Liian fiksu

Poikani, jonka keskiarvo on kasin pinnassa, pääsi amikseen kiinnostavalle alalle. Aika yllättynyt olen kommenteista, että miksi niin fiksu ei lähtenyt lukioon. (matikassa neron luokkaa, englannissa hyvä). Mutta hänen eikä minunkaan mielestäni lukio ole ollenkaan hänen juttunsa, sillä historia, uskonto, biologia yms. aineet, joissa töitä tehdään lukemalla, ovat olleet melkoista tervanjuontia koko kouluajan. Mutta kunhan ihmettelen, että miksi ammattikoulu on niin aliarvostettu?

Itse tein sen erehdyksen, että lähdin lukioon ja sitten kauppikseen, kun en yliopistoon päässytkään, keskiarvoni laski yli numerolla. Samanalainen olen kuin poika, matikka ja englanti kivaa, muut aineet ei. Olisin aivan hyvin voinut kauppiksen käydä peruskoulupohjalta ja tehdä samoja tehtäviä kuin nytkin.
4954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä myös ammattikoulussa tarvitaan aivoja, eikä se ole mikään vasemmalla kädellä hoidettava koulu. Lukiosta tuskin on kenellekään mitään haittaa, mutta jos on mahdollista opiskella itseä kiinnostavaa alaa jo toisen asteen oppilaitoksessa, niin ehdottomasti se kannattaa. Ainahan voi suorittaa kaksoistutkinnon, siis yhdistää ammatilliset opinnot ja lukion jos siltä tuntuu. Amiksestahan pääsee kätevästi jatkamaan useimpia aloja ammattikorkeakouluun, jonka tutkinto on mielestäni yhtä arvokas kuin yliopiston.
Ammatillisen koulutuksen arvostus on kasvamassa, ja itse olisin mennyt suoraan peruskoulusta amikseen(ka.9,6), jos olisin tajunnut aloittaa tavoitteelliset alan opinnot jo lapsena(musiikkiala).
Mutta onneksi tämä käy myös näin päin: kirjoitin tänä keväänä ylioppilaaksi, 5 ällää ja E, ja jatkan syksyllä ammattikouluun!
En tunne itseäni liian fiksuksi amikseen, minun kohdallani tässä koulussa on paljon enemmän haastetta kuin ehkä esim. yliopisto-opinnoissa.

Äänestä
  • Amiksen suorittaneella on myös mahdollisuus pyrkiä
    yliopistoon.

    Äänestä

.. hyvin tai huonosti. Monet amiksen käyneet valittavat, etteivät oppineet siellä mitään ja koko koulutus oli turha.

Mutta olen henk.koht. sitä mieltä, että jos hyvin opiskelee ne asiat, mitä siellä opetetaan, varmasti oppii ammatissa tarvittavia asioita. On sitten parempi työmies tai -nainen.

Esim. lähihoitajakoulutuksen voi käydä "vasemmalla kädellä", pääsee nippa-nappa kursseista läpi, ja on sitten erittäin huono hoitaja, kun teoria ei ole hallussa. Samoin varmasti muillakin aloilla.

Olen itse ammattikoulun- ja ammattikorkeakoulun käynyt. Nyt esimiestasolla. Rekrytoidessa aikaisemmin katsoin työkokemusta, mutta nyt, viisastuneena, katsonkin koulutodistuksen arvosanoja. Parhaat opiskelijat työllistyvät, ainakin meidän firmaan. Kokemusta karttuu sitten vuosien myötä.

Äänestä

Sen takia sukulaisia jotka menevät ammattikouluun lukion sijasta syrjitään. Ketään ei kiinnosta jos joku on menossa ammattikouluun. Lukio on se tärkein. Jos käy lukion niin on älykäs, ihan sama millaisilla tuloksilla sieltä lähtee.

Itselläni ne on ne kaverit jotka useasti sanovat tai kysyvät miksen kirjoittaisi ylioppilaaksi ja "kyllä minä tiedän ettet sinä ole typerä, mutta tietääkö muut?"

Voin vain sanoa että seuraan sitä tietä mitä haluan seurata. Kenellekään ei tarvitse mitään todistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


amikseen? kirjoitti:

Poikani, jonka keskiarvo on kasin pinnassa, pääsi amikseen kiinnostavalle alalle. Aika yllättynyt olen kommenteista, että miksi niin fiksu ei lähtenyt lukioon. (matikassa neron luokkaa, englannissa hyvä). Mutta hänen eikä minunkaan mielestäni lukio ole ollenkaan hänen juttunsa, sillä historia, uskonto, biologia yms. aineet, joissa töitä tehdään lukemalla, ovat olleet melkoista tervanjuontia koko kouluajan. Mutta kunhan ihmettelen, että miksi ammattikoulu on niin aliarvostettu?

Itse tein sen erehdyksen, että lähdin lukioon ja sitten kauppikseen, kun en yliopistoon päässytkään, keskiarvoni laski yli numerolla. Samanalainen olen kuin poika, matikka ja englanti kivaa, muut aineet ei. Olisin aivan hyvin voinut kauppiksen käydä peruskoulupohjalta ja tehdä samoja tehtäviä kuin nytkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu