sosionomin...

..työnkuva?

Eli te jotka opiskelette tai olette jo valmistuneet sosionomiksi; mitä työtä teette?
Oletteko lastentarhan opettajia,vanhustyönjohtajia vai mitä?

Entä jos erikoistuu päihde-ja kriminaalipuolelle,mitä työtä sitten tekee/missä työskentelee?

9

2267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valmistuu yliopistosta

      Lastentarhanopettajan koulutus on YLIOPISTOTUTKINTO. Siksi AMK:sta ei voi ko. ammattia harjoittavia ihmisiä tulla, eikä sosionomikoulutus muutenkaan (edes yliopistotasoinen) oikeuta lastentarhanopettajan tehtäviin. Sosionomi VOI toimia lasten parissa esim. tarhassa, mutta em. tutkintonimikettä hänellä ei ole oikeus käyttää, sillä on kyse TÄYSIN eri koulutuksista. Sosionomi voi toki kouluttaa itsensä lastentarhanopettajaksi, mikäli lähtee yliopistoon jatko-opiskelemaan, mutta automaattisesti hän ei voi sosionomin papereilla lastentarhanopettajana toimia!

      • voi saada

        Sosionomien työkentästä on täälläkin ollut useita keskusteluja, mutta minun on nyt pakko puuttua edelliseen vastaukseen.

        Itse opiskelen tällä hetkellä sosionomiksi ja suuntautumisvaihtoehtoni on sosiaalipedagogiikka. Valmistuessani tulen saamaan lastentarhanopettajan pätevyyden. En saa esiopetuspätevyyttä, mutta voin kuitenkin tulevaisuudessa työskennellä lastentarhanopettajana / hakea lastentarhanopettajan paikkoja. Suuntautumisella on siis iso merkitys siihen, missä tulevaisuudessa tulee työskentelemään.

      • voi olla lastentarhanopettaja!

        Todellakin se suuntautumisvaihtoehto määrää voiko toimia lastentarhanopettajana vai ei!

        Yleensä sosionomiksi opikelevilla on kolme eri suuntautumis vaihtoehtoa: vanhustyö/kehitysvammaisten parissa tapahtuva työ tai päihde-kriminaalityö tai lasten-ja nuoretn parissa tapahtuva työ.
        Viimeksi mainitun puolelle suuntautuessa voi toimia lastentarhanopena!

        Vuonna 2002,tuli voimaan laki,jonka mukaan enää ei sosionomilla ole pätevyyttä toimia esikoulunopettajana! mutta lastentarhanopena kylläkin!

    • suutari lestissään?
    • voi tehdä

      itse suuntauduin päihde- ja krimityöhön. ohjaajan hommia voi tehdä eri päihdehoitopaikoissa esim.katkoilla ja kuntoutuyksiköissä tai asuntoloissa. paikkoja on monia.
      krimipuolella voi sosionomina työskennellä vankiloissa tai krimillä tai järjestöillä, jne. kyllä niitä paikkoja on useita.
      sosionomina on myös siis pätevä tekemään mm.vastaavan ohjaajan hommia sekä lisäkoulutuksella johtajan hommia.

      • Lisäkoulutuksella pääsee... :D

        "sosionomina on myös siis pätevä tekemään mm.vastaavan ohjaajan hommiasekä lisäkoulutuksella johtajan hommia."

        Kyllähän sosionomi voi tehdä vaikka pankinjohtajan hommia - lisäkouluttamalla itsensä ekonomiksi tai lakimieheksi. Ja teollisuuden johtotehtäviinkin sosionomeilla on tie auki - ei tarvitse kuin lisäkouluttautua diplomi-insinööriksi. Ja psykoterapeuttinakin voi toimia sopivalla lisäkoulutuksella, ja lääkärinä, ja...

        Kellä tahansahan on tie auki mihin tahansa tehtäviin, kunhan lisäkouluttautuu sopivasti... :D

        Oletko muuten varma, ettet nyt sotke tutkintoja?
        Puhutko sosionomin tutkinnosta vai sosionomi (AMK)-tutkinnosta? Ne ovat eri asioita.
        Sosionomi on yliopistossa suoritettu alempi korkeakoulututkinto (vastaa kandia). Sosionomi (AMK) on eri tutkinto - se ei ole alempi korkeakoulututkinto vaan ammaattikorkeakoulututkinto. Jos puhut AMK-tutkinnosta, niin käytä sen oikeaa nimeä (eli AMK-lopukkeellista) ettet mene itsekin sekaisin. Sosionomin tutkintonimikettä ei aikanaan ollut huomattu suojata lailla, ja aina yhtä tittelinkipeät AMK:t pääsivät ottamaan sen käyttöönsä vastalauseista huolimatta. Yliopistoissa luovuttiin sitten tästä tutkintonimikkeestä sekaannusten välttämiseksi ja siksi että nimike oli inflatoitunut AMK:jen apinoinnin takia. Koska sosionomi (AMK) on eri tutkinto kuin yliopistossa suoritettu sosionomin tutkinto, ja antaa erilaisen kelpoisuuden, ja yliopistossa sosionomin tutkinnon suorittaneita on yhä runsaasti työmarkkinoilla, tulee amk-tutkinnota puhuttaessa käyttää täsmennettä (AMK) lopussa sekaannusten välttämiseksi. Tekstisi vaikuttaa vähän siltä, että sinultakin ovat nyt menneet nuo tutkinnot sekaisin.

        Lisätietoja:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosionomi

        Wikipediasta lainattua:
        "Huolimatta yhteisestä tutkintonimikkeestä kyseessä on kaksi eri tutkintoa, jotka antavat eri kelpoisuudet."

      • täysin varmaa tietoa
        Lisäkoulutuksella pääsee... :D kirjoitti:

        ...et sillee. Kaikki AMK-tutkinnot on tätä nykyä alempia korkeakoulututkintoja.
        Ei pidä piiskata muita, jos ei ole itsellä täysin varmaa tietoa...:-))

      • Levität täysin väärää tietoa.
        täysin varmaa tietoa kirjoitti:

        ...et sillee. Kaikki AMK-tutkinnot on tätä nykyä alempia korkeakoulututkintoja.
        Ei pidä piiskata muita, jos ei ole itsellä täysin varmaa tietoa...:-))

        AMK-tutkinnot eivät ole alempia korkeakoulututkintoja vaan ammattikorkeakoulututkintoja.

        Suomen tutkintojärjestelmässä korkeakoulututkintoja ovat:

        1. YLIOPISTOSSA suoritettavat
        1.1. Alemmat korkeakoulututkinnot (kandit yms.)
        1.2. Ylemmät korkeakoulututkinnot (DI, maisteri yms.)
        1.3. Tieteelliset jatkotutkinnot (lisensiaatti ja tohtori)

        2. AMMATTIKORKEAKOULUISSA suoritettavat
        2.1. Ammattikorkeakoulututkinnot
        2.2. Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot

        Jos - tai siis näköjään KUN - asiassa on sinulle jotain epäselvää, voit tarkistaa vaikkapa seuraavista lähteistä:

        1. OPETUSMINISTERIÖ: Suomen koulutusjärjestelmässä suoritettavat tutkinnot ja opinnot

        http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutusjaerjestelmae/tutkinnot_ja_opinnot/?lang=fi

        2. A. Asetus suomen korkeakoulututkintojen järjestelmästä 464/1998.
        http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1998/19980464
        sekä
        2.B. Valtioneuvoston asetus
        korkeakoulututkintojen järjestelmästä annetun asetuksen muuttamisesta 426/2005.
        http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2005/20050426

        Kummankin asetuksen 5 §:ssä on lueteltu KAIKKI alemmaksi korkeakoulututkinnoksi luettavat tutkinnot. Yhtään AMK-tutkintoa ei listalla ole, koska AMK-tutkinnot eivät ole alempia korkeakoulututkintoja vaan ammattikorkeakoulututkintoja. (Vinkki: sosionomi on listalla, koska se tarkoittaa yliopistossa suoritettua, yhteiskuntatieteiden kandia vastaavaa tutkintoa. Se EI tarkoita sosionomi (AMK)-tutkintoa, joa on eri tutkinto - sosionomi (AMK) EI ole alempi kk-tutkinto vaan amk-tutkinto.)

        *****

        "Ei pidä piiskata muita, jos ei ole itsellä täysin varmaa tietoa..."

        Juuri niin. Ja nyt osui kyllä pilkka omaan nilkkaasi, koska et tosiaankaan tiennyt mistä puhuit. Ammattikorkeakoulututkinnot EIVÄT ole alempia korkeakoulututkintoja vaan ammattikorkeakoulututkintoja. Alempia korkeakoulututkintoja kun voi suorittaa vain yliopistoissa.

        Hohhoijaa. Mistä näitä sikiää?

        Kun korkeakoulutetun ominaispiirteisiin pitäisi kuulua kyky itsenäiseen (oikean) tiedon hankintaan, ja tässä tapauksessa siihen oikean tiedon saamiseen olisi riittänyt minuutti Googlen kanssa...
        ...niin miten hemmetissä nämä ammatti"korkea"koululaiset KEHTAAVAT sanoa itseään korkeakoulutetuiksi, kun puhuvat mitä sattuu jopa omasta koulutuksestaan vaivautumatta tarkistamaan asioiden oikeaa laitaa???

    • Anonyymi

      Kysyn nyt Teiltä, jotka tiedätte näistä ammttinimekkeistä paremmin seuraavaa. Voiko sosionomi (amk) tutkintoa pitää mitenkään vastaavana lasten ja nuorten erityisohjaajan opistoasteisen tutkinnon kanssa.

      Syy, miksi asiaa kysyn liittyy siihen että hain opiskelemaan sosionomin tutkintoa, mutta haastatteluissa sain haastattelijalta kuulla, että oma koulutustasoni on lähes vastaava, kuin sosionomin joten siltä osin turha jatkaa sosionomin opintoihin sillä nämä rinnastetaan lähes vastaavaksi.

      Nyt kuitenkin hain erästä ohjaajan paikkaa ja valituksi tuli sosionomi (amk) pohjainen ja Hänet valittiin vailla työkokemusta, koska hänen ammatyitutkintonsa oli korkeampi, eikä asiasta voi valittaa. Vastatkaa onko näin vai voinko toimia ja kuinka toimin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      180
      11299
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      56
      5381
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2627
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      38
      2301
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1811
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1735
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      38
      1393
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      37
      1319
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1226
    10. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      26
      1159
    Aihe