitoisia kukkia - nämä ovat huolettomia, ei tarvi kastella eikä nyppiä, senkus ihailee vaan...

--,--'-{@

--,--'-{@

Jos Sinä palaat palstalle, niin minäkin palaan!
Kirjoitetaan koko porukalla parempaa huomista...

Paljon Onnea ja jaksamista Sinulle ja Onnille!!!

Lopuksi vielä runo Sinulle:

On Aikaa

On aikaa vielä
ennen kuin aurinko nousee
on aikaa, Rakkaani
aamuyön lempeää hämärää
joka piilottaa meidät
maailman ajalta

On aikaa uneen
painaa pää syliisi
käsi käteesi, Rakkaani
aamuyön lempeää hämärää
aikaa, Rakkaani
kaikki maailman ajat

Katjaliinille 26.7.07
-Kristiina-

Äänestä
  • ja taas kyynelehdin,mutta onneksi ilosta.

    Kynnykset, olet oikeassa, ovat turhuuksia,harmillista kun ne poistettiin silläaikaa kun olin vielä laitoshuollossa etten päässyt näkemään niiden tuhoa.

    Sinulla niitä riittää hyviä ideoita, jees niinpä saan ne tuet sitten naamioitua,
    kun en enää tarvitse ja sitten kun lähentelemme sadan vuoden rajaa Onnin kanssa otamme ne käyttöön, vaikka vain huviksemme jos emme muuten niitä tarvitsisi.

    Kiitos kestokukista ja runosta, ne laitan visusti talteen.

    Palaa vaan sinäkin palstalle,sitten kun saadaan muutkin "kadonneet" takaisin, kirjoitellaan kaikesta kuten ennenkin.

    Laitan sinulle myös sähköpostia yksityisesti, kunhan saan aikaiseksi.

    Äänestä

  • Katjaliini kirjoitti:

    ja taas kyynelehdin,mutta onneksi ilosta.

    Kynnykset, olet oikeassa, ovat turhuuksia,harmillista kun ne poistettiin silläaikaa kun olin vielä laitoshuollossa etten päässyt näkemään niiden tuhoa.

    Sinulla niitä riittää hyviä ideoita, jees niinpä saan ne tuet sitten naamioitua,
    kun en enää tarvitse ja sitten kun lähentelemme sadan vuoden rajaa Onnin kanssa otamme ne käyttöön, vaikka vain huviksemme jos emme muuten niitä tarvitsisi.

    Kiitos kestokukista ja runosta, ne laitan visusti talteen.

    Palaa vaan sinäkin palstalle,sitten kun saadaan muutkin "kadonneet" takaisin, kirjoitellaan kaikesta kuten ennenkin.

    Laitan sinulle myös sähköpostia yksityisesti, kunhan saan aikaiseksi.

    Nyt herkeet parkumasta - minäkin täällä nieleksin ;)

    Perskuta nuo kukkaset - juuri vaihtelin pihamaalla kippoja isompiin, puntit ja kynnenaluset mullassa - ärh...

    Ruusun ovat pirulaiset kirput syöneet niin ettei ole kuin kukat jäljellä - arvaa onko komee (sopii kuitenkin mun pihalle kun ei täällä kaikki muukaan ole ihan priimaa =))
    Teen samantien muutaman itsellenikin niitä kestokukkia...

    Jäänkin odottamaan sitä privaattipostia - ota kuitenkin rauhallisesti - mä oon kans lomalla, eikä kiirettä lain ;D

    Äänestä

...että olet tervehtymään päin. Kun luin silloin miehesi ilmoituksen asiasta, sitä pysähtyi taas miettimään tätä elämän kiertokulkua. Sitten tuli mieleen hassuttelumme tässä kevättalvella siellä korjaamolla ja missä sitä mentiinkään, että siellä hän, -meidän "leikkihoiturimme" makaa itse hoidettavana.

Leikki sikseen.. -toivon todella kaikkea hyvää jatkossa ja pikaista toipumista, kun kesääkin on vielä jäljellä :)

Äänestä
  • olen minäkin mielessäni ollut monta kertaa, se oli niin mukava viestiketju ja kaikki synkkasi niin hyvin yhteen. Oli se niin hyvä porukka.

    No minulla on tässä tulevaisuudessa paljon aikaa olla mukana palstallakin, toivottavasti saadaan hyviä keskusteluja aikaan myös taas kunhan kaikki joutaa muilta kesäkiireiltään takaisin tänne.

    Kesääkin on vielä jäljellä--onneksi, vielä elokuussakin voi olla mitä parhaimmat säät.

    Äänestä

..kuulla että olet päässy kotiin ja olet onnellinen!
Oikein mahottomasti tervetuloa sinne ja tänne palstalle.
Mustikanvärinen ja -tuoksuinen halaus sulle.

Tämmöset iloiset uutiset on mukavia!

Äänestä
  • Onni-Risto toi minulle torilta eilen ja hyvältä maistui....joten mustikan tuoksuinen- ja värinen halaus on hyvä..kiitos.

    Koetan päästä tästä potilaan roolista eroon ja olla oma itseni pikkuhiljaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katjaliini kirjoitti:

olenko onnellinen ihminen.
Voin siihen itsekseni vastata näin: voi vietävä kun olen sitten onnellinen.

Pääsin vihdoinkin kokonaan kotihoitoon.
No ei ihan kokonaan, käyntejä sairaalalla tulee olemaan paljon, on kaikenmaailman terapiat.

Kotona tehtiin paljon järjestelyjä.. kynnyksiä poistettiin, tarttumatukia asennettiin seiniin, sänkyyn minun puolelleni ylösnousutuki...hirveä kapistus ja minäkö muka sitä tarvitsen...no tarvitsen kuitenkin.

MUTTA ehkä sittenkin koti on se paras paikka ja siellä kotona se ihana oma ihminen.

Kyllä tänä aikana minkä vietin sairaalassa oppi arvostamaan kaikkien siellä työskentelevien ammattitaitoa ja työtä.
Ja varsinkin hoitajien kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, he tekevät kyllä työnsä kovassa paineessa ja kiireessä, mutta silti potilaille kiukkuamatta ( no kyllä poikkeuksiakin kieltämättä matkalle osui)

Kyllä ihminen on sitten avuton ja toisten avun varassa oleva kun sattuu käymään kuten minulle kävi.
Mutta huomasin myös että se Suomalainen SISU ei ole mitään utopiaa, siellä näki ja kuuli monenmonta selviytymistarinaa...

Palstalle palailen jaksamisen mukaan, on kuulemma terapiaa myös tämä kirjoitteleminen, sen sain erään lääkärinkin myöntämään.
Oli tosin sukulainen, tiedä mielistelikö vai mitä, mutta itse uskon ainakin niin että henkisesti piristävää tämä ainakin on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu