Meidän sijoitetun pappa kuoli vähän aikaa sitten. Välit ovat olleet lapseen lämpimät melkein loppuun asti. Loppuvaiheessa papan sairaus teki hänestä pelottavan lapsen silmissä. Nyt, kun mummon pyynnöstä kerroin lapselle, että pappa on kuollut alkoi tyttö nauramaan. Sanoi vaan, että hyvä juttu! Olen monesti keskustellut hänen kanssaa, että pappa ei halua olla sinulle paha, mutta sairaus tekee hänestä sellaisen. Pappa rakastaa ihan varmasti sinua! Nyt olen joka päivä ottanut asian puheeksi ja kysellyt mitä hän on asiasta ajatellut. Tyttö on aivan tyyni ja sanoo ettei kiinnosta. Pyysin tänään tekemään mummolle kortin, jonka voisi sitten huomenna hautajaisissa antaa, mutta hän kieltäytyi. Suren täällä miten hän huomenna mahtaa ottaa hautajaiset.Voi tietysti olla, että hautajaiset selkiyttää juttua ja sen jälkeen hän pystyy puhumaan asiasta. Jännittää aika paljon.Olemme menossa hautaukseen koko perhe, mummon kutsusta! Onko teillä kellään kokemuksia asiasta?
Huolestuttaa
äiti51
292200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
kovin juttele kuolemasta.Asia varmasti ahdistaa,ja lapsi siksi reagoi tuollain.Kannattaa odottaa,jos lapsi itse ottaa puheeksi.
äiti 51 kertoo:
"
Nyt olen joka päivä ottanut asian puheeksi ja kysellyt mitä hän on asiasta ajatellut.
"
Jätä jo lapsi rauhaan!
Niin arvelinkin, että Helinällähän on ratkaisut kaikkiin ongelmiin.
En suinkaan tarkoittanut, että puhuisin siitä asiasta joka päivä koko ajan. Olen aloittanut keskustelun asiasta toivoen, että hän avautuisi vähän. Olokin helpottuisi samalla. Tiedän kuitenkin, että sisällä siellä on monta kysymystä.
sen suhteen miksi pappa oli outo loppuaikoina,
kun eivät tahdo kaikki aikuisetkaan sellaista omituisuutta vanhoissaan ymmärtää.
Toisilla naurun taakse kätkeytyy kyyneleet
kun asia on liian vaikea käsitellä ja purkaa. Kuuntele lasta ja ole läsnä.
Se riittää ja purkaus tulee jossain vaiheessa jos on tullakseen. Älä ainakaan painosta lasta.
Kuuntelu ja läsnäolohan auttavat aikuistakin murheen yli.
Lapselle voi tulla syyllisyydentuntoja, jos hänen odotetaan surevan pappaa, joka oli pelottava hänelle lopussa. On luonnollista, että vanhat ihmiset kuolevat. Helpottaisit lapsen oloa sanomalla, että pappa jo kaipasi pois maanpäällisistä vaivoistaan ja anna lapsen itse tuntea, jos on jotain tunteakseen tai anna olla tuntematta, jos ei hän sure.
Ihmeellistä, että lasta ei ole suojeltu altistumasta pelolle papan kanssa. Lapsen tunteita pitää kunnioittaa sijaishuollossa eikä painostaa tuntemaan jotain, mitä ei tunne. Väärin tunnettu, niinkö? Antakaa nyt sen lapsiparan olla rauhassa ja keskittyä tulevaisuuteen. Papalle ei enää ole merkitystä, vaikka lapsi pillittäisi hänen peräänsä päivät pääksytysten.
Olemme vuosien aikana monesti joutuneet puuttumaan tähän papan pelkoon. Lukuisat yhteydenotot sos. toimeen vierailujen jälkeen ovat tosiasiaa. Homma eteni aina niin, että sos. toimi otti yhteyttä ja siellä vähäteltiin tapahtunutta. Eli sanottiin, että me ylireakoitiin taas vahvasti. Kuitenkin lapsi nukkui huonosti sen jälkeen yöt ja pelkäsi mennä omaan huoneeseen, niin että piti ottaa viereen nukkumaan.Näistä näkökohdista ymmärrän lasta oikein hyvin. Oli varmaan aidon helpottunut, kun ei tarvitse pelätä niitä raivokohtauksia enää. Katsellaan mitä päivä tuo tullessaan. Nukutaan varmaan taas kaikki samassa huoneessa ensi yönä!
lapselle sitten. Jos hän haluaa kokonaan nyt unohtaa pelottavan isoisän, niin suo se hänelle ihmeessä.
Haluan lapselle vaan kaikkein parasta.Minulle on tässä vaan pelko, että lapsen sisälle jää käsittelemättömiä asioita. Haluaisin ihan todella auttaa häntä.
Kävimme tässä juuri läpi sitä mitä hautajaisissa tapahtuu. Lapsi kysyi sitä itse.(On muuten 10 v.)Jatkoi juttua, niin että kukahan pappaa kantaa.Ollaan nyt kuulolla ja katsotaan sitten illalla miten kaikki on mennyt.
Kerroin, että huomenna olemme menossa ostamaan uutta koululaukkua. On sitten muutakin ajateltavaa.
Ei vaikuta kovin läheisiltä ne välit kuitenkaan isovanhempiin, kun mummo pyysi sijaisäitiä välittämään suruviestin eikä itse kertonut sentään jo 10-vuotiaalle papan kuolleen. Uskon, että lapsen on hyvä tietää ja ennen kaikkea tuntea, että hän voi kertoa asioistaan sinulle sijaiselle itse valitsemanaan ajankohtana, jos sellainen aika on tullakseen ja tarpeen. On turha yrittää ennenaikaisesti saada ketään purkamaan sydäntään. Nämä jutut tapahtuvat spontaanisti.
Yleensä kuolintapauksessa suru jaetaan läheisten kesken, mutta tässä mummo otti etäisyyttä eikä lapsen kanssa surua jakanut yhdessä. Oli aivan luonnollinen ratkaisu lapselta olla tekemättä mitään surukorttia mummolle, koska lapsihan se on yhtä suurella sukuoikeudella surija ja menettäjä kuin mummokin ja itse hän on osanottojen vastaanottajan asemassa. Hän se tarvitsee myötätuntoa lähiomaisena.
Jos äiti tai isä ovat vastustaneet lapsen tapaamisia isovanempien kanssa, niin ehkä nyt näemme, että heillä on ollut syynsä.
Sossutantat ovat tehneet väärin, kun eivät ole kuulleet lasta siitä, ketä hän haluaa tavata milloinkin. Sossutantoilla on käsittämätön ajatus, että he voivat pakottaa ihmisiä yhteen ja eroon oman näkemyksensä ja haaveensa mukaan. Ihan kuin me ihmiset oltais jotain siirreltäviä palikoita pelilaudalla vain.
Hyvä, että ette enää piehtaroi kuolinkysymyksessä vaan suuntaatte iloon.
Sen verran vielä asiasta sinulle kerron, että isä asuu siellä isovanhempien kanssa, joten lapsi tapaa isäänsä isovanhempien talossa kerran kuukaudessa sos. toimen päätöksellä. Eli asia on sovittu huoltosuunnitelman tarkistuksessa.Eli lapsi ei voi välttyä isovanhempien tapaamiselta.
No hautajaiset menivät oikein hyvin. Lapsi sanoi minulle, että meinasin itkeä,kun mummukin itki mutta sitten en "kehdannut". Lapsen oma isä tuli kysymään kirkolla meiltä, että voiko tyttö tulla laskemaan hänen kanssa kukat. Vastasin, että tietysti voi. Eihän siihen ollut mitään syytä vastata jotain muuta. Vielä muistotilaisuudessa isä tuli meidän kanssa istumaan, joka tuntui ihan hyvältä.
Miksi tuokin lapsi hoidetaan veronmaksajien piikkiin? Nyt kun isä ilmestyi kuvaan mukaan niin ehkä jostain kolosta löytyy lapselle vielä äitikin.
Helinälle. Isä asuu iso-äidin ja isän kanssa. Ei ole koskaan tehnyt mitään töitä. Käyttää kaiken aikansa juomiseen ja kavereiden kanssa olemiseen. Iso-äiti hoitaa kaiken hänen eteensä. Ruuan, puhtaanapidon ja antaa vielä rahaakin. Isoäiti on monesti sanonut minulle, ettei hän voi näin sairaana ottaa lisäksi vielä tyttöä. Lapsen äiti elää. On mielenterveys ja alkoholiongelmainen. Juuri viety pienin lapsi pois. Hänellä on vielä yksi lapsi, jonka kotona olo on aika epävarmaa. Tytön palautumista äidille ei ole koskaan edes ajateltu. Näinä kahdeksana vuotena ei ole paratumista tapahtunut. Kenen Helinä pitäisi tämä lapsi hoitaa, jos ei meidän ja yhteiskunnan?
Meillä on lainsäädännössä vikaa. Vuosikausien huostaanoton jälkeen pitää jo vanhempien oikeudet ottaa kokonaan pois kun ei kerran parannusta tapahdu. Tietenkin tuomioistuimessa on kuultava asianosaisia, siis ennen kaikkea lasta, ja sitten äitiä ja isää, jotta homma ei perustu sossun juoruiluun. Tuossa tapauksessa paapotaan jo sitä isää eikä enää lasta, jota lastensuojelun pitäisi paapoa. Ja uusin vauvan huostaanotto ja sijoitus tietää samaa kohtaloa vauvallekin (edellyttäen, että vauvan isä on tuo sama) että viimeistään hänet voisi jo tuossa tapauksessa pakkoadoptoida ja antaa kunnon elämä sijaislapsuuden sijaan. Isoäitikin voisi jo siirtää energiaansa pojan sijasta pojantyttäreen. Kyllä on surkeeta, ei voi muuta sanoa.
Eli mielestäni joku rakastava adoptioperhe sille vauvalle edes ja tytär, joka on jo 10-vuotis, voisi saada noista pellevanhemmsita jo kokonaan vapautuksen vai nauttiiko hän isänsä tapaamisista itse. Entäs sen äidin. Ja miten pärjää se lapsi, joka vielä on äidin kanssa. Tuossa kuvaamassasi tapauksessa lastensuojelu on jättänyt kaikkien lasten kohdalla asiat puolitiehen, roikkumaan ja irrallisiksi joko osaamattomuuttaan tai puutteellisesta lainsäädännöstä johtuen. Johan ne vanhemmat on taakka paitsi isovanhemmille, myös lapsille. Niinpäin se ei saa olla.
Kaikilla lapsilla on eri isä!
Oli loukkaavaa sinulta sanoa, että lapsille pitäisi antaa kunnon elämä sijaislapsuuden sijaan. Mikä vika elämässä meillä on,jos kaiken olemme näiden lasten eteen kahdeksan vuoden ajan tehneet.Siinä sivussa hoitaneet myös näiden lasten vanhempien ongelmia.Se,että yksi lapsi siellä vielä on huolestuttaa minuakin kovin.En kuitenkaan voi siihen asiaan puuttua, vaikka tiedänkin asiasta enemmän, kuin kukaan sossu. Se nuorin lapsi onneksi siirtyy eri vaiheiden jälkeen ihan oman isän kanssa asumaan, joka on suht koht kunnollinen tyyppi.
itse olla hoidossa jossain perheessä, jossa sinua hoidettaisiin maksua vastaan. Ei,luulen että haluaisit mieluummin omat vanhemmat ja oman kodin.
Tuo oli positiivinen viesti, että ainakin se nuorin lapsi pääsee isänsä luo.
Sijoisoitus on tarkoitus olla väliaikainen ratkaisu. Nyt kun tekin olette jo 8 vuotta joutuneet puutteellisen lainsäädännön ja/tai pysyviin ratkaisuihin kykenemättömien sossutanttojen takia uhraamaan yhteen lapseen, niin moni muu on jäänyt vaille sitä akuuttiin hätään tarkoitettua sijaiskotia, minkä olisit voinut tarjota niitä tarvitseville. Sijaislapsen asema on jatkuvaa odottelua asioiden korjaantumiseksi, jatkuvaa toivon ja pettymysten välimaastossa surffaamista ja jatkuvaa epämääräisyyttä. Kuinka vuosikausia tämmösessä tilassa elänyt ja kasvanut lapsi edes voi kehittyä luottavaiseksi ihmiseksi, joka ei ole varauksellinen tulevissakin ihmissuhteissaan.
Nyt on kyse lapsen tunteista eikä aikuisten, eikä varsinkaan sijareiden tunteita mielestäni tarvitse lastensuojelun kehittämisessä ottaa huomioon. Sijarithan eivät ole itse lastensuojelun asiakkaita, eikä lastensuojeluviranomaisten mielestäni kuulu heidän tunteitaan ottaa huomioon. Heidän pitää kyetä olemaan aikuisia.
Kunnon elämä lapelle on pysyvä perhe, joko biologinen tai ainakin suku ja seuraavana vaihtoehtona adoptioperhe. Sijaislapsen asema on puutteellinen ja rajoitettu. Eihän hän voi vapaasti edes matkustaa juuri minnekään, kun lupaa ja hyväksyntä lähes kaikkiin toimintoihin pitää saada omilta vanhemmilta, sijaishoitajilta ja vielä sossuiltakin. Kyllä se byrokratiakin jo yksistään ahdistaa ja moni kiva spontaani mahdollisuus jää siinä väliin pelkästään raskaan prosessoinnin takia.
Olet itse äiti51 kertonut mikä vika sijaislapsenne elämässä on ollut viime aikoina. Siinä on ollut se vika, että lapsen on mentävä sinne, minne sossu käskee, kuten nyt pelottavan papan luo, josta aiheutui pitkäksi aikaa yöllisiä pelkotiloja. Tämän itse olet täällä kertonut. Sijaislapsi ei ole vapaa.
Mitäköhän tässä olisi tehtävissä. Lasta ei voi palauttaa vanhemmille, kun molempien elämä on yhtä ylä- ja alamäkeä. Mikään adoptio ei tule kysymykseen, kun siinähän pitäisi olla molempien suostumus ja sitä ei kyllä saa.
Näinä vuosina olen monesti ihmetellyt sitä, ketä nämä tapaamiset oikein hyödyttää. Ei kysytä lapselta mitä mieltä hän on, vaan määrätään tapaamiset vanhempien-isovanhempien tarpeen mukaan.Silloin, kun kolmekin lasta on sijoitettu pitäisi mielestäni jo piuhat pistää poikki, ettei tulisi lisää yhteiskunnan elätettäviä. Tässäkin tilanteessa niitä on jo 5-6.
Käske nyt ensitöikseen sossujen tekemään niin kuin tyttö haluaa. Olisi hyvä, jos jollain lailla sisarukset voisivat pitää yhteyttä keskenään, huom! jos haluavat.
Kaikki ne isät, jotka on tuossa lapsikatraassa on syrjäytetty, vaikka olisivat kykeneviä hoitamaan itse oman jälkikasvunsa, pitää viipymättä ottaa lastensa isiksi jälleen ja antaa ne lapset omille isilleen, lapsia kuultua tietenkin. Sossutantat tossa on kanssa leväperäisesti toimineet, kun vuosikaudet vierii eikä valmista synny.
Eli käske niitten sossujen kysyä, mitä lapsi haluaa tapaamisten suhteen tapahtuvaksi. Lastahan sen sossutantan on palveltava, jos nimittää itseään lastensuojeluviranomaiseksi. Aikuisia varten on omat virkamiehet.
hän ei ensin oikein usko sitä todeksi. Kuoleman todellisuus selviää vasta vähitellen. Anna tytön tehdä rauhassa surutyönsä. Lapselta ei odoteta kovin kummoista käytöstä hautajaisissa. Ja eikö vanhan ja sairaan ihmisen kuolema ole hyvä asia?
Meille sijoitettu lapsi käyttää samanlaisia ilmauksia, kuin sinunkin sijoitettu: "ei kiinnosta", "Ihan sama" ja "ei haittaa" tilanteissa, joissa puhutaan esim. hänen biologisesta vanhemmastaan. Olen tulkinnut asiaa niin, että biologinen vanhempi on hänelle ehdottomasti tärkeä, mutta asiaan liittyy liikaa vaikeita ja hämmentäviä asioita. Lapsen on sillä hetkellä helpompi selviytyä tilanteen aiheuttamasta ahdistuksesta, kun ei tuo esille todellisia tunteitaan.
itse ottaa puheeksi aihe.
On surullista, kun pappa kuoli. Mummo olisi sen vielä halunnut pitää. Olen surullinen, kun mummokin on.Sanoin,että niin kuin muistat pappa oli tosi kipeä, eikä edes tuntenut sinua viime aikoina. Nyt on parempi, kun pappa pääsi pois.Ei tarvitse kärsiä kipuja enää. Niin.. vastasi tyttö ja keskustelu asiasta loppui siihen.
Kun lapsi noin empaattisesti suree mummon puolesta, niin sano seuraavan kerran, että mummo on jo niin iso, että on pitemmän aikaa jo ollut tietoinen, että vanha ihminen kuolee ennemmin tai myöhämmin. Mummo kuulunee siihen ikäluokkaan, joka on aina kerjäämässä sääliä lapsilta. Se kierre on katkaistava. Lapsen asia ei ole olla lohduttaja.
empatiaa itsellesi tietäessäsi muka kaiken!
Meilläkin 9v s-lapsi nauroi aikoinaan papan hautajaisissa, 11v osasi jo ottaa asiat "oikein" ja 13v oli niin "tosissaan", että itki, ei saattanut mennä laulamaan toisten lasten kanssa itkultaan!
Asiat puhuttiin ennen ja jälkeen, niitä nyt en tässä toistele enää, ettei h-k kommentoi omantuntonsa mukaan "tietäen muka taas olevansa oikeassa"
ja kun hän kuolli iloitsin että siitä hirviöstä päästiin, myt on mulla mies joka on lapselleni hirviö, kun hän kuolisi niin nauraisimme ilosta lapsi ja minä!
Ikävää, että kokemuksesi miehistä on noin huonot. Itse pistäisin sellaisen äijän pellolle, joka ei kohtele lasta kunnolla. Maailma on täynnä hyviä miehiä, josta varmaan löytyy sinullekkin uusi ja parempi isä lapselle.
elikäs sossu on antanut lapsen isälle pahoinpitelyistä huolimatta vapaat viikonlopputapaamiset, myös isovanhemmat ovat pahoinpidelleet äitiä lapsen nähden, sekä lasta, ja heillekin lapsi on ojennettu, valitukset ovat kaikuneet suljetuille korville.... sossu ei usko että mies on psykosairas, vaan uskoo hänen sepittelemiin juttuihin minusta... miehen ottaisin takaisin mutta laspelle tarvitaan turvapaikka jost mies eipääse kiusaamaan häntä
Jos sinua ja lasta on pahoinpidelty, niin menet lääkäriin heti, joka voi asian todeta. On myös henkistä pahoinpitelyä, josta ei jää jälkiä mutta vaurioittavat sinua ja lasta kuitenkin.
Ihmettelen, miksi ottaisit sellaisen miehen takaisin ja lapsen pitäisi lähteä johonkin, ehkä sijaiskotiin. Laita arvot oikeaan järjestykseen ja heitä ukko ulos ja pidä lapsi. Te pärjäätte kyllä ilman väkivaltaista isää. Pyydä apua, jos tunnet sitä tarvitsevasi uuden elämän alussa.Alku on hankalaa, mutta ehjä elämä lapselle palkitsee kyllä kaiken.
Jos sosku haluaa edelleen tukea isää, niin hänen on syytä siirtyä aikuispuolelle lastensuojelusta. Vaadi, että sosku kuulee ja tukee lasta. Isä ei ole mikään vauva enää ja soskun on syytä suunnata suojelunsa ihan vaan siihen lapsen. Tämä siis on lain mukaan näin.