taas aukeaa ja saa lapsensa omien hoitajiensa huomaan. Olivat luvanneet varatarhaan tutut hoitajat. No, olihan niitä siellä, mutta ne olivatkin eri ryhmissä kuin minun lapseni. Hoitajien ei kuuluisi saada niin pitkiä lomia, kuin joillakin on. Miten sen voisi estää? Minun lapseni ei tykkää kuin yhdestä hoitajasta ja vaatisin mielelläni, että hän olisi aina töissä, kun lapseni on hoidossa. Olisi pitänyt pistää muksu sittenkin perhepäivähoitoon, niin ei olisi tätä ongelmaa, vaan aina olisi sama hoitaja.
ihanaa kun
oma tarha
201780
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
kirjoituksesi kuulosti provolta, joten en viitsi kommentoida sen kummemmin. Sanon vain, että on perhepäivähoitajillakin lomat ja missä luulet, että lapset silloin ovat? Myös jos pph sairastuu, "joutuvat" lapset varahoitopaikkaan.
Mikäli ei pidä ajatuksesta, että lapset joutuvat vieraaseen päiväkotiin heinäkuussa (minkä ymmärrän hyvin, en itsekään haluaisi viedä lasta kesäpäivystykseen), niin ainoa tapa estää se on järjestää itselleen loma tuoksi ajaksi tai palkata hoitaja kotiin.
ovat pph:lla ja me pidämme aina samaan aikaan loman, kuin hänkin. Kaikki on sujunut hyvin ja linja pitää, mitä on sovittu. Hoitaja ei ole koskaan sairaana ja jos olisi, niin järkkäisimme itselle vapaapäivän siihen.
Uskon että kysymyksessä voi olla sama kirjoittaja joka on joskus aikaisemminkin kirjoittanut tänne hieman provosoivia kirjoituksia päivähoidosta ja vanhemmista. Ettei vain olisi joku tarhantäti itse? Tuli mieleen että ehkä se aikaisempikin alennusmyynti kirjoittelija ja sairaan lapsen kirjoittelija on saman tyyppi. Sen verran samantasoisilta kuulostavat. Kitjoitukset haluavat osoittaa vanhemmat tyhmínä ja itsekkäinä, jotka eivät ajattele hoitajia yhtään.
Ja mistähän päättelet, että olisi päivähoidon työntekijä ?? Tuo se vasta "provolta" kuulosti.....ettet olisi sinä, joka kirjoitat !
No en kyllä itse ole tarhan täti vaan ihan vaan äiti jonka lapset ovat päiväkodissa mutta ihmettelen miten voi olla niin tyhmiä vanhempia jotka kirjoittavat esim. "hoitajilla ei pitäisi olla niin pitkät lomat kuin muilla" tai "jos menen shoppailemaan voiko lapseni olla tarhassa yliaikaa" tai "vievät sairaan, kuumeisen lapsen tahalleen tarhaan" Ei voi olla että tällaisia löytyy???
Niin ajattelitko sitten, että päivähoidon työntekijä voi olla niin tyhmä ? Tosi käänteinen ajatusmaailma täytyy tuolla kirjoittajalla olla, jos ajattelee siis tuolla sinun epäilemällä systeemillä.
Myös päivähoidon työntekijöistä osa on myös vanhempia aivan niin kuin muutkin.:)
Hieman hullujahan löytyy varmaan kaikista ryhmistä, sekä vanhemmista että hoitajista.
Toivon tietenkin todellakin että ei ole hoitaja sehän vasta olisi huolestuttavaa.
miehesi kanssa kesälomanne perätysten niin lapsi saisi olla koko kesän kotona :)
viettää lomia kotona, vaan matkustamme aina ulkomaille koko perhe.
ulkomaanmatka on tärkeämpää, kuin lapsen hyvinvointi.:) Kaikkea ei voi saada.:)
joka vuosi yhteisen loman.
oli tehnyt hommaa vuosikymmeniä oli lomaa ihan hirveästi. Jos muistan oikein niin 8vko. Se vasta onkin hankalaa vanhemmille...
mulla on 38 päivää lomaoikeutta ja kaikki lomat pidän tykkäs vanhemmat tai ei.
vielä viisi ylimääräistä vapaapäivää! Ja kaiken pidän oman ja perheeni tarpeiden mukaan ja vieläpä hyvällä omalla tunnolla. Jos vanhempien mukaan menisi niin tuskin pääsisisn lomalle ollenkaan, aina on joku, joka ei voi lomailla kanssani yhtä aikaa.
Ensi viikolla töihin harvinaisen lyhen- vain kuuden viikon yhtenäisen - loman jälkeen.
Kyllä on itsekkyys huipussaan. Teetät ns. pikkupalkalla hoitajalla kakarasi hoidon ja vielä tuon piian pitäisi lomansakin kutistaa. Etkö yhtään häpeä !!! Ymmärrät varmaan että noilla hoitsun palkoilla ei elämää rakennetta (asunto jne) vaan eletään tätä 'jobba-sova' helvettiä. Jos te vanhemmat arvostatte lastenne hoitoa niin miksi ette ryhdy vaatimaan tästä työstä edes kohtuullista palkkaa.
http://www.adressit.com/pph
hoitajat suorastaan kilpailee siitä kuka saa hoitaa ihanaa, puhdasta ja siistiä lastani. Hän istuu usein hoitajien sylissä ja hoitajat kehuvat häntä. Koskaan en ole kuullut yhtäkään poikkipuolista sanaa hänestä. Hän on lapsi, jolla on paljon kavereita.
mutta mitenkäs suu sitten pannaan kun elämään tulee ikäviä yllätyksiä ja hoitsun orjapalkalla ei ole säästöjä kertynyt. Ei taida silloin auttaa pelkkä pilttien sylkyssä pitely.
päiväkotiin ja makaa kotona kattoon sylkien ja oottaen että ne tippuu alas!
mitä sun kakaran hoito siellä päiväkodissa oikeastaan tulee yhteiskunnalle maksaan ?