vieroitus

Ongelmani on se, että olen käyttänyt koirani koulutuksessa koulutuspantaa, eli pantaa josta kaukosäädintä painamalla saa pippuri/sitruunasumutteen annettua koiran nenälle. Panta on ollut todella tehokas ja olen saanut sillä paljon hyvää aikaiseksi. Koirani koulutus on vaatinut "järeitä otteita" sillä koirani koulutus on tapahtunnut aikuisiällä huonon pentukodin takia. Nyt en tiedä kuinka saisin koirani vieroitettua tästä pannassta. Se ei vedä yhtään hihnassa eikä hauku jos panta on kaulassa, mutta jos pantaa ei laita kaulaan ennen lenkille lähtöä niin meinaa lähteä käsi irti!! Nyt koira tottelee vain sitä pantaa, mutta haluaisin siitä jossain vaiheessa eroon kokonaan. Kertokaahan vinkkejä kuinka se onnistuu!
2241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vaihtoehto vois olla ns. "valekaulaimen" käyttö. Eli laitat sille toisen samanlaisen.. =) Tai laitat koiralle tavallisen solkikaulaimen ketjupannan sijaan. Solkikaulain voi antaa koiralle samanlaisen tunteen, kun sitruunapannan asentaminen. Totutat sitäkautta pannasta pois.

Toki, mitään kiirettä en pitäis tästä koulutuskaulaimesta luopumiseen, jos koira noin vahvasti yhdistää "hyvän käytöksen" pannan kaulassa olemiseen. Annat sen olla kaulassa ihan jonkun aikaa. Ajanmyötä pääset kerta toisensa jälkeen vahvistamaan koiraa sen hyvästä käytöksestä esim. just ulkoillessa. Samalla lailla ei myöhemmin pitäis olla ongelmia pannasta luopumiseen, koska koiralla ei enää ole sille merkitystä. Oo kärsivällinen, äläkä kiiruhda asioissa! =)

Äänestä

elikkä laitat molemmat pannat yhtä aikaa, ja annat niiden olla, sit vain joku päivä kokeilet ottaa sen sitruuna/pippuri pannan pois ja katot mitä sanoo.

ton luin joskus jostain foorumilta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koulutuspannasta kirjoitti:

Ongelmani on se, että olen käyttänyt koirani koulutuksessa koulutuspantaa, eli pantaa josta kaukosäädintä painamalla saa pippuri/sitruunasumutteen annettua koiran nenälle. Panta on ollut todella tehokas ja olen saanut sillä paljon hyvää aikaiseksi. Koirani koulutus on vaatinut "järeitä otteita" sillä koirani koulutus on tapahtunnut aikuisiällä huonon pentukodin takia. Nyt en tiedä kuinka saisin koirani vieroitettua tästä pannassta. Se ei vedä yhtään hihnassa eikä hauku jos panta on kaulassa, mutta jos pantaa ei laita kaulaan ennen lenkille lähtöä niin meinaa lähteä käsi irti!! Nyt koira tottelee vain sitä pantaa, mutta haluaisin siitä jossain vaiheessa eroon kokonaan. Kertokaahan vinkkejä kuinka se onnistuu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu