matalaprofiilirenkaat

-------------

En tajua sitä asiaa, että miten tunnistaa matalaprofiilirenkaat muuten kuin jos ne ovat oikein matalat (kumin paksuus sama kuin peukalon pään pituus). Osa porukasta sanoo, että kaikki alle 55 on matalaprofiilirenkaita, toinen osa sanoo, että kaikki alle 40 on matalaprofiilirenkaita ja sitten osa sanoo, että jopa 60 on vielä matalaprofiilirengas. Rengasliikkeissäkin taitaa vähän olla, että mielipiteet eroavat liikkeidenkin välillä. Jostain syystä käskettiin laskemaan mm-paksuus eli esimerkiksi 200/50 olisi 100mm, mutta koska ilmeisesti mitään mm-rajaakaan ei ole niin on ilmeisesti turha lähteä laskemaan. Vai onko? Mikä se raja sitten on? 100mm (kaikki alle 100mm olisi matalaprofiilirenkaita)? Toisaaltaan porukka sanoo, että siihen, että onko rengas matalaprofiili vaikuttaa myös renkaan leveys ja, että se, joka on toiselle matalaprofiili ei välttämättä ole matalaprofiili toiselle.

11

3815

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on rengas jonka profiili on alle 55% renkaan leveydestä, eli profiilista 55 alaspäin.

      • profiili on/oli 0,82 tai 0,83. Saattaa olla, että ovat muuttaneet 0,8:n nykynormaaliksi.
        Siten jo 0,7 on matalaprofiilirengas.
        Mitään hyötyä ei matalaprofiilirenkaasta ole, haittoja sensijaan löytyy paljonkin. Jotkut vain haluavat ajaa lähes umpikumirenkailla.

      • 55-sarja
        sitroen kirjoitti:

        profiili on/oli 0,82 tai 0,83. Saattaa olla, että ovat muuttaneet 0,8:n nykynormaaliksi.
        Siten jo 0,7 on matalaprofiilirengas.
        Mitään hyötyä ei matalaprofiilirenkaasta ole, haittoja sensijaan löytyy paljonkin. Jotkut vain haluavat ajaa lähes umpikumirenkailla.

        On se josta profiililtaan matalemmat luetaan nykyään ns. matalaprofiilisiksi renkaiksi, ts. 50-sarja on korkeudeltaan enää puolet renkaan ilmoitetusta kulutuspinnan leveydestä, ja nämä sekä matalemmat ovat niitä "matalaprofiilisia".

        70, ja 80 profiilisia taitaa olla enää kottikärryissä.

      • Kuormaajak
        55-sarja kirjoitti:

        On se josta profiililtaan matalemmat luetaan nykyään ns. matalaprofiilisiksi renkaiksi, ts. 50-sarja on korkeudeltaan enää puolet renkaan ilmoitetusta kulutuspinnan leveydestä, ja nämä sekä matalemmat ovat niitä "matalaprofiilisia".

        70, ja 80 profiilisia taitaa olla enää kottikärryissä.

        Kuorma-autossakin mitä ajan, on rengastuksena 315/60 R22,5..

        Tollaisia kuin 70 ja 80 ei ole miesmuistiin nähnyt missään henkilöautossa. Ja hyvä niin. Varmasti ihanat ja halvat renkaat, mutta niin se kehitys vaan menee eteenpäin.

      • Persesilmä
        sitroen kirjoitti:

        profiili on/oli 0,82 tai 0,83. Saattaa olla, että ovat muuttaneet 0,8:n nykynormaaliksi.
        Siten jo 0,7 on matalaprofiilirengas.
        Mitään hyötyä ei matalaprofiilirenkaasta ole, haittoja sensijaan löytyy paljonkin. Jotkut vain haluavat ajaa lähes umpikumirenkailla.

        Jos olet sitä mieltä ettei matalaprofiilirenkaista ole mitään hyötyä niin olet aivan hakoteillä. Tietysti monia ärsyttää se että uusien autojen rengasprofiilien pienentyessä jatkuvalla syötöllä myös rengaskustannukset kasvavat ainakin tilapäisesti, ehkä kyseisen kokoluokan yleistyessä taas laskevat. Sinänsä matalaprofiilirenkaiden tarjoama tarkka ajotuntuma ja nopea reagointi ohjausliikkeisiin on se mikä Suomessa jää niiden keskeiseksi eduksi ulkonäköä unohtamatta, suurin osa ominaisuuksista tulee hyödyksi vasta nopeusrajoitusten "paremmalla" puolella. Haittana sen sijaan löytyy heikompi mukavuus, suurempi rengasmelu, ura- ja vesiliirtoherkkyys kasvaneiden leveyksien myötä sekä korkea hinta...

        PS. Jäljempänä kirjoittaneille tiedoksi että vaikka 70- ja 80-sarjalaiset ovat jäämässä museoon ilman omaa syytään niin olette aivan väärässä suhtautumisenne kanssa, ei kehitys aina mene oikeaan suuntaan. Kyllä tuolla profiilisuhteellakin on mahdollista tehdä HYVÄ rengas, nyt näyttää siltä että näiden matalaprofiili-intoilijoiden budjetti suuntautuu enemmänkin vannepuolelle ja renkaiksi otetaan ne mitkä vain halvalla satutaan löytämään (Nankang, Tyfoon, Champiro jne.)

      • "intoilusta"
        Persesilmä kirjoitti:

        Vaan siitä että uuden auton rengaskooksi- ja profiiliksi on määrätty tietty lukema, ja tätä ei mielellään lähde muuttamaan korkeampiprofiiliseksi. Se tarkoittaisi jo vannekauppaan menoa siksi että renkaan ulkohalkaisija pysyisi samana, ja muutenkin tehdas on suunnitellut alustan toiminnan tietylle rengaskoolle ja nopeusluokalle.

      • "intoilusta" kirjoitti:

        mahtaisi ottaa vanne jarrusatulaan kiinni...

      • Persesilmä
        "intoilusta" kirjoitti:

        Vaan siitä että uuden auton rengaskooksi- ja profiiliksi on määrätty tietty lukema, ja tätä ei mielellään lähde muuttamaan korkeampiprofiiliseksi. Se tarkoittaisi jo vannekauppaan menoa siksi että renkaan ulkohalkaisija pysyisi samana, ja muutenkin tehdas on suunnitellut alustan toiminnan tietylle rengaskoolle ja nopeusluokalle.

        Tottakai isompiin vannekokoihin on ajauduttu osittain käytännön syistä, autojen kasvanut massa vaatii isommat jarrut ja sitä myöten tuumakoko hivuttautuu ylöspäin. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole lähes missään uudessa normaalikäyttöön tarkoitetussa autossa vakiona alle 55-profiilisuhteen meneviä rengastuksia. Faktatietoa on ettei profiilisuhdetta/rengaskokoa ole uusissa autoissa asiaa mennä fiksaamaan mukavampaan ja edullisempaan suuntaan koska alusta on suunniteltu osittain renkaiden ehdoilla.

        Silti täälläkin palstalla kysellään säännöllisesti kokemuksia jostain 40-profiilisuhteen renkaista jotka ovat merkiltään suurimmalle osalle lukijoista ennen kuulumattomia kuten Kenda, Mabor, Minerva ym. jotka ovat tulossa joillekin ajettavuutta suuresti parantaville 18" vanteille. Herää kysymys että mitä edistystä tämä tällainen muka on, alumiinivanteista maksetaan järjettömiä hintoja mutta renkailta vaaditaan käytännössä vain halpaa hintaa!!!

    • ongelma on siinä

      Leveän renkaan profiili pitää olla todella alhainen, jotta rengas olisi matalaprofiilinen. Kapea rengas voi olla matalaprofiilinen vaikka 60% profiilillakin.

      Itse miellän matalaprofiilisuuden määritelmäksi vanteen halkaisijan ja renkaan halkaisijan suhdeluvun. Jos sivusta katsomalla rengas näyttää matalalta, se on matala.

    • AMG MB

      Itselläni 245 /40/18 ja kyllä täytyy sanoa että surket, enkä näe niissä mitään hyvän näköistä tulee mieleen vahat hevosrattaan rautapyörät.mitä enemmän ilmaa välis sitä mukavammat ja kokemusta on

      • voihan kiesus

        Ja tuon suuren viisautesi ja makumieltymyksesi halusit kertoa vuonna 2007 keskutelun jatkoksi.
        Ulkonäköasia on makuasia ja nykysuuntauksen mukaan ihmiset haluavat isoja ja matalia renkaita. Renkaan korkeuden lisääminen lisää joustoa ja "mukavuutta", mutta muiden ominaisuuksien kustannuksella. Tämän tietää ihan jokainen autoilija, joten mikä saa ihmisen kaivamaan noin vanhan viestin kertoakseen latteuksia??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      242
      2081
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1272
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      982
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      806
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe