Tositarina Ruotsinlaivalta

sen tuttu

Eräs miestuttavani kertoi hauskasta tositapauksesta ruotsinlaivalta. Hän ei osaa itse puhua ruotsia kuin muutaman sanan mutta on hyvin elegantti ja asiallinen, edustava herrasmies.

Tuttavani oli seurueensa kanssa ollut edellisiltana myöhään juhlimassa ja seuraava päivä herätti tuttavani kamalaan krapulaan. Oloaan helpottaakseen hän painui hytin vessaan ja täytti pöntön kunnon krapulakääkillä. Epäonnekseen hän sai todeta, ettei vessanpöntön nuppi toiminutkaan, vaikka kuinka siitä painoi, mitään ei tapahtunut.

Tuttavani päätti lähteä etsimään henkilökuntaa avuksi. Käytävällä olikin siivoojaeukko sopivasti paikalla. Tuttavani kutsui häntä paikalle apuun kun vessanpönttö ei vedä. Mamma tosin lausahti että "Jag pratar inte finska". Hetken mietittyään tuttavani viittoili häntä luokseen ja sanoi "Kom", "Kom hit".

Rouva seurasi tuttavani perässä hytin vessaan jossa koko kasa komeili pöntön pohjalla. Tuttavani demonstroi nyt siivoojalle pöntön toimintaa, sanoi "titta" ja painoi pöntön nuppia. Krapulakakka lähtikin sulavasti pyörimään kohti viemärin syvyyksiä aivan ongelmitta. Tuttavani ei osannut muuta kuin nostaa harteitaan ja siivoojamamma lähti vihaisena pois mumisten samalla jotain hulluista suomalaisista.

2

2618

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vemvet

      on niin arvaamatonta

    • ,,,,

      On tullut kuultua tuo "tositarina" useammankin kerran...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2097
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1279
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      29
      1176
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1048
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      149
      906
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      866
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      737
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      736
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      706
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe