Bodomilla menehtyi kolme ja muutamat muut menettäneet vuosikymmenten jälkeen mielenterveytensä. Mitä muuta voi päätellä tämän palstan ko. aiheen aloitusten määrästä. Pakkomielle on joidenkin mielen ottanut hallintaansa.
Juttu on tutkittu ja oikeuden päätöksen saanut.
Juttu on tutkittu ja oikeuden päätöksen saanut.
Vastaukset 9
Vanhimmat
surmaajan löytäminen ja rankaiseminen. Murha ei vanhene.
siellä Niipperissä sipuleita kasvattamassa
Aloitusten määrästä ei voi tehdä mielenterveyttä koskevia päätelmiä, se suuri määrä kertoo vain sen, että suuri osa suomalaisista ei hyväksy sitä, että kolmoismurhaaja luimistelee vapaana.
Sen sijaan nämä "persereikä-hokijat", joita myös Gustu-faneiksi kutsutaan, ovat kyllä jo avun tavoittamattomissa. He ovat jostain syystä keksineet rääkymisensä pontimeksi tämän kolmoismurhan... siinä sivussa saa purkaa voimatonta raivoaan muihin kirjoittajiin, ja eritoten poliiseihin - mistä voikin päätellä, että tämä räyhäsakki viihtyy lain nurjalla puolella oikein hyvin. Linnan ruuniahan niistä osa varmasti onkin, väliaikaisesti vapaalla...
No mutta hyvä Piukea Persereikä, sinähän tuon arvostetun tittelin tienasit itsellesi jo bodomnow-palstalla. Sen jälkeen se sinua seurannut missä milloinkin juoruämmänä hameenhelmat lepattaen heilutkaan.
Samoin tuo Bodom-aiheisten ketjujen avaukset johtuvat pitkälle yksin sinusta. Yötä päiväähän niitä tehtailet, ja kun sinut hameinesi murha.infosta bannattiin pois niin heti rupesi niitä ilmaantumaan tänne. Ehkä yksi sinun lisäksesi joka niitä tehtailee.
Eli se ei todellakaan ole "kansan mielipide", heh.
Niin, kuten sanoin: nämä "Persereikä-hokijat", tai eihän niitä vissiin ole kuin tämä yksi yötä päivää päivystävä ääliö, siinä sitä olisi kallonkutistajalle ihmettelemistä.
Sitä minä vain ihmettelen, että kuinka tuollainen voi olla vapaalla jalalla, vai onko näissä vankimielisairaaloissakin jo asiakaspäätteeet!
Onpa väkevästi anukselle haiseva "keskustelija" tosiaan... hyh-hyh... haisee tuo Gustu-fani sentää vinkeälle...
Täytyy ymmärtää näitä anuksenvenyttelijöitäkin: missäpäs muualla he esiin pääsisivät, kuin valvomattomalla foorumilla.
ei olla löydetty. Anteeksi vaan tosiaan kolme meni.
meinaan... siinähän se oli nokan alla jo näillä aikalaisillakin, mutta menivät merta edemmäs kalaan...
Miksei noinkin, olisi tosiaan pitänyt tarkemmin tutkia Kioskimiestä.