Kanadaan

Ajattelin vaan kysästä, että löytyiskö joltain kokemusta kesäopiskelusta Kanadalaisessa yliopistossa? Millaista se on, onko helppo päästä, millaiset on opiskelukulut yms.? Itse harkitsen vaihtoon lähtemistä, mutta lukuvuoden aikana lähteminen vaikuttaa muiden opintojen kannalta hankalalta järjestää, joten siksi harkitsen kesällä lähtemistä.
2488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tulee kiire jos aiot ehtiä kesän aikana. Se on kohta ohi.

Äänestä
  • Skeptikko, kuka sanoi että kyse on tästä kesästä?? Ei minulla ole vielä mikään kiire, kuten kirjoitin, vasta harkitsen lähtöä. Ensi kesänä en voi lähteä, joten lähtö olisi aikaisintaan 2v. päästä. Haluan vain ottaa asioista selvää ajoissa, koska opiskelun järjestämiseen ynnä muihin käytännön asioihin voi tuhrautua aikaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kesäksi kirjoitti:

Ajattelin vaan kysästä, että löytyiskö joltain kokemusta kesäopiskelusta Kanadalaisessa yliopistossa? Millaista se on, onko helppo päästä, millaiset on opiskelukulut yms.? Itse harkitsen vaihtoon lähtemistä, mutta lukuvuoden aikana lähteminen vaikuttaa muiden opintojen kannalta hankalalta järjestää, joten siksi harkitsen kesällä lähtemistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu