Miten uusi avopuolisosi on suhtautunut jos menet exänne ja lastenne kanssa yhdessä esim. kevätjuhliin siis sinä haet heidät autolla ja menette yhdessä? Mitä mieltä sinä olet asiasta? Loukkaako asia avopuolisoasi? Miten olette ratkaisseet asian?
Mitä mieltä
olette uusioisät?
202626
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
meillä sinne juhliin mennään minä,lapsen äiti eli ex puolisoni sekä uusi vaimoni sekä meidän yhteinen..onhan meille naurettu ollaan aika sekalainen sortinsakki, mutta olemme eronneet mutta asialliset välit säilyneet suuntaan ja toiseen, ja lapsen takia myös olemma koko sakki väleissä ja mahdumme lasta koskeviin tärkeisiin juttuihin kaikki, ja näin on lapsikin toivonut.
vastikään juhlimme esikoisen rippijuhlia viime viikonloppuna, ja siellä olimme minä,nykyinen aviomieheni, kolme lastamme, (joista nuorin on nykyiselle miehelleni), ex-mies uuden vaimonsa ja lapsensa kanssa,jopa ex-anoppinikin oli mukana, sekä exäni sisar ja veli. Olisipa paikalle saapuneet vielä nykyiset appivanhempanikin, jos olisivat päässeet.
Meilläkin välit ovat olleet aina kunnossa, joskin onhan niitä erimielisyyksiäkin vuosien varrelle mahtunut, mutta ei ylitsepääsemättömiä. Exän perheen kanssa olemme yhteyksissä lähes viikottain vaikkei olisi sen kummempaa asiaakaan.
Minä en kyllä jaksa ymmärtää tuota vihanpitoa exien ja nyxien välillä...
Meillä isä tulee lasten kaikkiin juhliin yksin, kouluun, synttäreille rippijuhliin ym. Yhdessä mennään, ollaan menty aina ja perinne jatkuu. Olishan se kauheeta ellei isä lastensa juhliin osallisuisi, ei kehtaa olla pois, tai ei edes haluakkaan olla pois.
Uudet naiset eivät ole tervetulleita meidän lasten juhliin, emmehän me käy hänenkään juhlissa.
Toisaalta, emmehän edes tunne ja teidä kuka se sitten on. Mutta me emme hyväksyisi. Meistä tuntuisi oudolta jos joku täysin vieras ihminen tunkisi meidän lasten juhliin!! Huh.
ettei oma exän iajattele noin kapeakatseisesti..vaan nimenomaan osaa myös kuunnella lapsen toiveita ja haluja..lapsikin tykkää minun uudesta kumppanista,ja kumppanini hänestä, ja kun ei ole meille olemassa uusia ja vanhoja, on me lapsen vanhemmat jotka emme olleet onnellisia, ja nyt sitten isi ja kumppani jotka ovat onnellisia, ja lapsikin on!
juuri 2 vkoa sitten saimme synttärikutsun jossa oli lapsen käsialalla molempien nimet isi ja xx ja exäni mielestä se oli itsestäänselvää että kumppanini osallistuu lapsen kemuihin, kun lapsi toivoi ja halusi!
onnekseni saan todeta ettei meillä asu katkeruus kummassakaan osoitteessa, ja lapsen kannalta mitä mainioin juttu että kaikki pystymme olemaan aikuisia sekä keskenämme väleissä!!
ja puhut VIERAASTA ihmisestä,minun kumpaanini on ollut n.5 vuotta lapseni elämässä, ei todellakaan voi puhua vieraasta ihmisestä.
lasteni elämässä ketään ex mieheni uusia naisia. Tuntisin itseni täysin epäonnistuneeksi äidiksi, jos ex mieheni toisi jonkun lasteni ja minun eteeni. Se on asia mitä en tule sallimaan ikinä. Jos minä en ole kelvannut ex miehelleni niin ei kyllä meillekään kelpaa hänen naiset! Tasan on puntit nyt!
Minä toivoisin,että lapsillani olisi hyvät tai siis paremmat välit exän uuteen kumppaniin.Välit on heillä näennäisesti kohdallaan,mutta jotain kylmyyttä on uuden vaimon puolelta.Lapset ovat hiukan varpaillaan siellä ollessaan.Onko se asetelma muuten "ex-mies vastaan minä ja lapset".
Ihanne kai olisi,että lapsella olisi rakastavat ihmiset ympärillään ja kaikki osapuolet puhaltaisi tässä asiassa samaan hiileen.Jos haluaa olla lapselleen paras mahdollinen äiti,voisi mielestäni edesauttaa tällaista tilannetta,jos mahdollista.
Niin kun SINÄ tunnet. Mutta vaikka et sitä ymmärräkään, niin ei se tee sinusta epäonnistunutta naista vaikka exälläsi olisi kumppani. Ei sen enempää kuin eronnekaan.
ei päästä isää juhliin jos ei itsekään saa tulla?Luulen kyllä että siinä ei paljon sinun halusi paina tuleeko isän uusi sinne vai ei. Varaudu siihen ensi keväänä : )
ja jättäisi omien lasten juhlat ym väliin, niin sellainen ei koskaan ole isä halunnut ollakkaan. Kukaan lapsista tosiaan välittävä mies ei aseta lapsiaan toiseksi tai kolmanneksi.
Meidän kotiin ei ole uusilla asiaa, kyllä minä voin sen kieltää. Sehän olisi kotirauha rikkomista, jos kutsumattomat väkisin tulisi. En minäkään väkisin mene kenenkään kotiin.
Eipä tavi varautua, meillä ei sellasta pelkoa ole. Jos olisi niin kyllä niitä olisi lapannut jo vuosikaudet lastemme juhlissa, mutta luotan siihen että mies pitää lupauksensa ja on sanansa mittainen.;)
joutuuko exäsi olemaan lopun elämäänsä sinun tossun alla? Ei kovin onnelliselta vaikuta tulevaisuutenne jos ette osaa jatkaa elämäänne eron jälkeen.
Pelkäätkös, että exän uusi olisikin niin mukava, että lapsesikin hänestä pitäisivät? Tekstistäsi päätellen se voi olla aiheellinen pelko, ellei ole vaan nyt jostain alkusäikähdyksestä kyse.
Itse luotan exäni arvostelukykyyn siinä, että hän ei mitä tahansa naista rinnalleen huolikaan. Nyt lähinnä toivon, että löytäisi jonkun kivan naisen ja tekisivät sisaruksen meidän ainokaiselle, kun itse en oikeen enää siihen hommaan ryhtyisi. Ja on siinä sekin, että kun exäni on työnarkomaani (=myös eromme yksi syy) voisi naisen kosketus olla siinäkin asunnossa paikallaan, vaikka lapsemme erinomaisesti hänen luona käydessään viihtyykin.
lapset ovat nähneet lapsuuden ajan, mitä peliä isä piti heidän kustannuksellaan. Jos he olisivat halunnett näitä naisia nähdä, olisvat tehneet sen jo ajat sitten, mutta kun eivät ole halunneet. Isä se viettää naistensa kanssa aikaa, kun lapsetkaan eivät ehdi isää katsomaan, eihän isä ehtinyt lapsiakaan katsomaan kun he häntä tarvitsivat.
Minä olen ollut lasten käytettävissä ja huolaja iät ja ajat, joten lapseni luottavat minuun ja minä heihin. Kun isä ei pystynyt lapsista huolehtimaan, ymmärsivät lapset että isä hylkäsi heidät, eikä sen koommin ole häntä kaivanneet.
Jos kerran nämä uudet on jo todettu vaihtuviksi ja koko homma toiminut huonosti, niin en ihmettele, ettet näitä uusia halua nähdä lasten juhlissa. Sitä mieltä olen, että vakituiseksi ja kelvolliseksi havaittu kumppani on tervetullut mukaa perheen juttuihin, ei mitkään satunnaiset uudet ystävättäret. Itse vaan lähdin siitä olettamuksesta, että kaikki ovat sellaisia tavallisia normaaleja ihmisiä kuten minä ja entiseni, eronneita, muttei muuta pahaa sanottavaa toisesta.
Meillä ex-mies ei ole koskaan osallistunut lasten juhliin joten nyt ei edes tarvitse miettiä millä kokoonpanolla juhliin menemme. Eli minä menen sinne yksin kuten tähänkin asti. Sen olen kuitenkin päättänyt että ex-miehen uusi onni ei ole koskaan tervetullut lasteni juhliin. Jos lapset haluavat isän ja uuden onnen paikalle, niin minä en niihin juhliin osallistu.
ja aion todellakin mennä mieheni lasten juhliin, kysymättä mitään heidän äidiltään. Jos lapset minut haluavat sinne, niin silloin menen. Muuten pysyn pois.
Siinä tapauksessa sulla ei ole mitään sanomista että lasten äiti tulee sinun mahdollisisten lasten juhliin kysymättä sulta yhtään mitään!
Lasten äiti päättää, lasten asioista, et sinä! Luulis jo lasten isän puuttuvan melkoiseen ylimieliseen olemukseesi!
Mee hoitoon ihminen!
mutta vastaan, kun näemmän on muitakin äitejä jo vastannut.
Meillä lasten juhliin ovat aina mahtuneet kaikki lapselle tärkeät ihmiset.
Erostani on kohta 13 vuotta, ja lapset ovat olleet yhteishuollossa ja asuneet puoliksi kummankin vanhempansa kanssa. Näin kummankin uudet puolisot ovat tulleet tärkeiksi lapsille.
Ensimmäiset vuodet, kun lapset olivat alle murrosikäisiä, vietimme joulut ja lasten syntymäpäivät yhdessä, ja uudet puolisot olivat tottakai mukana. Koulun juhliin mahtuvat myös kaikki halukkaat mukaan edelleen.
Kun kyse on juhlasta, jossa lapsi on pääosassa, aikuiset meillä unohtavat mahdolliset kaunansa ja toimivat kuten on lapsen toive ja tahto.
Ymmärrän, että on hyvä olla hyvät välit lasten kannalta ex:iin, mutta yhdessä meno kevätjuhliin yms. en oikein ymmärrä. Yhdessä olo kevät juhlissa ok, mutta autolla yms. meno sinne niin miksi?! Avopuoliso voi tuntea itsensä ulkompuoliseksi, minusta sinulla on perhe hänen kanssaan ja menette perheenä juhliin ja niin tehköön myös ex:ä....
ex-miestäni(joka tahollaan naimisiss)lasteni juhliin...Kutsu koskenut myös hänen uutta puolisoaan,ja heidän yhteistä lastaan...
Mutta koskaan he eivät ole mihinkään saapuneet.
Lasteni isä ei tule edes yksin lasten juhliin(ei saapunut edes poikansa rippijuhlaan kirkkoon)!
Itse olen myös uudelleen naimisissa,joten mieheni tulee sitten minun kanssani lasteni juhliin.Samoin kuten minä menen mieheni,aiemmasta liitosta olevien, lasten juhliin.
Ex-mieheni on tavannut nykyisen mieheni,ja ihan hyvin toimeen tulevat.
Silti tuo ex on täysin sulkenut nämä lapset pois elämästään...liekö hänen vaimollaan sen asian kanssa jotain tekemistä..ainakin lasten puheista päätellen.
Koin että olisin tunkeillut, jos olisin mennyt lasten koulun juhliin, jonne muutenkaan ei mahdu esim. isovanhemmat mukaan. Niinpä isukki menee niihin yksin, ja minusta on hyvä että hän käy, koska mikäs isä se sellainen olisi, joka ei lapsistaan sen vertaa välittäisi, että haluaisi nähdä joulunäytelmät sun muut. Lapsuus on niin lyhyt aika.