60-kymppiset onnellisesti naimisissa ja lastenlasten isovanhempia. Eikö ole ketään jonka mies kuoli alle viiskymmpisenä sydäriin(yksitysyrittäjä) ja nyt sitten vietetään aikaa yksin, tosin ihanat tyttären lapset mukana elämässä, mutta silti, ei omaa elämää enää kait. Ai niin, onhan mulla ihana tyttäreltä peritty kissa.
Ovatko
nou hätä
6566
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei kaikki niin kovin onnellisesti ole naimisissa,
mutta
tämä ei tarkoita että ovat onnettomasti naimisissa.
Näin on aivan varmasti paras elää, parempia ratkaisuja ei ole.
En tiedä sykäriin kuolleita miehiä,
tiedän vain useita syöpiin kuolleita.
Mutta tiedän kylä useita sykäriin äkkikuolleita naisia, ikäluokassa 48-55v.
Yksi, joka hoiti lapsenlapsia ja lapset olivat kuolleen kansa koko päivän, aivan iltaan.
Onneksi olivat 2 ja 3 vuotiaita,
oli paljon keskustelua,
että hieman vanhemmat eivät olisi pystyneet koskaan unohtamaan tapahtumaa.
Minä olen yksin,mutta kyllä minulla elämää on,miksi ei olisi?Monet asiat kun ovat ihan itsestä kiinni,mene mukaan,älä jää kotiin yksin.Olen mummo ja vietän aikaani myös lapsenlapseni kanssa,hänen kanssa on mukava mennä erilaisiin paikkoihin,puistoihin,eläintarhoihin,tivoliin,marjametsään tai vain olla yhdessä.Ystävättärien kanssa viettää aikaa,saunoen,tansseissa voi käydä tai teatterissa.Matkustella,listaa voi jatkaa pitkälle,pitää vain uskaltaa lähteä.En oikein ymmärtänyt ettei olisi omaa elämää,ei kai elämä ole siitä kiinni et on naimisissa.Mukavaa kesää sinulle toivottelee toinen yksin elävä
kesän toivotuksesta, samaa sinulle, mutta kun on erilaisia ihmisiä, eli ei niitä ystävättäriä ole, ne on joko naimisissa, töissä taikka muuten vaan. Onhan minulla ihanat lapsenlapset ja muuta sellaista muttei niidenkään pidä ainoastaan ajatella miten mummulla. Eikä 3v ja 1,3 v sellaista tarviikkaan ajatella. ne ovat ihania, mutta kun sitä aikaa jää. En silti väittäisi olevani yksinäinen, olen vaan omalla tavallani yksineläjä. Kyllä näitä pari kaveriakin on tässä 14 vuoden aikana ollut, mutta eronneet, karaneet jne. Mutta ei vaivuta synkyyteen, hyvää loppukesää.
eikä ole vielä lapsenlapsia. Olen leski, mutta tottunut olemaan paljon yksin etäavioliiton vuoksi. Totuin jo nuorempana esim. matkustelemaan yksin, silloin tutustuu uusiin ihmisiin. Minulla on auto, juuri nyt tulin metsästä. Kävin katsomassa onko mustikoita ja sieniä. Miesystäväkin on, mutta molemmilla on myös omia menoja. Emme myöskään asu yhdessä. Paljon aikaa kuluu arkisiin askareihin. Eläimet ovat ihania, mutta ne myös sitovat melkoisesti. Siksi minulla ei ole, miesystävällä on kissa. Tsemppiä Sinulle oman elämän luomiseen.
eläimistä on huolta. Siksi en olisi enää halunnut mitään eläintä kun koiramme lopetettiin yli 13 v iässä, mutta nyt mulla on se kissa ja siitä on huolehdittava, en voi lähteä minnekkään jos sillä ei ole hoitajaa, näin se elämä menee.Mies, lapsi, joku huolehdittava aina.
eläminen vasta mukavalle tuntuukin kunnei ole joku aina odottamassa palvelua ja kyselemässä mihin menet.
Olen tuplaleski ja 4 lapsen mummo mutten mummoile.
Omani hoitelin jotenkuten vuorotyön ohessa ja olin se pullantuoksuinen äiti,vaan en ole enää.
Meikä maalaa ilokseen tauluja,kävin pari Italian lyhytkurssiakin (yksi tytär oli Italiassa asumassa)RAKASTAN teatterissa käyntejä,lukemista,kävelyä hiljaisuudessa,mato-onkimista,teen lukemattomia villasukkia talvisin,pyöräilen katsastamassa upeaa kesämaatamme,omaan muutamia ystäviä lähistöllä ja monia ympäri Suomea,joten kyläiltyäkin tulee väliin.
En kaipaa pätkääkään passattavaa miestä elämääni ja leipäni olen saanut hankituksi samoin ilman "elättäjiä" joskin lapsiani en olisi ilman miehiäni tietenkään saanut.
Sitä paitsi kukaan ei sano:mitä rehuja nyt taas on ruokana,ei, nyt pääsen siinäkin vähemmällä eli laitan vain itselleni kasvis-ja kalaruokaa ja kotini on AINA siisti.
En tarkoita etteikö aviopuolisoni olisi olleet ihan miellyttäviä,tavallisia suomalaisia miehiä ja hyviä sallaisia,mutta nyt tuntuu tosi vapauttavalle olla minun itseni ehdoilla tämä loppuelämä.
Nuorena ehkä oletin... ja uskoinkin siihen ikuiseen rakkauteen mutta kyllä ne tunteet arjen keskellä vähenee tasaiseksi yhdessäoloksi.
Suon silti jokaiselle parisuhteen kaipuun ja ikävöinnin tutun ja hyvän ihmisen poismenon vuoksi,enkä tarkoita arvostella,en sanoa mikä olisi oikein kullekin,kerroin vain itse nauttivani nykyisyydestäni.-Kaikille meille mahtaville isoille ikäluokille: KAIKKEA HYVÄÄ! :)