Millon

Eli milloinkas ne panee maksuun noi opintotuet ja asumistuet...jos koulu alkaa 27.8 niin kannattaako täytellä tukilappuja jo tässä kuussa? Vaikkos alkaako kela maksamaan noita tukeja vasta sitten kun koulu alkaa eli elokuulta tulee noilta neljältäpäivältä hurjat asumistuet:D..kertokaapas tälle tietämättömälle :)
3602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No asumistukea tuskin saat ellei sinulla ole jotain pätevää syytä siihen, esimerkiksi omistusasunto ym. Ja jos opintotuesta puhut, niin ei, sitä ei makseta neljältä päivältä. Tukea alat todennäkösesti saamaan vasta syyskuusta eteenpäin. Tukilaput voi täyttää vaikka kolmekin kuukautta etukäteen, mutta tukea ei silti ala herumaan yhtään sen aiemmin. Tosin jos täyttää laput liian myöhään niin voi olla että tuki tulee takautuvasti kun kela ei ehdi käsittelemään sitä ennen kuin olisi maksupäivä.

Äänestä
  • Kannattaisi ehkä selventää käsitteitä, ettei asiasta jää väärää kuvaa.

    Tukea asumiseen toki saa, mutta opintotuki koostuu siis opintorahasta asumisLISÄSTÄ.

    Kelan yleinen asumistuki on tarkoitettu muille vähätuloisille. Opiskelijatkin saavat sitä joissakin tapauksissa, jos eivät ole oikeutettuja asumislisään.

    Äänestä

4.9 on eka tukiaismaksupäivä. silloin saa rahaa
elokuun puolessa välissä ja syyskuun alussa
opiskelun aloittavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maksetaan kirjoitti:

Eli milloinkas ne panee maksuun noi opintotuet ja asumistuet...jos koulu alkaa 27.8 niin kannattaako täytellä tukilappuja jo tässä kuussa? Vaikkos alkaako kela maksamaan noita tukeja vasta sitten kun koulu alkaa eli elokuulta tulee noilta neljältäpäivältä hurjat asumistuet:D..kertokaapas tälle tietämättömälle :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu