[ eräänlainen käännös ]
Kaikki on sinulle avointa?
Toivon, elä täysin rinnoin kaikki se!
Elä - niin kuin minäkin sain elää
pienen, häivähtävän hetken verran
Nyt, kun elämä edessäsi
on vielä tyyntä vedenpintaa, ja
valossa välkkyen väylä
avautuu kutsuen purjehtimaan
Purjehtimaan,
niin kuin kutsui minuakin
kerran...
Purjehdi
Purjehdi niin kuin minut tarkoitettiin purjehtimaan,
toivotan sinulle hyvää, mitä parhainta
matkaa!
Kun kaikki on kauneimmillaan elämän keväässä
välkkyvässä valossa -
Tanssivan kehosi soljuvassa laulussa
universumin tähtivyöhön
Murskaudu sitten
yllättävään karikkoon, putoa kauhujen syvyyksiin
jotka räjähtävät silmillesi,
lyököön salama mastosi säpäleiksi
äkkiarvaamatta
Niin, elämä on avoin ja toivotan sinulle
vain hyvää matkaa:
keskelle kutsuvaa ulappaa
Mielen
pirstoutumiseen ja
sysipimeään
yöhön
- - -
Hyvää matkaa, haavoitettu ystävä
Toivon sinulle parantumista
ja suotuisaa säätä,
matkallesi
Myrskyä
ainoastaan sen verran, ainoastaan
sen verran,
että kuohut painaisivat purtesi
elämän suojaaviin käsiin, joissa kaikki pelkosi tyyntyvät
Löydät rauhan
Eikä mikään raivoava tuuli koskaan enää
sammuta sisältäsi
soljuvaa, ikuisesti soljuvaa kiitoslaulua
Elämää
Voi kuinka kipeää se onkaan joskus
Ja kuitenkin
me purjehdimme täällä
loppuun asti
-- halaus --
- - -
Toivon että oppisimme purjehtimaan
avoimin, siunaavin käsin
totuudessa
Eikä kukaan enää toivottaisi toiselleen
hymyilevin huulin,
hyvää matkaa pirstoutumiseen
Kaikki on sinulle avointa?
Toivon, elä täysin rinnoin kaikki se!
Elä - niin kuin minäkin sain elää
pienen, häivähtävän hetken verran
Nyt, kun elämä edessäsi
on vielä tyyntä vedenpintaa, ja
valossa välkkyen väylä
avautuu kutsuen purjehtimaan
Purjehtimaan,
niin kuin kutsui minuakin
kerran...
Purjehdi
Purjehdi niin kuin minut tarkoitettiin purjehtimaan,
toivotan sinulle hyvää, mitä parhainta
matkaa!
Kun kaikki on kauneimmillaan elämän keväässä
välkkyvässä valossa -
Tanssivan kehosi soljuvassa laulussa
universumin tähtivyöhön
Murskaudu sitten
yllättävään karikkoon, putoa kauhujen syvyyksiin
jotka räjähtävät silmillesi,
lyököön salama mastosi säpäleiksi
äkkiarvaamatta
Niin, elämä on avoin ja toivotan sinulle
vain hyvää matkaa:
keskelle kutsuvaa ulappaa
Mielen
pirstoutumiseen ja
sysipimeään
yöhön
- - -
Hyvää matkaa, haavoitettu ystävä
Toivon sinulle parantumista
ja suotuisaa säätä,
matkallesi
Myrskyä
ainoastaan sen verran, ainoastaan
sen verran,
että kuohut painaisivat purtesi
elämän suojaaviin käsiin, joissa kaikki pelkosi tyyntyvät
Löydät rauhan
Eikä mikään raivoava tuuli koskaan enää
sammuta sisältäsi
soljuvaa, ikuisesti soljuvaa kiitoslaulua
Elämää
Voi kuinka kipeää se onkaan joskus
Ja kuitenkin
me purjehdimme täällä
loppuun asti
-- halaus --
- - -
Toivon että oppisimme purjehtimaan
avoimin, siunaavin käsin
totuudessa
Eikä kukaan enää toivottaisi toiselleen
hymyilevin huulin,
hyvää matkaa pirstoutumiseen
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kauniita ovat ajatuksesi/sanasi!!
Olen jälleen mykistynyt, äitiparta.
Taivaastako sanasi tulevat, meidän lukea ja ihastua?
Kiitos kauniista sanoista, e.ve.
Sen lisäksi että runossa on kipeitä tuntoja ja toive, että voisimme toivottaa jokaiselle lähimmäiselle hyvää avoimin käsin, siinä on - äitiparran tyylille uskollisesti - myös informaation tarkastelua, taaskin - kuinka sanoja käytetään ja voidaan käyttää, jopa tarkoittamaan päinvastaista mitä (näennäisesti) sanotaan.
Aihe on henkilökohtaisestikin kipeä.
Minun on paljon helpompi antaa anteeksi esimerkiksi pettäminen kuin sen peittely valhein. Jostain syystä valehtelu ja sanojen käyttäminen petoksen välineenä on asia jota minun on hyvin vaikea sulattaa, jopa niin että aviorikos tai murha saattaa mennä oikeustajussani helpommin läpi kuin tietoinen valhe.
Silloinkin kun valehtelu koskee näennäisesti mitätöntä asiaa.
Ihminen saattaa olla erehtyväinen ja viettiensä vietävissä niin, että tekee asioita joita ei saisi tehdä ja jotka ovat vaikeasti puolusteltavissa, mutta valehtelu on pahempaa koska se on tietoista, valittua pahuutta.
Tätäkin aihetta tarkastellessa käytän runoissani fiktioita ja (joissain kohtaa) äänenpainoja jotka eivät ole omiani. Pelaan sanoilla monella tapaa ja kääntelen niitä, tutkiessani sanojen ja kielen maailmaa informaation välittämisessä sekä siihen liittyviä itsepetoksen ja petoksen ilmiöitä. Kirjoittajana minua kiinnostaa ihmisen kyky ja mahdollisuus oivaltaa, ja tiedostaa itseään oivaltajana niin, että havaitsee lukemisprosessinsa ikäänkuin erillään tekstistä: tulkintani (joka pohjautuu paljolti henkilökohtaisiin kokemuksiin ja tunne-elämän haavoihin, joiden läpi tajuttu sävyttyy) ei ole yhtä kuin se minkä tulkitsen.
Tällä kertaa runo ei ollut omani, vaan käännös englanninkielisestä tekstistä
Long live my blessed enemys...
Kirjoittanut: On helpompi kirjoittaa engl... 24.7.2007 klo 00.36
I bless you, my enemys
Muggers, bullies and so on
Please live my live as it should have been
Before you took it from me
Now, my enemys
i'll live like half life
And all i can do, is to bless you
My selfhateness will brobably,
take something from you some day,
as you took something from me
But before that, my enemys
please live my life
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=642&posting=22000000027951577
Kaunista kesää! Halauksin
- parta
jopa niin että... ajattelen pitkälti samalla tavalla, valheet ovat suurin vihan lähde... pettäminen on yksi turhimmista itkun aiheista, ja murha on vain äärimmäinen puolustuskeino jota ei pitäisi verrata valehteluun
en tiedä, mutta nyt liikutaan sellaisilla alueilla, että...
Paljon kyse myös siitä, minkä merkityksen millekin sanalle annamme, ja asioiden suhteesta toisiinsa. Tällaisessa keskustelussa auttaisi jos kuulisi äänenpainon ja ilmeet?
Kirjoitetun tekstin vahvoihin ja heikkoihin puoliin kuuluu sen irrallisuus. Teksti on tavallaan irti kaikesta, se on vain koukeroita paperilla, liittymättä mihinkään. Vasta lukeva mieli antaa sanoille merkityksiä, tunnustellen ja lähestyen alkuperäistä tarkoitusta ja siis omaa kuvaansa tapahtumasta, tulkiten luettua ja vastaten siihen.
Omat tunteet (varsinkin vereslihalla olevat) saattaa asettaa lauseisiin äänenpainoja ja ilmeitä, jotka on aivan toisenlaisia mitä puhujalla tekstiä tehdessään.
Mulla alkaa olla kiire...
Tuskin ehdin palaamaan palstalle lähipäivinä, joten kommentoin vastaustasi nopeasti...
Käytin sanaa "saattaa". Valehtelu saattaa oikeustajussani mennä jopa aviorikoksen tai murhan edelle.
Ja jollain tapaa meneekin.
Murha on silti väärä sana tässä kohtaa, koska murha on suunniteltu ja harkittu.
"Tappo" lienee oikeampi termi.
Se ei kuitenkaan tarkoita että väheksyisin aviorikosta tai tappoa. Päinvastoin.
Pettäminen ei mielestäni ole yksi turhimpia itkun aiheita.
Kyse on uskollisuudesta, luottamuksesta, sitoutumisesta. Tärkeästä asiasta jonka varaan rakentuu erittäin paljon niin yksittäisissä ihmissuhteissa kuin yhteiskunnassa.
Seksuaalisuus on herkkä alue. Vietti-impulssien ja mielitekojen hallitsematon toteuttaminen johtaa kaikkeen muuhun kuin vapauteen. Nimittäin himojen orjuuteen, moraalin vääristymiseen, omantunnon pimentymiseen.
Ja monenlaiseen sisäiseen rikkinäisyyteen.
Väkivaltaa en myöskään kykene hyväksymään. Se voi olla äärimmäinen puolustuskeino... Yleensä on muitakin tapoja selviytyä... Asioiden työstäminen ja todellisuuden realiteettien pohdiskelu jo ennalta auttaisi varmasti hallitsemaan äkillisiä tilanteita, ettei aggressio ja inho niin helposti ryöstäytyisi sitten äkillisiksi ja toisen koskemattomuutta loukkaaviksi teoiksi...
Mutta jos ja kun vääriä asioita tulee tehtyä, ne pitäisi kohdata ja selvittää, käydä läpi. Asioiden peittely valhein on pimeyttä. Kieroilu ja tarkoituksellinen harhaan johtaminen oman edun vuoksi on äärimmäistä pimeyttä.
Moi.
emme ole täydellisiä, emme voi ketään tuomita vaikka mitä elämässä tapahtuisi... vain ulkopuoliset voivat yleensä ottaa tapahtumista opikseen
pettämisen suhteen en kuitenkaan ole samaa mieltä, se voi olla kokeilua ja elämän opiskelua, mutta valheiden kanssa olen samoilla linjoilla, äärimmäisenä pimeys voi johtaa peruuttamattomiin asioihin...
hmm... liikutaan muuten nyt sellaisilla alueilla että heikompia voi pökerryttää...
siis millä tavalla sana "tuomita" sävyttyy mielessämme?
Joku on sanonut, että kun osoitamme syyttävällä sormella lähimmäistä, neljä sormea osoittaa itseämme. Kokeile vaikka.
Emme ole täydellisiä.
SAMAA MIELTÄ.
Emme voi ketään tuomita. ERI MIELTÄ.
Moraalin pohjalta voidaan väärät teot tuomita. Väärään tekoon kohdistuva tuomio sälyttyy teon tekijän päälle. Teko itsessään ei voi olla vastuullinen. Tekijä on vastuullinen.
Se ei kuitenkaan tarkoita hänen ihmisarvonsa väheksymistä tai että häntä ei kuuluisi hyväksyä ja rakastaa.
Vain todellisiin rikkomuksiin kuuluu todellinen anteeksianto. Jos ei ole rikkomusta ja syyllisyyttä, ei tarvita anteeksiantoa ja armollisuuttakaan.
Mielestäni väärät teot kuuluu tuomita.
Ja näin ollen, ihmisen kuuluu ottaa vastuu tekemisistään menemättä piiloon "kollektiivisen syyllisyyden" tai "epätäydellisyyden ja inhimillisen heikkouden" taakse, jotka nekin kyllä ovat tosia.
Kyse on kovin vakavista asioista.
Jees. > Liikutaan muuten nyt sellaisilla alueilla että heikompia voi pökerryttää. <
Myönnän olevani heikko ja ehkä minua jollain tavalla... pökerryttää...
Toisaalta olen havainnut mielenkiintoisen seikan.
Heikkoutensa kohtaamisesta voi syntyä uudenlainen vahvuus.
Minun ei tarvitse mennä piiloon raadollisuuttani, inhimillistä taipumustani pahuuteen. Ei selittää mieleni pimeitä alueita tyhjiin. Saan kohdata kaiken mikä minussa on katalaa ja mätää.
Siitä huolimatta olen ihmisenä arvokas.
Minun ei tarvitse mitätöidä itseäni.
Olen tärkeä - koska olen.
Olen vastuullinen.
Siksi otan - heikkona ihmisenä - todesta kaiken sen mitä olen. En enää suostu noudattamaan mielitekojani kuin olisin tahdoton sätkynukke tunteideni ja halujeni heiteltävänä!
Ei, en ole tahdoton sätkynukke.
Tahdon juurtua syvemmälle todellisuuteen?
Etsiä koko sydämestäni ja kaikella rehellisyydellä mihin vain kykenen, totuudellista arvomaailmaa, kaikkea sitä mikä todellisuuden edessä on hyvin ja oikein...
Jne.
Voin ymmärtää ihmisiä, ja asioiden ketjuja jotka on johtaneet heidät vääriin tekoihin. - Ymmärtäminen ei kuitenkaan ole sama asia kuin asioiden hyväksyminen.
Voin - ja mielestäni minun kuuluu - suhtautua armollisesti ihmisiin jotka ovat tehneet väärin ja ovat syyllisiä, myöntävät he syyllisyytensä tai ei. - Mutta samalla minun tulee suhtautua äärimmäisen vakavasti asioihin ja henkilöiden vastuullisuuteen.
Vielä. Tuomitsemista on monenlaista...
Niin kuin moraalista närkästystäkin. Ulkokohtainen moralismi ei auta ketään eikä mitään. Siitä ainakin lienemme yhtä mieltä?
Pökerryttävän hyvää loppukesää!
Peukalo on neutraali.
Sitten asiaan:
TUOMIO ON ARMON EDELLYTYS.
Tosiasia on, ettei anteeksiantamuksen kokeminen johda vääryyden jatkamiseen vaan parannuksentekoon eli asennemuutokseen. Rakkaudessa on muuttava voima.
Mutta jos ei tunnusta syyllisyyttään ei voi myöskään kokea tätä anteeksiantamuksen muuttavaa voimaa, rakkautta, joka on armahdus sisäisenä, vapauttavana tapahtumana niin, että siitä syntyy moraalinen vastuuntunto ja antautuminen henkiseen kasvuun, elämänmukaiseen prosessiin.
Henkilö, joka toisten anteeksiantavaisuuden turvin jatkaa vääryyden tekemistä ei vielä ole suostunut kohtaamaan syyllisyyttään ja/tai armollisuuden todellisuutta. Hänen sisimpänsä on lukossa rakkauteen nähden. Silloin myös elämän arvo on hukassa.
- -
Tulkinnoista sananen. Jos aloitusrunon ensimmäisessä osassa (ennen katkoviivaa) äänensävy on pettymyksestä ja katkeruudesta nousevan kätketyn ivan ja pahanilkisyyden värittämä, niin että lähimmäiselleen lennokkaasti hyvää matkaa toivottava hykertelee mielessään vahingoniloisena hänenkin tulevalle haaksirikolleen, katkoviivan jälkeen tuleva osa on siinä tapauksessa edellisen täydellinen vastakohta, avoin ja vilpitön toivomus lähimmäisen parantumisesta. Toivomus kohdistuu niin runon alkuosan puhujaan, joka on omien haaksirikkojensa katkeroittama, kuin häneen jolle alkuosan puhujahenkilö ironisesti ja tavallaan jo onnettomuutta toivottaen puhuu. Runokokonaisuuden toisessa osassa siis toivotaan parantumista jokaiselle asianosaiselle.
Mutta jos aloitusrunon ensimmäisessä osassa puhujan ääni on rakkaudellinen, lempeä ja hyvää toivova, sisältäen sydämen murhetta tulevista vastoinkäymisistä joihin toisen on pakko joutua, siinä tapauksessa katkoviivan jälkeinen osa jatkaa aihetta toivoen myrskyjen jälkeen matkan jatkumista hyvissä merkeissä. Kivusta huolimatta kokonaisuus on alusta asti lohdullinen. Myrskyjen täytyy tulla. Runon puhuja toivoo lähimmäiselleen myrskyä vain yhdestä syystä: jotta hän elämän realiteettien keskellä löytäisi ehkä jotain vakaampaa kuin hetkelliset tunnekokemukset, jotain sellaista, missä elämä kannattelee loppuun asti.
Kummassakin tapauksessa runokokonaisuuden loppuosa (toisen katkoviivan jälkeen) on tekijän eli minun henkilökohtainen toivomus.
Ensimmäinen lukutapa, jossa runon alkuosan puhujan ääni on katkera ja ironinen, vastaa runon syntytilannetta. Kuvittelin runon ensimmäisen puhujahenkilön sellaiseksi, katkeroituneella ja kyynisellä äänellä puhuvaksi. Runon toinen puhujahenkilö on edellisen vastakohta. Kontrasti.
Mutta runon kirjoitettuani huomasin että sen voi tosiaan lukea toisellakin tapaa, niin että ensimmäisen ja toisen osan puhujahenkilö on sama, toivoen alusta asti vain hyvää.
Lue alkuosa
1. tiedostaen puhuja katkeroituneeksi, kyyniseksi ihmiseksi, joka omien haaksirikkojensa sairastuttamana toivoo toisillekin pettymystä, jo etukäteen iloiten sinisilmäisen, naiivin lähimmäisensä joutumisesta elämän myrskyyn ja pirstoutumiseen.
2. tiedostaen puhujan ääni lempeän, omista vastoinkäymisistään oppineen ja kasvaneen henkilön ääneksi, joka sisimmässään kärsii lähimmäisensä tulevista ahdistuksista tietäen, että niiden täytyy tulla, mutta samalla iloitsee mahdollisuudesta että lähimmäinen niissä oppisi jotain tärkeää ja kestävämpää.
Runon sanat ovat samoja, mutta lukutapa muodostaa niiden sisällön.
- -
Tämä tällä erää. :)
Myöhästyin linja-autosta ja päätin että lähden viimeisellä vuorolla. Polkupyörä tulee linja-autoon mukaan, joten yöllä riittää vielä polkemistakin. Ah kesäyö, peltojen tuoksu ja linnut, maaseudun sorateillä kiemurtelevassa sumussa renkaiden pyörivä liike, pimeän peitto ja - aamun valjetessa - taas uusi konsertti, visertäjien aamuhetki.
Mmmmmmmm
Olen reissussa 4 pv - 14 pv. Aikataulu on vähän auki, mutta keskustelu on varmaan jo pudonnu menneen talvin lumiksi kun palaan. Jos Herra suo ja elämme.
Tie kutsuu kulkijaa. Kiitos keskustelusta!
voi sade yllättää.. terveisiä linnuille ja männynkävyille, kun suunnistat kohti etnistä taistelukenttää.
Tsau !
tosiaankin ollaan menossa Billnäsin vanhalle ruukkialueelle. Jakamaan ilmaista sapuskaa meidän hihhuliteltasta, kaikille halukkaille kenellä nälkä yllättää. Ja tapaamaan vanhoja tuttuja. Ja mitä sitten matka tuokin tullessaan sattumuksia ja kohtaamisia. Innolla odotan myös roots villagen mahtavaa telttasaunaa jos tänäkin kesänä ovat laittaneet.
Tsau.
Siitä asti kun sinut tuntenut, olet siellä käynyt.
Muistan toissa kesänä, kun annoit Jeesus-paitasi
yhdelle juhlijalle. Se oli todella Rakkauden teko
ja puhutteli varmaan kaveria pitkään.
Meneekö bussi meidän ohi?
*taidan hypätä messiin mukaan*
Olin viikon Israelista tulleiden juutalaisten leirillä, missä nuorin oli 5v ja vanhin 78v.
Mielenkiintoista oli se, miten rikasta on
yhteys yli kielimuurien, yli erillaisten taustojen
yli sukupuolien, iän ym.. silloin kun olemme yhtä
ilman tuomion henkeä, ilman arvostelun kataluutta
ilman rakkaudettomuutta. Eli rikkaus ihmisrikkauden erillaisuuksista ei ole voimasta, eikä itsestämme
vaan nöyryydestä ja kunnioituksen puhtaudesta
toisen ihmisen ihmisarvoa kohtaan.
*voimme laittaa sormet toisiaan vasten ylöspäin kohottaen*
että käyttäisit yhdessä ketjussa yhtä nimimerkkiä, mielestäni se olisi kohteliasta aloittajaa ja muita kirjoittajia kohtaan, tietäisi keskusteleeko kahden, kolmen, neljän tai ehkä yhden henkilön kanssa. Muistaakseni joskus lupasit tehdä näin. Ehkä unohdit tai olet muuttanut mielesi. No niin. Onneksi mun pitää lähteä juuri nyt.
Olen samaa mieltä valehtelusta jne mutta se ei tarkoita että olisin samaa mieltä kanssasi joka asiassa, joskus ei riitä että virheitä tehnyt myöntää virheensä vaan hänen pitäisi ottaa vastuulleen vielä toistenkin virheet. Kun esimerkiksi ihmissuhteessa toinen ei rakasta niin hän voi tehdä mielin määrin pahaa toiselle pakenemalla itse eri sanankäänteiden taakse "ei ollut pakko olla mun kaa", "minä kyllä rakastin mutta niin paljon sattui kaikkea" tai provosoimalla toinen syyttelemään ja sitten olemalla "uhri". Kun kaiken sijaan riittäisi, että "en rakasta sua enää, haluan nähdä muutakin tästä maailmasta". Täydellinen valehtelu johtaa mainitsemaasi täydelliseen pimeyteen, ja valheiden verkko sitoo myös valehtelijan pitämään huolta ettei suurin valhe kaiken takaa saa häntä näyttämään syylliseltä mihinkään.
Vihan alla saattaa tuntea niin kovaa painetta että mieli muuttuu jatkuvasti ja virheitä tulee väkisin. On tapauksia joissa kenenkään ei tarvitse myöntää syyllisyyttään koska kaikissa on syytä, eniten jokaisessa itsessään, ja se ei muuttaisi mitään ja mitä enemmän myöntäisi sitä enemmän se nostattaisi vihaa. Joissakin tapauksissa asiat ovat menneet niin pitkälle ettei millään ole enää mitään väliä eikä asianomaiset itse voi asioista oppia, vain toiset voivat niistä ottaa opikseen jos ymmärretään lähtökohdat, yleensähän nimenomaan kaiken pahan alku ei ulkopuolisille näy ja siksi asioita on vaikea ymmärtää.
Jos olet sinut oman pahuutesi kanssa niin se on sinulle plussaa. Pystyt pitämään itsestäsi huolta ja pahuutesi pitää pahan loitolla, silloin voit löytää kenties hyvääkin ja rakastaa aidosti. Pahuus voi olla plussaa niille jotka sitä oikein käyttävät pyrkimättä murtamaan toista ihmistä täysin.
Hyvää kesää, liikutaan missä liikutaan...
Tulin vasta nyt mukaan. Olet keskustellut jonkun muun kanssa. Voi kun ikävää, kun vieläkin saan sinut ärsyyntymään. Luulisi jo näinä aikoina kaikki anteeksi annetuiksi puolin ja toisin.
No, hyvä kun menet. Tärkeintä elämässä on se tärkein.
vastata vielä tähän. Kiitos! Erittäin selventävä ja hyvin kirjoitettu teksti.
Mitä kerrot tuossa alkukappaleessa on hyvin totta monien elämässä ja todella sellainen vyyhti missä voi pahimmillaan huh huh vaikka mitä. Kun ihmiset ovat hukassa itseltään ja hukassa toisiltaan. Todella sellaisia kipeitä sotkuja missä tuomitseminen ei auta mihinkään suuntaan.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että säilyttääkseen mielenterveytensä ja jaksaakseen eteenpäin tuollaisten tilanteiden keskellä kuin myös niiden läpi ihmisen täytyy aivan omakohtaisesti ottaa todesta se oma vastuullisuutensa, kääntää katse toisen syyllistämisestä tai paapomisesta omaan itseensä.
Virheitä tulee väkisinkin. KYLLÄ. Varmasti tulee jokaiselle. Ja erityisesti tuollaisissa elämäntilanteissa. Varsinkin jos selviytymiskeinot on vähissä tai jotenkin kokonaan hakusessa. On hyvä armahtaa itseään ja hyväksyä että on erehtyväinen, vaikka toinen syyllistäisi ja motkottaisi kuinka tahansa. Antaa itselleen lupa olla heikko ja erehtyvä ihminen. Mutta se ei tarkoita että antaa itselleen lupaa erehtyä ja sallii väärän käyttäytymisen itselleen tahallisesti ja toisen painostamiseen vedoten yrittää välttää oman vastuunsa.
> On tapauksia joissa kenenkään ei tarvitse myöntää syyllisyyttään koska kaikissa on syytä, eniten jokaisessa itsessään, ja se ei muuttaisi mitään ja mitä enemmän myöntäisi sitä enemmän se nostattaisi vihaa. <
Tämä on monitahoinen asia, mutta yksinkertaistaen ja nyrkkisääntönä olen kyllä sitä mieltä että syyllisyyden myöntäminen on aina paikallaan ja muuttaa asioita, jos ei muualla ainakin kyseisen henkilön omassa sielussa, avaten väylää hyvään suuntaan. Jokaisessa on varmasti vikaa, mutta jokainen voi tunnustaa vain omat vikansa. Kaikkea ei aina ole tarpeen tunnustaa toiselle, lähtökohta onkin vastuullisuuden ottaminen omakohtaisesti, asioiden työstäminen todellisuuden edessä. Ei ensisijaisesti sen toisen silmien edessä. Kun myöntää vastuullisuutensa ja alkaa nähdä omia virheitään ja etsiä rakentavia ratkaisuja, sitten kyllä oppii vaistoamaan mitä on tarpeen tunnustaa toiselle ja mitä ei, mikä on rakentavaa ja mikä vain turhaan repisi lisää muutenkin nyt juuri tulehtuneessa tilanteessa.
Olen nähny rehellisyyden ja totuudellisuuden voiman niin monta kertaa, että... Todella ihmeellisiä asioita ja parantumista voi tapahtua siellä missä lähdetään vastuulliseen kasvuun... Tietysti näihin sitten liittyy hengellisetkin kysymykset. Kun etsii oikeaa tietä. Jne.
> Jos olet sinut oman pahuutesi kanssa niin se on sinulle plussaa. Pystyt pitämään itsestäsi huolta ja pahuutesi pitää pahan loitolla, silloin voit löytää kenties hyvääkin ja rakastaa aidosti. <
Tästä olen samaa mieltä. Sanamuotoihin juuttumatta.
> Pahuus voi olla plussaa niille jotka sitä oikein käyttävät pyrkimättä murtamaan toista ihmistä täysin. <
Tästä en. Pahuutta ei mielestäni voi käyttää oikein.
Nyt tulee jo kiirus...
TSEMPPIÄ. Ja vielä kerran Kiitos.
esim. täällä palstallakin?
hyvää matkaa sulle. siunausta.
Ärsyyntyminen ei tarkoita ettei olisi antanut anteeksi.
Jokaisella on kipukohtansa ja on ihmissuhteita joita on ehkä syytä välttää...
Anteeksiantamus ei myöskään tarkoita kaikkien asioiden korjaantumista lähtöpisteeseen.
Joskus on asioita jotka eivät millään korjaannu. Tapahtumilla on seurauksensa. Mutta on myös jotain mikä auttaa elämään niidenkin keskellä katkeroitumatta ja tulematta kyyniseksi. Niin että seurauksetkin voi kantaa. Jopa iloiten. Iloiten siitä, että väylä on vielä avoinna, merireitti annettu. Eteenpäin elävän mieli.
olen kyllä huomannu täällä hyvää ja mielestäni huomaan monessakin kohtaa, elävässä elämässä ja palstallakin siis, mutta hyvä ei koskaan ole silmien sulkemista pahalta eikä onnen etsimistä vain onnellisista tuntemuksista, vaikka tunteetkin kuuluu elämään.
Kiitos hyvän matkan toivotuksesta. Kaikkea hyvää myös sinulle. Tämä oli ehdottomasti viimeinen viestini keskusteluun, kello sanoo nyt niin.
ja kaikkea hyvää matkallesi,
enkeleitä joka askeleellesi. ooommmmm... :)
Elävällä mielellä
eteenpäin merellä
johon ei jäänyt
katkeruuden karikko
vaan sanat upotettiin
tummiin syvyyksiin
Seuraamuksien saarella
asuu luottavainen ilo
Rauha sydämessä tietää
uuden alku on poispääsy
uiden - jopa sukeltaen ;)
"Tämä on monitahoinen asia, mutta yksinkertaistaen ja nyrkkisääntönä olen kyllä sitä mieltä että syyllisyyden myöntäminen on aina paikallaan ja muuttaa asioita, jos ei muualla ainakin kyseisen henkilön omassa sielussa, avaten väylää hyvään suuntaan. Jokaisessa on varmasti vikaa, mutta jokainen voi tunnustaa vain omat vikansa. Kaikkea ei aina ole tarpeen tunnustaa toiselle, lähtökohta onkin vastuullisuuden ottaminen omakohtaisesti, asioiden työstäminen todellisuuden edessä. Ei ensisijaisesti sen toisen silmien edessä. Kun myöntää vastuullisuutensa ja alkaa nähdä omia virheitään ja etsiä rakentavia ratkaisuja, sitten kyllä oppii vaistoamaan mitä on tarpeen tunnustaa toiselle ja mitä ei, mikä on rakentavaa ja mikä vain turhaan repisi lisää muutenkin nyt juuri tulehtuneessa tilanteessa. "
hmmm.....
Varsin sekava pätkä, en tajunnut asian ydintä. Kenties sinulla on olevinaan ratkaisu tilanteeseen kuin tilanteeseen mutta hyvä ihminen, ei asiat ratkea tietyllä tapaa, koska asiat muuttuu päivä päivältä. Syyllistämisen ja tuomitsemisen sijaan olisi annettava tilaa muutokselle. Tekstin perusteella haluaisit jonkun vastuuseen jostakin, mutta ei se niin mene, koska jokaisella on oikeus tehdä virheitä. Olemme vain ihmisiä. Elämä menee eteenpäin jos tajuamme että virheidenkin jälkeen voimme elää huomisen kunnolla.
Syyllisten hakeminen puolinaisin totuuksin johtaa väistämättä keskittymisen aivan muuhun kuin itse elämiseen. Tuloksena on vain turhaa tuhoa joka voitaisiin välttää.
Kaiken lähtökohta kaikenlaisessa elämässä on että jos joku on huonompi ihminen, älä käytä häntä hyväksesi omien päämäärien saavuttamiseksi.
selvennykseksi, kun tässä kotosalla ollaan...
Kirjoitit jotenkin.. en lähde nyt tarkistamaan, mutta siihen tyylin, että.. syyllisyyden tunnustamisesta ei aina ole hyötyä, ja se saattaa synnyttää vain lisää vihaa? Ehkä tarkoitamme tunnustamisella osittain eri asioita. Tarkoitan ensisijaisesti, että omassa sisimmässään tunnistaa syyllisyytensä. En tarkoita että kaikkiin asioihin vastaa: niin niin, minä se olin, tietysti kaikki on minun vika. Peräänkuulutan sisäistä asennetta, että haluaa ennen kaikkea kasvaa omassa käyttäytymisessään, tarkkailla niitä omia tekoja pyrkien niissä oikeudenmukaisuuteen ja hyvään. Voi olla että näkee toisen asioissa paljon korjaamisen varaa mutta siihen juuttuminen ei auta yhtään, koska toisen täytyy ne asiat ymmärtää omalla kohdalla. Kukaan ei voi ymmärtää ja muuttua toisen puolesta. Mutta jokainen voi muuttua omalla kohdallaan.
Kun ottaa vastuullisuutensa tosissaan.
Sitä kautta voi löytyä voima että jaksaa niiden asioiden keskellä.
Toisen syytteleminen tai moraalittomien ratkaisujen salliminen itselle toisen julmuuteen vedoten eivät tuo helpotusta vaan vetävät asiat enempi kieroon. Kuitenkin ihminen monta kertaa etsii helpotusta tilanteisiinsa oikokautta vaatien toiselta muuttumista sen sijaan, että olisi valmis itse muuttumaan.
Jos toinen ei muutu vaan jatkaa ilkeyksiään sitten haetaan lohtua naapurin vaimon tai miehen sylistä, yhden illan kapakkatuttavuuksista ja salarakkaista. Tämä on valitettavaa todellisuutta nykymaailmassa...
En kuvittele että minulla olisi vastaus joka tilanteeseen. Ei ole, ja sorry jos tekstini tuntuu liian opettavaiselta tai jotenkin sanelevalta, ehkä tyylini kirjoittaa on sellainen. Monessa kohtaa kuitenkin on kyse pohdiskelusta enemmän kuin valmiista vastauksista. Mutta on joitain perusasioita mitä olen oppinut ja minkä olen huomannut tärkeiksi ihmisten kohdalla jotka ongelmiaan työstää ja eheytyy niistä. Siltä pohjalta pohdiskelen.
> Tekstin perusteella haluaisit jonkun vastuuseen jostakin, mutta ei se niin mene, koska jokaisella on oikeus tehdä virheitä. Olemme vain ihmisiä. Elämä menee eteenpäin jos tajuamme että virheidenkin jälkeen voimme elää huomisen kunnolla. <
En halua tilanteissa syntipukkia jonka pää voitaisiin vetää pölkylle: tässä SYYLLINEN. Jos sitä tarkoitat. Ei niin, mutta keskustelu lähti liikkeelle syyllisyydestä ja tuomiosta. Hengelliseltä kannalta näen asian niin, että jokainen on tuomion alainen: ei ole täysin puhdasta, syytöntä ihmistä. Asian ymmärtäminen johtaa armollisuuteen itseä ja toista kohtaan. Mutta armollisuus on pinnallista, halpatekoista ja jotenkin ulkokohtaista, tehtyä ja pakotettua niin kauan - kun syyllisyyttä ei ole todella tiedostettu. Vasta sitten, kun ymmärrän olevani syyllinen ja otan teoistani vastuun, voin löytää armon voimakseni: rikkomuksista ja erehdyksistä huolimatta en ole huonompi kuin joku toinen, en ole elinkelvoton yksilö vaan arvokas ja tärkeä. Syyllisyys ei enää olekaan hirvittävä taakka vaan ovi armoon. Siitä käsin voi mennä eteenpäin ja kasvaa vastuullisuudessa.
Olen samaa mieltä siinä, että jokaisella on oikeus tehdä virheitä. Riippuen mitä tarkoitetaan. Kuten sanoin, jokainen ihminen on ja saa olla erehtyvä ja virheitä tekevä. Mutta jos tämän oikeuden nojalla sallii itselleen moraalittomuutta ja pahoja tekoja se on toki pirullista ja väärin. Olen kuullut varmaan tuhansia kertoja ihmisten sanovan "mä oon vaan ihminen, älä tuomitse mua" ja vetäytyvän tällä lauseella ikäänkuin vastuusta tekojensa suhteen. Vastuu laitetaan "inhimillisen heikkouden" piikkiin ym. Sillä tavalla ihminen ei koskaan pääse kasvamaan.
Asiat muuttuu päivä päivältä, mutta olen vakuuttunut että on jotain mikä ei muutu. Vastuullisuus ei muutu. Tarve olla rehellinen ei muutu. Asioiden kohtaamisen ja käsittelemisen tärkeys ei muutu.
Tiedän hyvin, että ihmissuhteiden ristiriidoissa, parisuhdekonflikteissa jne. ei auta etsiä tilanteeseen syyllistä niin, että jompi kumpi saisi otsaansa syyllisen leiman ja olisi se vikapää. Olen ollut näissä tilanteissa monia kertoja ja pyrkinyt nimenomaan siihen että osapuolet siirtyvät toistensa syyllistämisestä omakohtaisen vastuun ottamiseen, tältä pohjalta lähdetään liikkeelle. Nähdään että kumpikin on erehtyväinen ja sitten ryhdytään purkamaan tilannetta.
En siis halua olla syyllistämässä ketään, mutta korostan että syyllisyys on olemassa ja tie parantumiseen ei koskaan voi, mielestäni, kulkea vastuullisuuden ohi.
Varas on syyllinen varastamiseen.
Murhaaja murhaan.
Avionrikkoja aviorikokseen.
Valehtelija valehteluun.
Juoruilija juoruiluun jne.
Ei mulla ole mitään intoa tai kiihkoa osoittaa että tää ihminen nyt on syyllinen tähän ja tää tähän, mutta tarkoitan vain, että syyllisyys on todellinen asia eikä sitä voida ohittaa.
> Elämä menee eteenpäin jos tajuamme että virheidenkin jälkeen voimme elää huomisen kunnolla. <
Juuri näin. Tässä on pointti. Tätä tarkoitan.
Jos virheitä ei ole todella myönnetty virheiksi vaan ihminen on siloitellut ne itselleen inhimillisiksi kömmähdyksiksi joita ei tarvii sen enempää miettiä, tai ehkä syyttää virheistään toista ja ajattelee että tuo toinen oikeastaan on syypää minunkin virheisiin, silloin lause
> elämä menee eteenpäin jos tajuamme että virheidenkin jälkeen voimme elää huomisen kunnolla <
muuttuu irvikuvakseen. Asioiden eteenpäinmeneminen on pohjimmiltaan eli henkisessä mielessä sitten vain samanlaista rullaamista kuin ennenkin, samat virheet toistuvat ja vastuunpakoilu jatkuu.
Käsitykseni mukaan positiivista muuttumista voi tapahtua vain silloin, kun ihminen oikeasti myöntää virheensä virheiksi eikä ohita niitä olkaa kohauttaen. Kasvuun kuuluu aina kasvukipua. Kokea syyllisyys ja sisäinen häpeä inhottavien tekojensa tähden, ja että siitä huolimatta on täysin kelvollinen jatkamaan elämää, että saa nostaa päänsä ja mennä eteenpäin. Se ei ole mätäpaiseiden laastarointia vaan puhdistumista.
> Syyllisten hakeminen puolinaisin totuuksin johtaa väistämättä keskittymisen aivan muuhun kuin itse elämiseen. <
Tästä olen 100% samaa mieltä.
Elämiseen kuuluu syyllisyyden tiedostaminen. Kun pysähdyn omakohtaisesti miettimään elämäni arvojärjestyksiä, asenteita, tekojeni luonnetta, oikeaa ja väärää, ajattelutapojani - ja kun tästä tulee luonnollinen, positiivinen osa elämääni ja kasvua arkipäivän keskellä - silloin kyse ei todellakaan ole puolinaisiin totuuksiin tyytymisestä vaan elämästä rakkaudessa, ennen kaikkea:
Kukaan ei ole täydellinen - mutta epätäydellisenä saan rakastaa toisia epätäydellisiä. Saan miettiä oman rakkauteni ja käyttäytymiseni luonnetta. Olenko valmis ottamaan vastuuta asenteistani lähimmäisiä kohtaan? Olenko valmis kasvamaan niin, etten puolustele rakkaudettomuutta - etten anna katkeruudelle lupaa pesityä sydämeeni - että tuomitsen kyynisyyden pahuudeksi, kun huomaan sitä itsessäni, ja tahdon työstää katkeruutta ja kyynisyyttä aiheuttavat asiat itsessäni niin, etteivät ne enää estä ja tukahduta rakkautta ja avoimuutta minussa.
Tämä oli se näkökulma mistä käsin lähdin asiaa tarkastelemaan.
> Kaiken lähtökohta kaikenlaisessa elämässä on että jos joku on huonompi ihminen, älä käytä häntä hyväksesi omien päämäärien saavuttamiseksi. <
No, minun mielestäni ei oikeastaan ole huonompia ihmisiä. Joku on syyllinen esimerkiksi murhaan, mutta se ei tee hänestä huonompaa ihmistä.
Kenenkään ei tulisi käyttää toista hyväksi omien etujen saavuttamiseen. Sillä tavalla saavutetut edut ovat pinnallisia ja katoavia. Parasta ja sisäisesti tyydyttävää elämää on elämä rakkaudessa ja hyvyydessä. Mutta. Siihen kuuluu kasvukipua ja monia ehkä ahdistaviakin hetkiä - kun joutuu kohtaamaan raadollisuutensa pakenematta.
Hyvää yötä. Edelleen kiitos keskustelusta. Sleep well.
Mitä enemmän olen lukenut mielipiteitäsi, sitä enemmän ajattelen sinun kykysi pohdiskella asioita antavan sinulle vielä paljon ja etenkin läheisillesi, sinusta huokuu inhimillisyys jonka olet jostakin syystä päästänyt esille vasta pohdiskelusi tai tapahtumiesi kautta.
Ihmettelen kuinka samaa mieltä olenkaan monessakin asiassa. Huomaa että monet mielipiteeni ovat vain minun omiani enkä todellakaan hae sinulta hyväksyntää mielipiteilleni tai valitse mielipiteitäni tullakseni hyväksytyksi. Minulla ei ole siihen tarvetta, ehkä siksi menetin vuosia sitten itsesuojeluvaistoni ja tavallaan omaa syytäni olen joutunut kokemaan asioita jotka olisin voinut välttää. Miksi näin? Sen ymmärtääksesi sinun olisi pitänyt elää päivä minuna about neljä vuotta sitten. Siitä voisin pitää erillisen luennon, kirjoitan vaikka kirjan sinulle.
Syyllisyyden ja vastuullisuuden merkitys riippuu tietenkin asioista. On totta että vastuunottaminen ja asioiden käyminen läpi poistaisi tietyt asiat päiväjärjestyksestä, mutta sen pitäisi olla molemminpuolista. Jos kahden ihmisen välillä toinen tunnustaa olevansa syyllinen, niin toinen voi käyttää sitä entistä enemmän toista vastaan ja päästä sillä omasta "vastustaan" (josta helpoiten pääsisi rehellisyydellä). Siksi vastuunottaminen on aivan mahdotonta joissakin tilanteissa. Esimerkki ajankohtaisesta aiheesta... miksi Alpo Rusi liitettiin stasi-listoihin jos listan muita henkilöitä ei julkisteta. Ei ole vastuunottamista jos yksi kantaa vastuuta ja toiset eivät. Se on syyllistämistä. Vihan synnyttämistä, epäoikeudenmukaisuutta, halua näyttää vallan merkitys heikompaansa kohtaan.
Vaikka itselle myöntäisi virheensä niin ei se aina riitä. Usein heikompaa pitää potkia päähän vielä varmuuden vuoksi jotta toinen voisi pyyhkiä asiat mielestään ja ajatella ettei mitään oikeasti ole tapahtunut. Tai sellainen olo siitä jää. Viha. Silloin täytyy hyväksyä ja antaa anteeksi koska toisella ei välttämättä ole mitään mielenkiintoa ajatella edes koko asiaa, silloin tunteettomuus paistaa läpi. Joskus syyllisyys voi olla tiedostettu vaikkei sitä koko maailmalle julkistettaisiin joten jokaiselle pitäisi antaa mahdollisuus muutoksiin mutta se ei aina tunnu olevan kaikkien etujen mukaista. Iltapäivälehtien asenne etsiä ihmisistä virheitä ja painostaa ihmisiä tuntuu leimaavan yhteiskuntaamme myös pienemmissä piireissä. Jotkut ihmiset tarvitsevat toisten virheitä edetäkseen jonnekin, ei minnekään, mutta kuitenkin olevansa itse normaali, joka ei sählää, ei syyttele eikä tee virheitä. Itse olen tehnyt paljon virheitä mutta vaikeinta on yleensä ymmärtää että miten se vastuu otetaan kun se ei riitä että itse tiedostaan virheensä ja vastuunsa. Kuka on se jolle ollaan vastuussa, kuka on se joka antaa "synnit" anteeksi, kuka on se puolueeton tuomari joka täysin oikeudenmukaisena sanoo että mikä on kenenkin syytä. Ei kukaan. Tähän perustan sen ettei kukaan ulkopuolinen voi haluta toisten asioissa jotakin ihmistä vastuuseen jostakin mitä on tapahtunut tai ehkä tapahtunut. Sisäinen vastuunotto ja kasvaminen on sitten jokaisen oma asia, joka voi estyä täysin paineen alla, aivan kuten fyysiset voimat ja energia kivun alla.
"> Kaiken lähtökohta kaikenlaisessa elämässä on että jos joku on huonompi ihminen, älä käytä häntä hyväksesi omien päämäärien saavuttamiseksi. <
No, minun mielestäni ei oikeastaan ole huonompia ihmisiä. Joku on syyllinen esimerkiksi murhaan, mutta se ei tee hänestä huonompaa ihmistä.
"
Tähän vielä kommentti... en tarkoittanut itsekään ajattelevan että jotkut ihmiset ovat ihmisenä huonompia kuin toiset. Pointtini oli se että jos toista ei kunnioita pätkän vertaa niin ei ole oikeudenmukaista hyödyntää häntä.
"> Pahuus voi olla plussaa niille jotka sitä oikein käyttävät pyrkimättä murtamaan toista ihmistä täysin. <
Tästä en. Pahuutta ei mielestäni voi käyttää oikein. "
Tietysti voi. Ilman pahuutta ei nähtäisi hyvyyden arvoa. Ilman pahuutta ei pahuudella olisi rajoja. Kauhun tasapaino. Pelko synnyttää omantunnon. Rajoja teoille ja käytökselle. Oppia miettimään mahdollisia seurauksia, oppia arvostamaan sitä minkä voi menettää, oppia arvostamaan omaa elämää. Miettiä itseään toisen asemassa, olla tekemättä toiselle sitä mitä ei haluaisi itselleen tehtävän. Jonkinlainen moraali joka pakottaa miettimään asioita toisen lähtökohdista (vaikka toista ei arvostaisikaan pätkän vertaa), kuten toinen ajattelisi eikä niin kuin itse ajattelisi. Oppia tuntemaan katkeruutta asioita kohtaan jotka ovat peruuttamattomia. Luopua vallasta ajoissa, olla lyömättä lyötyä vaikka siihen olisi mahdollisuus ja valta. Ajatella että viimeinen isku olisi peruuttamaton. Huomata raja jonka takaa ei enää olisi paluuta. Olla keskittymättä toisen asioihin keskittämällä nekin voimavarat omaan elämäänsä, kukapa haluaisi pilata elämänsä toisen nöyryyttämisen tähden juuri kun oma elämä voisi olla parhaimmillaan. Pitäisi etsiä rakkautta vallan sijaan.
Liikutaan missä liikutaan.