oli! Siellä sitä tuli käytyä Koivusen Aria katsomassa ja kylläpä kannatti. Ei ole kolme tuntia tullut noin hyvää musiikkia kuunneltua kai koskaan. Hienoa nähdä ja kuulla jonkun olevan noin innoissaan laulamisesta, sitä oli mahtavaa kunnella ja nähdä se nuoruuden into. Eikä siellä kukaan pois ajanut vaikka tässä vähän ikää olikin, olihan siellä niin hämärääkin ettei toisiaan oikein erottanutkaan!! Enpä todella ole moista tehnyt aikoihin lauloin mukana ja heilutin käsiä, hieman oli viiniä toki veressä. Nuorruin mielestäni kymmenen vuotta ja olen kyllä sitä mieltä, että pian meiltä Suomesta tuo poika viedään ulkomaille, joka on hyvä ja huono asia, mutta toivon hänelle kaikkea hyvää ja välillä näitä Tavastian keikkoja, jonne vanhempikin väki uskaltautuu. Ei viitsisi oikein mennä kuuntelemaan nuorten humalaisten vattuilua, kun vanhukset ovat tulleet myös keikalle... jne!!Kauan eläköön Tavastia ja Koivunen ja hyvä bändi!!
Tavastia
se vasta jotain
2202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että eihän Ari bändeineen soittanut suinkaan kolmea tuntia, vaan alussa oli lämppäribändi, mut minähän seisoa töksötin sen kolme tuntia waauu sitä en olisi itsestäni enää uskonut, musiikilla on valtava voima kun siitä tykkää!!
oli oikein jytäpaikka 70-luvulla.
Silloin siellä kuunneltiin Ganesia, Hectoria ja Juicea. Mutta enivei, hyvä mesta.
Nykyisin ei ole tullut käytyä, täytyis varmaan mennä käväseen.