Meillä on vanha koira, puolisokea, kuulee huonosti, huonot hampaat, eturauhasvaivoja eli loppuiän lääkityksellä, öisin levoton, ja nykyään ei enää edes jaksa meidän kanssa liikkua eli pissalenkki korttelin ympäri käy, mutta muuta ei jaksa/halua. Metsään mennessä (lempipaikka) pyytää usein jo menomatkalla päästä kotiin, tai sitten korkeintaan makaa mättäässä. Siitä on siis tullut riesa, sekä itselleen että meille. Makaa vain kotona, ja on tietysti enemmän yksin kun ei jaksa liikkua mukana. Meille taas pallo jalassa kun ei voi ottaa mukaan, niin on istuttava kotona 24/7 tai sitten käydä jatkuvasti pissattamassa tms. Elämästä ei tule mitään. Väsyttää ja ärsyttää. MUTTA koira on ollut kauan rakas perheenjäsen, ja joskus vähän reipastuukin hetkeksi. Miten ihmeessä päättää koska on aika viedä viimeiselle matkalle? Kun mitään varsinaista tappavaa kamalaa tautia ei (vielä) ole... ja puolisoni on tosi herkkä ja hellämielinen, ei pysty luopumaan millään vaikka itsekin tajuaa ettei meillä kellään ole elämää.
Mutta koska on oikea aika piikille? Miten sellaisen asian voi päättää?? Voiko koiran viedä sen takia, ettei sen elämässä ole enää mitään? Ja miten elää oman päätöksensä kanssa?!
Mutta koska on oikea aika piikille? Miten sellaisen asian voi päättää?? Voiko koiran viedä sen takia, ettei sen elämässä ole enää mitään? Ja miten elää oman päätöksensä kanssa?!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos eläin ei kykene elämään lajilleen tyypillistä elämää on mun mielestä parempi luopua ja päästää eläin tuskistaan. Se miltä itsestä tuntuu on toissijaista ja tärkeintä on ajatella eläintä. Nauttiiko se elämästään? Onko se tyytyväinen oloonsa? Jos eläminen tuottaa tuskaa ja eläin itse on jo luovuttanut, miksi pitkittää sen kärsimystä? Päätöksen tekeminen on vaikeaa ja sen pitääkin olla, ei eläintä ole syytä lopettaa heppoisin perustein.
Jos tuntuu ettei kykene päättämään, voi kysyä eläinlääkärin mielipidettä asiasta. Voimia teille!
Meillä koira tuli viime syksynä selvästi vanhaksi. Päätin silloin, että koiran lähdössä pitää olla arvokkuutta niin, että emme väkisin pitkitä sen elämää. Silloin jää surulliset, mutta ei katuvat muistot. Mielestäni koiran kuolemaan valmistautuminen on hyvä kasvun paikka myös ihmisille: elämä on luopumista, mutta myös uuden alkua.
Kannustan teitä siihen, että suunnittelette sen miten koiranne viimeinen matka tapahtuu: missä se tapahtuu, mitä itse teette koiranne kanssa viimeisillä hetkillä (itse silitin koiraa viimeisen tunnin ajan ja kiitin sitä kaikista hyvistä retkistä, uimamatkoista, pihaleikeistä ja ennen kaikkea uskollisuudesta). Jälkikäteen ei ole tarvinnut katua mitään koiran lähdöstä, vaikka yhä suru valtaa toisinaan tutuilla retkipoluilla. Suru kuuluu elämään, katumus ei. Joten tehkää lopettamispäätös riittävän aikaisin, miettikää lopetuksen olosuhteita ja tehkää niistä teille sopivat ja arvokkaat. Koiranne arvoiset.
Voi kun olisin itse voinnut hyvästellä oman koirani noin, koira sai kohtauksen ja meni tajuttomaksi, eläinlääkäri teki tämän jälkeen eutanasian. Siitä lähtien olen surenut, etten saannut hyvästellä rakasta koiraa ja kertoa sille etten ikinä unohda sitä. Kuulostaa varmaan typerältä, mutta omalla kohdallani olisi ollut tärkeää hyvästellä, vaikka luulen koiran tienneen meidän sitä aina rakastaneen.
se on tullut. Näin kaikille vanhaksi eläville lopulta käy; ei jakseta enää tehdä samoja asiota kuin ennen, nukuttaa paljon ym. Katsopa vanhoja ihmisiä; ei nekään jaksa välttämättä samoja asioita kuin nuorenpana. Vanhuus sinänsä ei ole syy lopettaa. Toisaalta öinen levottomuus saattaa olla merkki kivusta jossain tai sitten vaan dementiaa.
Ei kai se sentään 24/7 sisälle sido; laita sille sanomalehti pissapaikaksi. Äkkiä se muistaa pentuajan pissapaikan, jos on siis pentuna oppinut sanomalehdelle.
Itselläni on kolme vanhusta, eri-ikäsiä. Sanomalehdet on hätää varten ja niitä myös käytetään, kun olen töissä. Ei tietenkään ne enää jaksa tehdä samanlaisia lenkkejä kuin nuorenpana. Nykyisin ne köpsytteleekin vain pihassa sen mitä haluavat.
Jos koira nyt kuitenkin on enempi vaivoiksi, lopettaminen on tietysti yksi vaihtoehto.
yksi koira lopetettiin silloin, kun sillä selvästi ei enää ollut kivaa. Söi, kävi pissalla ja nukkui. Lonkat ko. sakulla E/C nivelrikolla ja ikää 13 v. Kuuro. Mutta se jotenkin ihan selvästi oli luovuttanut. Se oli vaan. Sen kroppa olis varmaan kestänyt ehkä vielä ½-1 vuoden. Itselläni ei olis ollut kanttia kantaa koiraa autoon. Tuntui, että se oli se viimeinen palvelus koiralle jonka voin antaa....
Ajatukseni olivat solmussa samassa tilanteessa vähän aikaa sitten. Tunteet kuohuivat, kun häntä katsoin ja järki taustalla kartoi muuta. Olin sekaisin ja itkin yöt. Kun hyvästelyn aika tulee niin koti on tyhjä. Antaisi kaiken mitä omistaa, jos saisi elää hetken menneisyydessä, silloin kun kaikki oli helpompaa. Mutta elämä menee eteenpäin. Jokaisella on paikkansa ja aikansa. Teidän aikanne on erota tässä elämässä, mutta sydämissä olette yhdessä edelleen. Tämä ajatus vie eteenpäin silloin kun ikävä on suurin. Se on palvelus uskolliselle ystävälle ja hän on sen ansainnut. Voimia!