Mielessäni on vieläkin parin vuoden takainen kohtaaminen ostoskeskusksessa. Näin upean näköisen nuoren miehen, enkä saanut silmiäni hänestä irti, aloin hymyillä. Mies katsoi minua kuin ei olisi saanut ihailevia katseita aikoihin, käänsi päänsä alas ja punastui. Miehen hymy jäi mieleeni, mutta samalla sai aikaan monenmoiseia pohdiskeluja. Tunsin tavallaan syyllisyyttä, koska mies oli pyörätuolissa ja säikähdin, että pitkät katseeni oli voitu tulkita myös tuijottamiseksi. Toisaalta tiedän toki, että myös vammautuneet ihmiset flirttailevat :) En myöskään halua, että lähestyessäni minusta luotaisiin heti hoivaviettinen-maailmanparantaja-kuva; kuten ei-vammautuneilla, myös vammautuneilla varmaan ennakkoluuloja? Olen olemukseltani näyttävä ja usein harmittelen, koska mieheni, jotka eivät aina "malliainesta" saavat ilkeitäkin kommentteja ventovierailta, joiden mielestä miesteni ulkonäkö ei riitä "minun tasolleni". En harmistu sen vuoksi, että häpeäisin miehiäni vaan, koska en halua heidän tuntevan alemmuutta (johon ei mielestäni syytä) Vammautuneen ihmisen kanssa pelkäisin varmasti kovasti vielä rajumpia naljailuja. Ehkä se on vain omaa epävarmuuttani. Kaipaisin kokemuksia ja mielipiteitä, ja kiitos jos jaksoitte lukea :)
hullaannuin
Ninnu
5566
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Näin kauniin vammautuneen naisen ja ihastuin. Hän taisi kuitenkin ymmärtää katseeni väärin, sillä sain takaisin vain tulikiven katkuisia katseita. Sen jälkeen en ole uskaltanut kyseistä henkilöä lähestyä, vaikka usein samalla k7untosalilla törmäämmekin.
Tuntuu hyvältä lukea näinkin päin näitä viestejä. Yleensä tälle palstalle tuntuvat kirjoittelevan epätoivoiset vammaiset - tai pilailumielessä itseään purkavat häiriköt.
Katseet ovat usein ihania, mutta niiden tulkinta voi joskus olla hankalaa. Erilaiset ihmiset (niin vammaiset, eri uskontokuntien edustajat tai muuten massasta erottuvat) ovat magneetteja tölläykselle, jonka perustarkoitus ei yleensä ole flirttailu, vaan "jestas, enpä ole mitään noin outoa nähnytkään!" -ajattelu. Pyörätuolilaiset tottuvat tuollaisiin katseisiin - ja joskus muuttuvat hieman yliherkiksikin. Miten erottaa toisistaan ihaileva ja säälin sekaisen järkytyksen katse? :)
Suosittelen siis rohkeaa lähestymistapaa: menkää puhumaan niitä näitä tai vaikkapa osoittakaa ihailunne avoimemmin (kunhan olette tarkkoja, ettei kehonkieltänne voi tulkita kettuiluksi). Ette etukäteen voi tietää, mitä menetätte, jos jätätte tutustumatta näihin ihmisiin... :)
Tota tölläys asiaa mä oon aina jaksanu ihmetellä, että kuinka jotku kokee, että niitä nykypäivänä enää niin erikoisemmin vahdattaisiin, ainakaan pahalla... Mä oon koko ikäni istua töröttäny pyörätuolissa ja liikkunu aina paljon ihmisten ilmoilla ja en oo ikinä kokenu, että mua vahdattaisiin ihmeemmin... Tottakai massasta erotun ja sillä tavalla pistän silmään ja katse osuu herkemmin, mut sehän on vaan täysin luonnollista et se katse osuu johonkin erottuvaan, mut tuskin kukaan pahalla ja järkytyksestä vahtaa... ja jos töllötyttää niin go for it!!! Kyl se monilla neurootikoilla," et mua vahdataan" on omassa päässä se ongelma.
No kyllä erottaa jos tuijottaa tyyliin mikä v..tuo on¨, ja sen jos katsoo että onpa kivannäkönen poitsu. Mua tytöt katsoo monestikin hymyilen vai takaisin jw nekin hymyilee joten tuskin ne sillon negatiivisessa mielessä on tuijottanu.
sulla oli mielenkiintoinen huomio...mä haluaisin kekustella lisää...jos sulla on aikaa ja paikkaa...missä voitais tavata...se riippuu ihan Sinusta...olen huomenna tavattavissa...chatissa...omia46