http://cc.oulu.fi/~ejeronen/research/herodot/tyot/tyo20/sivu1.htm
Yllä olevasta linkistä voi päätellä kuinka PUOLUEETTOMASTI eri asioita voidaan tarkoituksenmukaisesti käsitellä.
Mistä lähtien jonkun syylliseksi laittaminen on parantanut asian?
ei milloinkaan.
Siispä puolueettomasti tutkitttua tietoa linkistä.
Järkevintä olisi Itämeri asiassa etsiä oikeita keinoja tuhojen välttämiseksi, mutta kuten kivikaudellakin, niin nytkin heiluu nuija tapin varressa.
Yllä olevasta linkistä voi päätellä kuinka PUOLUEETTOMASTI eri asioita voidaan tarkoituksenmukaisesti käsitellä.
Mistä lähtien jonkun syylliseksi laittaminen on parantanut asian?
ei milloinkaan.
Siispä puolueettomasti tutkitttua tietoa linkistä.
Järkevintä olisi Itämeri asiassa etsiä oikeita keinoja tuhojen välttämiseksi, mutta kuten kivikaudellakin, niin nytkin heiluu nuija tapin varressa.
Vastaukset 30
Vanhimmat
"viisauksia":
http://hiki.pedia.ws/wiki/Maito
Pitäisköhän tästäkin vääntää juttua?
vai mitä halusit sanoa?
Nyt on vastikään raportoitu, että Itämerellä esiintyy tavallista vähemmän sinilevää. Johtopäätöksenä tietysti on ,että Suomen maatalous on vähentänyt ravinnepäästöjään . Sen vuoksi Itämeren tilanne on parantunut.
Toiseksi EU on antanut Suomelle huomautuksen, että yhdyskuntien jätevesien typen poisto ei täytä vaatimuksia. Johtopäätöksenä on, että kaupunkien pitäisi ensin hoitaa jätevesiasiansa kuntoon. Maatalous on tehnyt riittävästi.
Ehkäpä tässä maatalouden syyllistämisessä on taustalla peitellä ja salata kaatopaikkojen ja puhdistamoitten päästöt tekemällä maatalous syylliseksi.
Missä kaupunkien kaatopaikat ja puhdistamot sijaitsee?
Maaseudullehan ne on rakennettu, paska pumpataan putkea pitkin maaseudulle, jäteautoralli käy taukoamatta.
Pohjanmaallakin on hiljattain rakennettu jättikokoinen kaatopaikka Kyrönjoen valuma-alueelle jonne kuskataan ainakin 14 kunnan ja kaupungin jätteet. Kun täältä alkaa saasteet valua jokeen on hyvä jo ennalta tehdä maatalous syylliseksi.
Helsingin kaupungin asukkaan ekologinen jalanjälki on yli kaksinkertainen maapallon ekologiseen kantokykyyn verrattuna. Ts. helsinkiläinen saastuttaa niin paljon, että tarvittaisiin kaksinkertainen pinta-ala jätteiden hävittämiseen ekologisesti kestävällä tavalla. Kts. ao. linkistä erityisesti sivulta 13 eteen päin.
http://www.hel2.fi/kkansl/julkaisut/ympfinaali.pdf
Viikin jätevesipuhdistamolta johdetaan osapuhdistetut jätevedet kalliotunnelin kautta seitsemän kilometrin päähän ulkosaaristoon. Suomi sai vastikään EU :lta huomautuksen yhdyskuntien jätevesien riittämättömästä typenpoistosta. Maataloudessa EU:lla ei ollut huomauttamista.
On vielä huomattava, että miljoonan asukkaan Suur-Helsinki on jätevesien käsittelyssä omien tilastojensa mukaan huippuluokkaa. Millainen taso sitten onkaan muiden Suomen kaupunkien jätevesien puhdistuksessa?
Mikä on hesalaisten ympäristön suojelun motivaatio? Vanhanen ehdotti hiilenpolton vähentämistä Tukholman esimerkin mukaisesti. Siitähän riemu repesi. Lipponen ehätti nimittelemään Vanhasta halkokauppiaaksi. Rekkojen lisääntyminen Helsingin kehäteillä kun olisi ollut sangen epämukavaa. Eihän sitä millään ehdi ajoissa terasseille ja Kansallisoopperaan hengailemaan, kun maalaisjunttien hakekuormat tukkivat tiet.
Milloin maatalous ottaa vastuun tekemisestään?
http://www.turunsanomat.fi/?ts=1,3:1000:0:0,4:1:0:1:2007-07-25,104:1:474384,1:0:0:0:0:0:
Mielestäni on sangen asenteeellista toimintaa, että Suomessa uutisoidaan maatalouden päästöistä Itämeren suurimpana saastuttajana.
Todellisuudessa kaupunkien ja teollisuuden sekä erityisesti liikenteen päästöt ovat suurimmat Itämeren saastuttajat.
Lisäksi maatalouden päästöiksi lasketaan edellisten hajapäästöiksi siirtyneet päästöt sekä kaupunkien jätevedestä puhdistetut päästöt.
Kaupunkien viemäri ja valumavesiä, sekä erityisesti rakentamisen valumia ei noteerata missään tilastoissa, vaan nekin jätetään suureen erittelemättömään luokkaan "maatalous".
Myös soranoton, teiden ja rautateiden aiheuttamat maankäytön ravinnepäästöt lykätään suoraan maatalouden päästöiksi.
Iltalehden asenteellisuus on ymmärrettävää, sillä sen asiakkaat ovat kaupunkien asukkeja, joilla on asenteellista katkeruutta maataloutta kohtaan. Iltalehti ruokkii vääriä käsityksiä Itämeren saasteista.
Esimerkiksi joka kolmannen helsinkiläisen ulosteen typpi menee suoraan mereen. Helsingin liikenteen typpi menee puolestaan maaseudulle ja "maatalouden" päästöiksi.
Tämä yllä oleva teksti on siis lainattu eräältä toiselta palstalta.
Olet oikeassa yhdyskuntajätteiden ongelmasta. Olkoonkin, että palsta on maataloustuki, ja vedätyksesi kuulostaa hieman kormilta, niin kommentoidaan nyt kuitenkin:
Ero maatilan ja kaupunkitalouden välillä on se, että kaupunkilainen joutuu tekemään tarpeensa viemäriverkkoon, tästä lienemme samaa mieltä? Maatalousdenharjoittaja voi itse vaikuttaa päästöihinsä, viisaammat osaavat kertoa yksityiskohtaisemmin.
Poliitikot jakavat käytettävissä olevat ympäristönsuojelurahat, ja aika kuvaavaa on rahanjako budjetissa 2006:
Maatalouden ympäristötuet yhteensä 555 miljoonaa - 611,9 miljoonaa lähteestä riippuen, voit toki esittää tarkemman summan. Kokoluokka on tärkeää, ei desimaalit. Yhdyskuntajätteiden huoltoon varattiin samassa budjetissa kokonaiset 1,6 miljoonaa euroa. Muun yhdyskunnissa asuvat maksavat itse vesi- ja jätevesimaksuina.
Suhteutetaan vielä luvut maatalouden päästöihin ver yhdyskuntien päästöihin saadaan huimia suhteita: Yhdyskunnat, jotka ovat jo tiputtaneet voimakkaasti päästöjään, tuottavat itämeren kuormituksesta fosforin osalta 5 % ja typen osalta 15 ..16 %. Maatalous tuotttaa fosforipäästöistä 62 ..65 % ja typestä 51 ..55 % lähteistä riippuen. Maatalous on hyvin karkeasti 5..10 kertainen kuormittaja, mutta nauttii yli 99,7 % yhteenlasketuista ympäristötuista. Muista tuista nyt puhumattakaan.
Käsittämättömintä on tämä:
Maatilat, joille maksettaisi korvauksia siitä että ne vähentäisivät kuormitusta, eivät vaivaudu siihen. Ne eivät siis suostu ottamaan osaa omien päästöjensä hoitoon korvausta vastaan. Ja ennenkaikkea; päätös on jokaisen yksittäisen tilan tehtävissä.
Ja koska ympäristötuki ei toimi, se on lopetettava.
Nykyisellään ympäristötuen automaattinen jakaminen ja vapaaehtoisuus toimenpiteissä ei ohjaa toimintaa oikeaan suuntaan.
Keppiä porkkanan sijaan, kokeillaan josko sanktiot ohjaisivat ympäristöajattelun suuntaan!
apulantaa peltoonsa, kallista ainetta se apupaska nykyään.
Apulantaa laitetaan juuri se määrä minkä visu sanoo, ja ei yhtään enemmän rahantuhlausta ja sanktiot joutuu maksamaan jos typpi ja fosforitasot ylittyy.
Ympäristötuki nimenomaan toimii, koska Itämeren leväkukinnot ovat vähentyneet. Jos halutaan vieläkin enemmän lannoituksen vähentämistä, niin ympäristötukea on lisättävä.
Lisäksi ympäristötuen tarkoituksena on korvata maatilojen tulon menetystä EU:iin siirtymisen vuoksi. Silloinhan yhdessä yössä tuottajahinnat laskettiin kolmannekseen oikeasta hinnasta. Tämän tuen lisätoimenpiteeksi säädettiin maatalouden ympäristömääräykset. Ne eivät ole varsinaista korvausta tietyistä ympäristötoimenpiteistä ns. yksi-yhteen periaatteella.
Kaikki uudet ja entiset rajoitukset viljelyssä nostavat tuottamisen kustannuksia, mutta ne eivät näy ruuan hinnassa. Lisätoimenpiteet revitään maajussien selkänahasta. Nyt meidän tuntipalkkamme on kaksi euroa.
euroa, kannattaa hakeutua muualle töihin. Miten kahdella eurolla per tunti tulee toimeen? jos tekee 12 -tuntista päivää ympäri vuoden vapaapäivittä (niinkuin viljelijät varmasti tekevätkin) ansaitsee alta kymppitonnin p.a. miinus verot. Miten sillä maksellaan velat, autot, puhelut, ..? Melkoista akkrobatiaa.
Miksi ympäristötukia kutsutaan ympäristötuiksi jos ne eivät sitä ole? Ympäristötuki ei nimenomaan toimi, sillä päästöt eivät ole tippuneet ja tarvittaviin toimenpiteisiin ei ole ryhdytty.
Keppiä, se tehoaa. Porkkana on jo saanut mahdollisuutensa.
Lannoitteiden käyttö on vähentynyt jo niin paljon, että laadukkaiden satojen tuottaminen on vaarantunut. Viljelykasvi tarvitsee riittävän lannoittamisen, koska elinvoimainen juuristo kykenee käyttämään pellon liukoiset ravinteet tehokkaammin. Alikehittynyt kasvusto lisää valumariskiä.
Valumatutkimukset puhuvat tuloksissaan nimenomaan valumariskistä, eivät toteutuneista valumista.
Valuma-arvio on nimenomaan laskennallinen arvio suurimmasta valumasta, jos kaikki äärimmäiset ilmiöt tapahtuvat yhtä aikaa. Niitä ovat maksimaalinen sadanta, pellon suuri kaltevuus, suuri savespitoisuus, avo-ojitus ja mulloksella viljeltävä kasvi, esim peruna. Käytännön tasolla nämä ääri-ilmiöt eivät toteudu .
Koska ympäristötuki on tarkoitettu viljelijän tulon menetyksen paikkaamiseksi (EU:iin liittyminen), niin tulojen lisäleikkaus heikentää entisestään ympäristösuojelun tilaa. Suomalainen maajussi tekee yhteiskunnallista sosiaalityötä ruokahuollon takaamiseksi kahden euron tuntipalkalla , siis erittäin halvalla. Meksikolainen laiton maahanmuuttaja saa USA:n farmeilla muistaakseni 4 - 8 taalan tuntipalkkaa. Suomalaisen tilan kannattavuuslaskelmat on tehty kirjanpitotilojen tunnuslukujen perusteella useiden vuosien ajalta. Ne ovat tilastollista ja tieteellistä faktaa. Seuraavassa linkissä on yksityiskohtaisempaa tietoa asiasta:
https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/taloustohtori
City-ihmiset puhuvat mieluusti maataloudesta saastuttajana, mutta ruoka ei saisi maksaa mitään. Ei olla valmiita maksamaan luomu-ruuasta sen tuettuakaan hintaa. Kiinnostus ympäristön suojeluun loppuu tasan tarkkaan siinä, kun pitäisi itse satsata jollakin tapaa. Ei olla valmiita tinkimään omasta mukavuudesta senttiäkään, tehkööt tyhmät landepaukut likaisen työn. Maatalouden syyllistämisellä saadaan siirrettyä huomio pois kaupunkiasumisen ympäristöongelmista. Lakaistaan roskat maton alle pumppaamalla typet ja fosforit ulkosaaristoon, ja fiiniltä näyttää.
Ammatin vaihto ei niin vain onnistu koska maatalouteen kiinnitetyt rahat ovat ns. uponneita kustannuksia. Tuotantoketjun investointeihin mennyttä rahaa ei saa realisoitua tilakaupassa kuin murto-osaltaan. Sitä paitsi maatilaan liittyy pitkä sukupolvien elämäntapa ja perinne, jota ei voi mitata rahassa ,eikä sitä kukaan maksaisikaan. Se ei ole vain työpaikka, joka voitaisiin vaihtaa samalla tavalla kuin palkkatyö.
Eihän sinullakaan ole sydäntä myydä isoäidiltäsi perimää tai ostamaa piironkia vieraalle, jotta voisit ostaa rahalla jotakin muuta.
Kukaan sinua lukuunottamatta ei edes maininnut ruuan hintaa. Vahvistat käsitystäni, että se on maataloudenharjoittajien mantra tukijärjestelmän pönkittämikseksi.
"Eihän sinullakaan ole sydäntä myydä isoäidiltäsi perimää tai ostamaa piironkia vieraalle, jotta voisit ostaa rahalla jotakin muuta."
Kuvitteellista lipastoa ei tuetakaan miljardeilla, joten olen itse kuvitteellisen lipastoni ylläpidon kustantaja. Sen sijaan City-ihmiset joutuvat miltei poikkeuksetta myymään lapsuudenkotinsa kun aika tulee. Sydäntäsärkevää, mutta City-ihmisten perinteitä kun ei miljardeilla tuetakaan.
Selitä nyt se kahdella eurolla eläminen? Miten maksatte juoksevat menot?
jätevesipuhdistamot on poikkeuksetta sijoitettu maaseudulle, siinä otollinen kohde tulkita kaikki saateet maatalouden aiheuttamiksi.
palkkatöissä, sen jälkeen kun lopetin päätoimisen viljelijän homman ja menin palkkatöihin olen harmitellut että miksen tehnyt tätä siirtoa aikaisemmin.
Kun tunnut kovin paljon tietävän niin kerrotko miten voi olla mahdollista että pelto johon ei 10 vuoteen ole fosforia laitettu, niin sen arvo on pysynyt tuon ajanjakson ajan samana?
Huomauttaisin vielä että siitä tuli esim. viime vuonna yli 5000 kilon hehtaarisato ohraa.
"Kukaan sinua lukuunottamatta ei edes maininnut ruuan hintaa."
Onhan siitä ollut täällä puhetta ja kuten juuri luomutuotteiden kohdalla on nähty ei siitä luonnonmukaisemmasta viljelytavasta haluta maksaa yhtään sen enempää, koska ostoskäyttämisen määräävin tekijä on hinta ei tuotantotapa. Tosin on myös poikkeuksia.
Tähän loppuun vielä lainaus tutkimuksesta jota monet ovat käyttäneet maatalouden päästöjen toteamisen lähteenä.
"Havaintoaineistojen perusteella on ilmeistä, että peltojen ravinnevarastot reagoivat viiveellä lannoitteiden käytön vähenemiseen.
Muutokset viljelykäytännöissä ovat olleet vesiensuojelun kannalta pääosin myönteisiä, mutta kuormituksen alenemiselle asetettu aikataulu on ollut tiukka. Tehostettuja toimenpiteitä ei ole myöskään kohdennettu riittävästi ongelma-alueille."
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=47119&lan=fi
Mitähän mantraa tuo kyseinen tutkimus mahtaa vahvistaa?
Vai käyvät kaikki maataloudenharjoittajat muilla töissä? Tällaisilla "faktoilla" selittyy moni asia :)
Kumma juttu, mielipiteet alkavat kokolailla laajalla rintamalla olemaan saman suuntaisia. Onkohan Suomen Kuvalehtikin siirtynyt vasemmisto-konsulenttien hallintaan?
http://www.suomenkuvalehti.fi/sk-netti/terveys-ja-tiede/ymparisto/meri-hadassa.aspx
Keppiä!
2500 euroa kuussa? Ilmeisesti jos toimitaan sinun mallisi mukaan, mutta onneksi ei sillä silloin minä joutuisin alentamaan nykyistä palkkasummaani.
Et ilmeisesti pitänyt Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksesta ja siinä esitetyistä päätelmistä?
Samoin ei sinulta löytynyt selitystä tai tietoa miksi fosforintaso on voinut 10 vuoden ajan pysyä samana vaikka sitä ei sinne ole kiloakaan tuona aikana lisätty. Sen sijaan että olisit edes yrittänyt sanoa että miksi noin voi tapahtua tarjoat keppiä sen sijaan.
Osaatko muuten kertoa miten typen päästöt voivat lisääntyä maataloudesta jos sen käyttöä on tuntuvasti vähennetty?
Onko siis oletettava jos lannoitus lopetetaan kokonaan typen määrä lisääntyy vielä enemmän?
On myös huomattava, että Suomi on toistamiseen saanut kanteen huonosta typen poistosta, johon aikaisemmin ympäristökeskuksen virkamiehet aikaisemmin vastasivat että typpi poistuu luonnollisesti järvissä ja joissa ennen kuin se saapuu mereen.
Mutta nyt kuitenkin SK kertoo jutussaan että typen määrä on kasvanut, vaikka samaan aikaan juuri typen määrä lannoituksessa on vähentynyt yli 20%.
Osaatko muuten kertoa että miten yhdyskunnista tuleva typpi ei saastuta, mutta peltoon levitetty typpi saastuttaa vaikka se levitetään peltoon eikä veteen?
Miten erotetaan luonnon oma huuhtouma ihmisen toimien aiheuttamasta?
Lainaus linkistäsi:
"”Täällä on ruopattu rankasti ja laivaliikenne sekoittaa vesiä jatkuvasti”, hän tietää. ”En kuitenkaan usko, että maanviljelyksellä olisi suurta merkitystä, Pietarilla kylläkin.”"
Sinunkin kohdallasi näkyy tuo city-ihmisten väärä tulkinta maataloustuista. Tosiasiassa se on kuluttajien halvan ruuan tukea sekä jalostajan ja kaupan elinkeinojen tukemista. Jos ruuasta maksettaisiin alkutuottajalle sen oikea hinta suoraan , ei tukea tarvittaisi. Nyt raaka-aineista maksetaan vain se ,minkä niiden tuottaminen maksaa. Ei sillä elä. Jos teet tuotteen sadalla eurolla ja saat myydessäsi siitä sata euroa, niin miten tämä yhtälö tuottaa voittoa ?
Ne kuvitteelliset suuret tukisummat ovat Stubbin mukaan konkretisoituna: " EU:n jäsenmaksu merkitsee alle sadan euron kustannusta jokaista suomalaista kohti".
Lipastovertaus pyrkii vain kuvaamaan maanviljelijän suhdetta työhönsä ja elinympäristöön. Se on elämäntapa, jota ei voi euroittaa. Sen vuoksi kahdenkin euron tuntipalkalla voi tulla toimeen. Mutta kun haluat sitä vieläkin pienentää , niin selitä miten sillä tulee toimeen ? Tule kesälomallasi maataloon töihin, niin saat tuntuman siitä miten täällä eletään ja pärjätään. Miksei city-ihminen sitten jää maanviljelijäksi, kun se on niin helppoa tukimiljardien varassa elämistä ?
Todellisen pelloilta tulevan ravinnevaluman voisi kohtuullisen helpostikin eri peltoalueilta määrittää, mutta jostain syystä kaikki sen sortit tutkimukset puuttuvat. Toki maaperän laadun ja lukuisan muun asiaan vaikuttavan asian vaihtelu eri peltoalueilla vaikeuttavat kokonaismäärän arviointia, mutta olisihan se edes yritys parempaan suuntaan.
Totuus kun on kuitenkin vielä sekin, että edes järvessä tapahtuvaa ravinnekiertoa eivät ihmiset ole niin hyvin pystyneet määrittämään, että pystyisivät kertomaan riittävän tarkasti mitä tietylle määrälle esim. pellosta lähtevää ravinnetta tapahtuu, paljonko siitä kuluu ojien kasvillisuuteen, paljonko menee järveen ja mitä järveen tulevalle fosforia tapahtuu. Paljonko jää järveen, paljonko jatkaa matkaa...
Turha niitä pitoisuuksia on suuresta joesta mitata, koska siihen on laskettu jo usean taajamapuhdistamon jätevedet. Noissa vanhoissa pikkukuntien pudistamoissa kun virtaaman mukaan puhdistustehot vaihtelevat 20-70% välillä ja se väistämättä vaikuttaa tulosten luotettavuuteen.
Ei ne jokivesien pitoisuudet mitään maataloutta edusta. Siinä kun on teollisuuden, ilmasta tulevan ja yhdyskuntien kuorman lisäksi mukana luontainen huuhtoutumakin, joka voi valuma-alueen maaperästä riippuen olla hyvinkin suuri.
Onko ympäristökeskuksen "luonnonystävät" niin laiskoja etteivät viitsi tietokoneidensa äärestä maastoon lähteä, vai onko sitten niin, että tutkimusten myötä menisi tältä heidän hokemalta mantralta pohja pois?
Faktatiedon puuttuessa esiin otetaan fiktio ja mielikuvitus ja arvioidaan ja arvaillaan.
Väkisinkin tuo pistää miettimään, että tuossa puutteellisessa tutkimustoiminnassa ja maatalouden syllistämisessä koko Itämeren saastuttajaksi on syynä enemmän poliittiset lähtökohdat ja tarkoitusperät.
Palstalla on kommentoinut monenmoista asiantuntijaa, mutta edelleen kukaan ei voi kiistää, että millään ympäristö ym tukisysteemeillä ei voida parantaa vesistön tilaa kovin nopeasti, koska nykyiset levä ym. kasvustot ovat peräisin 40-50- lukujen yhdyskunta jätevesistä, joiden fosfori kiertää aina välillä pohjasedimentistä mm. juuri laivojen mylläyksen vuoksi. Joten nykyisten toimien teho näkynee vasta 30 vuoden päästä.
Elikkä kaupunkien puutteellisesta jätevesien käsittelystä löytyy oikea syntipukki vuosikymmenten takaa ja lisäksi Itämeren kohdalta myös Pietari ym. muut entiset kommunistimaat eivät varmaan jää pekkaa pahemmaksi. Ainoa edistys jätevesikäsittelyn saralla on ko. maissa saatu aikaan muiden maiden kustannuksella. Nostaisin myös kalankasvatuksen ja laivojen jätepäästöt päivänvaloon.
Muutamia kysymyksiä:
Miksi muuten meri on saastunein juuri Pietarin edustalla ?
Miksi jo 50-luvun kalastajat muistavat sinilevää olleen verkot täynnä, vaikka maataloudessa ei siihen aikaan käytetty juurikaan kemiallisia lannoitteita ja karjankaan tuottama lannoite ei pitkälle riittänyt peltojen lannoitukseen ?
Miksi kaikki hajavalumat luetaan maatalouden syyksi kun hyvin paljon valumia tulee mm. kaupunkilaisten omistuksessa olevista ojitetuista metsistä (joita ei siis ole lannoitettu).
Ympäristökeskukset voisivat vähitellen tulla asennebunkkereistaan ja tehdä tieteellisillä menetelmillä oikein osuvat analyysit siitä, mitä vesistöissä on oikeasti tapahtunut esim. viimeisen 100 vuoden aikana.
Kaupungit saastuttavat edelleen yhtä paljon kuin 30 vuotta sitten,koska niiden asukasmäärä on kaksinkertaistunut ja likavesistä poistuu puhdistuksessa vai puolet ravinteista ja hippunen myrkyistä.Maaseudun jätteet jäävät matkalle ensimetreille,niiden puhdistaminen ei auta mitään meren,eikä myöskään järviemme suhteen. Koko touhu on politikoimista ja valehtelemista. Ja maaseudun imppaamista turhien puhdistamoiden rakentamisen muodossa.
Toistaiseksi huonoin palstalta lukemani kommentti, riippumatta mielipiteen suunnasta. Voittaa tanskankinkun heikoimmatkin.
Kyllä palstan tason on pohjilla.
Tuomari taitaa olla pihalla kuin lumiukko näistä asioista.
"maaseudun imppaamista turhien puhdistamoiden rakentamisen muodossa"
Luettuasi ketjun n. 20 viestiä, tässä on henkesi tuotos?
Mitä on maaseudun imppaaminen?
Kuka on yhdessäkään viestissä vaatinut puhdistamoja maaseudulle?
Sinulla taitaa tosiaan olla kokemusta - imppauksesta. Olisi kannattanut lopettaa ajoissa.
Palkkatöissä maksetaan erilaista palkkaa eri töistä ja sama pätee viljelyhommiin toiset tienaa enemmän ja toiset vähemmän.
Pitäisihän nämä asiat jo ymmärtää. =)
http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:8:0:0:0;4:9:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:1:2006-11-06;6:1:0:0:0,104:140:417079,1:0:0:0:0:0:
http://www.lassila-tikanoja.fi/ArticleStorage/display.php?id=112
Maatilojen jätevesisysteemit pitää vaihtaa vuoteen 2015 mennessä panospuhdistamoihin...
Kaupunkilaisilla on vaikeaa tunnustaa totuus,joka osoittaa heidät kaiken paskan aiheuttajiksi.No,enemmistöhän demokratiassa ratkaisee,ei järki,eikä tieto.Odottaisin sentään asipohjaisia kommentteja keskusteluun.Niitä ei sinun kommenteissasi ole.
Kukaan ei tunnu osaavan selittää?
Ei ihme ettei kukaan osaa selittää kun kysyt niin merkillisiä juttuja. maasedun imppaamisessa, moista termiä en ole ikinä kuullut eikä ole hajuakaan mitä sillä tarkoitat.
Lue ketju, niin ymmärrät mistä on kyse. Jotta pääsisit vähemmällä, aloita nimimerkin "vuosien takaa" kirjoituksesta.
Miksi sitten vaivauduin piikittelemään? Myönnän, ei olisi pitänyt.
Kommentti on malliesimerkki siitä, miten palstan taso romutetaan. "Tanskankinkku" tai "maaseudun imppaaminen", vie tervejärkiseltä keskustelulta pohjan vaikka sille olisi hyvät mahdollisuudet kun osanottajia on kaikilta elämänalueilta.
Ikävintä on, että samalla puolella olijat yhtyvät idioottimaiseen kommenttin, vaikka se olisi täyttä roskaa.
Hyviäkin kommentteja on, kaikilta suunnilta ja niistä kiitos. Minulle nootti, etten kiittänyt hyvää vaan moitin huonoa. Ja nootti sinullekin; lue KETJU, älä kommentoi yhtä viestiä. Varsinkaan jos et sitä ymmärrä.
ennenkuin ottaa kantaa toisille varsin omakohtaisiin ja taloudellisesti vaikeisiin asioihin.Kun vielä on silmät päässä ja näkee miten asiat on,niin turha sivullisten on toiselta puolen maapalloa tulla esittämään "tietojaan",joita kukaan ei ole edes tutkinut.Kyllä maaseutu sinutkin elättää.Hullun hommaa on tuhota se.Siinä käy huonosti monella tapaa.
Asfaltillekin voi paskantaa,mutta se haisee.Maaseudulla luonto hoitaa paskat siististi,eikä kusivesiä tarvitse johtaa putkia pitkin mereen,sitä kun ei täällä ole.Kyllä näitä pöllöjä on maailmassa muitakin kuin sinä.Nauti siitä seurasta,kun se on niin hauskaa.Sinun tiedoillasi ei kannata ottaa osaa tähän keskusteluun.