Kukkiiko Sinulla

kosmoskukat juuri nyt? Minulla kukkii, näen ne aamukahvia juodessani. Pisimmät ovat yli metrin korkeudessa. Olen ihastunut tähän kukkaan, koska se kukkii melko myöhään, jolloin monet muut ovat lakastuneet. Siemeniä voi kerätä ja perustaa kukkapeltoja, joista minulla on kokemusta. Suurin perustamani oli 200 neliötä, josta keräsin 24 l siemeniä. Ne jakelin ystäville ja tutuille kukkaviestinä.
4638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on niin myöhään kukkiva, että en ole viitsinyt sitä kylvää. Lisäksi sen vie ensimmäiset hallat.
Tänä vuonna kylvin malvaa tai malopea miksi sitä kutsutaan. Se on myös korkea ja näyttävä kukkiessaan.

Kehäkukka on kiitollinen, kylväytyy itsestään ja kukkii aikaisemmin kuin jos kylväisi keväällä siemenet.

Äänestä
  • asut pohjoisempana. Täällä kosmoskukka yleensä ehtii kukkia hyvin. Kylväytyy itsestään, mitä käytin hyväksi kukkapellossani. Kehäkukkaa minulla on ollut, mutta nyt kanta on hävinnyt.

    Äänestä

Kosmoskukkiakin minulla on, ne ovat minustakin tavallaan komeita peruskukkia ja kestävät hyvin maljakossa.Asun ihan etelärannikolla.
Unikko on myös siementävä, leviää vain vuosien mittaan, ja siitä tulee erisävyisiä ja kerannaisia muotoja. Myös vuosia sitten aikaisin keväällä ostamani pikkuorvokit siementävät, saavat uusia sinisen sävyjä ja kukkivat jopa pikkupakkasessa.
Minulla on pieni kukkaketo.. Se niitetään syksyllä ,ja olen sinne kylvänyt luonnonkukkien seuraan unikkoa, akileijaa ja harjaneilikkaa. Niitty on kuivahko, ja siinä kasvaa luonnostaan mm. päivänkakkaraa, ahomataraa, ketoneilikkaa ja kellokukkia.Kitken siitä käsin lajeja, joita en toivo, esim.voikukat ja leskenlehdet.

Äänestä
  • on varmaan kaunis. Kosmoskukka pääsee parhaiten esille viljavassa maassa. Se kertoo onko ravinteita riittävästi. Ikkunani alla on hyvin lyhyitä ja hyvin pitkiä varsia riippuen siitä olenko keväällä pannut uutta multaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1943 kirjoitti:

kosmoskukat juuri nyt? Minulla kukkii, näen ne aamukahvia juodessani. Pisimmät ovat yli metrin korkeudessa. Olen ihastunut tähän kukkaan, koska se kukkii melko myöhään, jolloin monet muut ovat lakastuneet. Siemeniä voi kerätä ja perustaa kukkapeltoja, joista minulla on kokemusta. Suurin perustamani oli 200 neliötä, josta keräsin 24 l siemeniä. Ne jakelin ystäville ja tutuille kukkaviestinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu