Joka kerran

näytelmä.1.3 kuukautinen poika suostuu syömään vaan muutaman lusikallsen ruokaa.Tosin päiväunien jälkeen maistuu jonmun verran enemmän.
Nokkamukista kyllä velli ja maito maistuu.
Voiko syynä olla poskihampaat. Toinen jo puhjennut.Muutenkin yöt pyörimistä ja päivällä kiukkuamista.Tähän asti ollut tyytyväinen lapsi.
Kuka kokenut vastaisi, pitääkö syömisestä huolestua.
8760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tai korvatulehdus. Molemmat aiheuttavat ruokalakkoa ja univaikeutta. Meillä kesti pitkään ruokahaluttomuutta kunnes hoksasin että pojalla oli korvatulehdus. Ei oireillut muuten juuri mitenkään...kiukkua enemmän, vähän nuhaa ja syömättömyys...siinä oireet. Yleensä hampaat kyllä tulevat pareittain joten odotettavissa on lisää poskihampaita. Mutta jos asia vaivaa niin eihän se suuri vaiva ole tarkistuttaa niitä korvia varmuuden vuoksi.

Äänestä
  • syynä vaikka ei oliskaan kuumetta. Minä en ole aloittaja, mutta meillä on välillä samanlaista pojan kanssa. Ollaan hampaitten piikkiin pistetty kitinät ja syömälakot.

    Äänestä

  • vois olla kirjoitti:

    syynä vaikka ei oliskaan kuumetta. Minä en ole aloittaja, mutta meillä on välillä samanlaista pojan kanssa. Ollaan hampaitten piikkiin pistetty kitinät ja syömälakot.

    meilläkään ei ollut kuumetta. SIksi tulehdus taiso olla päällä lähemmäs kolme viikkoa ennen kuin hoksasin asian. Aina ennen oli noussut kova kuume. Nyt mä saan stressata koko ajan onko korvissa vikaa vai missä jos on syömättömyyttä tai enempi kitinää...oli meinaan tosi paha kierre päällä keväällä.

    Äänestä

  • tellu80 kirjoitti:

    minkä ikäinen lapsesi on.Onko ollut myös kausia, että ruokaa menee vai muutamia lusikallisia ateriallaan.Kuinka toimit, tarjoatko useammin vai tarjoatko mikä vaan maistuu.

    Äänestä

  • voinko kysyä kirjoitti:

    minkä ikäinen lapsesi on.Onko ollut myös kausia, että ruokaa menee vai muutamia lusikallisia ateriallaan.Kuinka toimit, tarjoatko useammin vai tarjoatko mikä vaan maistuu.

    terveenäkin saattaa olla päivä pari jolloin ruokaa menee selvästi vähemmän. Silloin tarjoan sitä mitä on ruokana...saatan antaa leipää lisäksi jos ruoka ei maistu.
    Jos lapsi on itkuisampi ja selvästi huomaa että joku vaivaa niin silloin tarjoan lempiruokia ja useammin. Meillä oli pitkiäkin jaksoija jolloin meni vaan pari lusikallista kunnon ruokaa. Silloin annoin vaikka jugurttia jälkkäriks tai jotain sormiruokaa mikä meni paremmin. Jos mikään ei maistu niin yritin parin tunnin päästä uudestaan saada jotakin massuun pojalle.Pidän tärkeämpänä tällaisina jaksoina sen että lapsi saa ravintoa kuin pidin ruoka-ajoista kiinni.
    Meidän poika on nyt 1v7kk ja pahimpana korvakierreaikana hän oli 1v 4kk.
    Kannattaa myös kokeilla lääkkeen antamista puoli tuntia ennen ruokaa. JOs hampaat tai korvat on kipeät niin lääke auttaa vähän syömisessä.

    aina kun saa tukea sellaiselta henkilöltä jolla on ollut samoja kokemuksia.
    Jukurtti näyttää meilläkin maistuvan.

    Äänestä

ei tilapäisistä syömättömyysjaksoista kannata stressata. Niitä tulee ja menee. Asia korjaantuu kun vaiva häviää. Tarjoat säännöllisesti ruokaa ja jos ei maistu niin sille ei sitten voi mitään. Tällaisina jaksoina kannattaa tehdä lapsen lempiruokia että lapsi söisi edes vähäsen. Jugurtti meni meillä vaikka korvat/hampaat olivat kipeät.

Äänestä
  • vastauksista. Täytyy tarkistuttaa korvat. Jos ne kunnossa , niin syy varmaankin hampaat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ruokailu kirjoitti:

näytelmä.1.3 kuukautinen poika suostuu syömään vaan muutaman lusikallsen ruokaa.Tosin päiväunien jälkeen maistuu jonmun verran enemmän.
Nokkamukista kyllä velli ja maito maistuu.
Voiko syynä olla poskihampaat. Toinen jo puhjennut.Muutenkin yöt pyörimistä ja päivällä kiukkuamista.Tähän asti ollut tyytyväinen lapsi.
Kuka kokenut vastaisi, pitääkö syömisestä huolestua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu