Ihmettelevä

Miksi vanhemmat miehet hakevat itseään paljon nuoremman naisen seuraa ? Onko kyseessä, että haluaa vaikuttaa tai tuntea olevansa nuorempi kuin on, vai ajatus, luulo, että vanhemmasta naisesta ei ole seksikumppaniksi? Seksin suhteen asia on kuitenkin niin, että miehen potenssi laskee ja nainen kykenee, jos haluaa, rakstelemaan vaikka elämänsä loppuun. Mikä on miehen mielipide asiasta? Tässä tämä pohdinnan aihe. Kukaan mies ei vielä ole vastannut tähän tuskin nytkää.
203160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Siksikö naiset hakavat itseään nuorempia miehiä, kun tietävät että samanikäisten potenssi ei heille riitä. Miehelle potenssin toimivuuteen vaikuttaa suuresti vastapuolen ulkoinen olemus ikää katsomatta. Valitettavan moni ikäisemme nainen yliarvioi oman saunapuhtaan alastomuutensa viettelyvoimaa, johon ei viagrakaan auta.

Äänestä
  • Ja mitenkäs on sitten herrojen oma, ei aina edes niin saunapuhdas olemus? Yllättävän usein vanhemmilla miehillä näyttää hygienia jäävän puutteelliseksi. Joskus tuntuu että, kaikenlisäksi näkevät peilistä itsensä sellaisen kuin olivat parikymmentä vuotta sitten.

    Äänestä

  • toisinpäin kirjoitti:

    Ja mitenkäs on sitten herrojen oma, ei aina edes niin saunapuhdas olemus? Yllättävän usein vanhemmilla miehillä näyttää hygienia jäävän puutteelliseksi. Joskus tuntuu että, kaikenlisäksi näkevät peilistä itsensä sellaisen kuin olivat parikymmentä vuotta sitten.

    samaa mieltä "herrojen" hygieniasta, eikä se ulkomuotokaan enää niin viehättävä ole, repsottaa sielläkin vähän joka paikka, ettei sillä viagrallakaan aikaansaatu kohentuminen paljon auta. Parempi pysyä erossa.

    Äänestä

Kiinteä liha.

Äänestä

Vanheneva mies haluaa itselleen hoitajan ja nainen saa vakaan toimeentulon ja vanha mies kuolee aikaisemmin kuin nuorempi nainen joten hoito pelaa.

Äänestä

esimerkiksi sitä, että seksi on aina vaan niin pinnalla. Omassa elämässäni se on ollut tärkeää, mutta vain mausteena, ei koko elämänsisältönä. Nytkin ajatuksissa on paljon muuta. Minut valloitetaan yläpään kautta, ihan hyvää on elämä, vaikkei sitä valloittajaa ilmesty. Jos ilmestyy, niin mikä vain sujuu, kun oikein hullaantuu.

Äänestä
  • haen muutamaa vuotta itseäni nuorempaa viiva ikäistäni naista. Vaan en löydä. Hyvät on parinsa jo löytäneet tai ei minua huoli, huonoja en minä huoli.
    Suunnilleen samaa ikäluokkaa sen olla pitää, että on samantapaiset ajatukset, kokemukset, maailmankatsomus. Ei nuoremmissakaan isommin mitään vikaa ole, mutta entäpä kun itselle vanhuus tulee, pysyykö mukana? Ei pysy!
    Vanhemmilla taas on kaikkia kremppoja liikaa, en halua loppuiäkseni kotisairaanhoitajaksi ja hoivaajaksi. Nyt yli 30 v vuorotyöhelvetin jälkeen ei liene liikaa haaveilla paremmasta?

    Äänestä

  • 60+ mies kirjoitti:

    haen muutamaa vuotta itseäni nuorempaa viiva ikäistäni naista. Vaan en löydä. Hyvät on parinsa jo löytäneet tai ei minua huoli, huonoja en minä huoli.

    Ystävä hyvä, luuletko, että naiset haluavat loppuiäksi omaishoitajaksi? Kysyn vaan.
    Vanhemmilla miehillä on usein niitä kremppoja paljon enemmän. Etsivät taloudenhoitajaa ja hoivaajaa.

    Äänestä

  • 60+ mies kirjoitti:

    haen muutamaa vuotta itseäni nuorempaa viiva ikäistäni naista. Vaan en löydä. Hyvät on parinsa jo löytäneet tai ei minua huoli, huonoja en minä huoli.
    Suunnilleen samaa ikäluokkaa sen olla pitää, että on samantapaiset ajatukset, kokemukset, maailmankatsomus. Ei nuoremmissakaan isommin mitään vikaa ole, mutta entäpä kun itselle vanhuus tulee, pysyykö mukana? Ei pysy!
    Vanhemmilla taas on kaikkia kremppoja liikaa, en halua loppuiäkseni kotisairaanhoitajaksi ja hoivaajaksi. Nyt yli 30 v vuorotyöhelvetin jälkeen ei liene liikaa haaveilla paremmasta?

    Tulin sattumoisin näille sivuille ja kun luin tämän ketjun en malta olla vastaamatta sinulle.
    Itselläni on liki kymmenen vuoden "kokemus" siitä, kuinka mieli voi kääntyä toiseen suuntaan.

    Olin ollut luulossa, että en tarvitse ketään rinnalle, enkä tule kohtaamaan ketään, en myös etsinyt aktiivisesti. Sitten sattuma toi eteeni miehen, josta näin heti, että hän on minua reilusti nuorempi. Mies kiinnostui kuitenkin minusta ja "taistelin" vastaan - juuri ikäeron vuoksi ja varsinkin kuultuani millaista naista mies oli etsinyt.

    Mies ilmaisi aika pian, että hänellä on ollut pari vuotta haku päällä ja etsinyt itseään kymmenen vuotta nuorempaa.Muitakin määreitä oli.Itse olen yli kahdeksan vuotta vanhempi kuin mies. No, en ottanut vakavasti ja olin varma, että ei mene kauan kun mies lähtee etsimään sitä "nuorempaa"...Niin ei käynyt, vaikka vaistosin, että aluksi mies kävi eräänlaista "painia" mielessään.

    Niin on vuodet kuluneet ja yhtä olemme pitäneet. Meissä on paljon samaa, samoja arvoja osa yhteisiä kiinnostuksen kohteita (on toki erottaviakin) ym ja voimme olla oma itsemme - rentoutua ja olla jopa täysin hiljaa tunteja tuntematta ahdistusta. Kun olemme muistelleet tutustumisen alkuaikoja, niin mies naureskelee sen aikaisille "vaatimuksilleen" kumppanista.
    Miten on voinut olla niin naiivi..?

    Oppina näkisin sen, että ei pidä laittaa ehdottomia "raameja" toiselle ihmiselle ennakkoon. Silloin voi yllättyä iloisesti.
    Ystävä ja tuttavapiiri totesi meistä alun alkaen, että ikäeroa ei huomaa ja muutenkin ulkoisesti olemme pari, joka sopii toisilleen. Itse arvostan eniten miehessä ( niin kaikissa ihmisissä) sitä sisäistä ihmistä ja ihmisyyttä, joka ei heti(aina) avaudu ulkopuoliselle.

    Äänestä

Olipa miten tahansa, kukin etsiköön sen ikäistä kuin mieli tekee, vaikka minusta omaa nuoruuttaan nuorissa naisissa etsivä vaikuttaa infantiililta. Suotakoon se kuitenkin heille. Minulle ei edes kelpaisi (jos kohta ei olisi minulle tyrkylläkään :)) mies, joka etsii itseään huomattavasti nuorempaa, mitä minä sellaisella tekisinkään! Yksin on parempi, jos ei vakavasti otettavaa osu kohdalle.

Äänestä

Ei se naisen viehättävyys tai haluttavuus ole naisen iästä tai näöstä kiinni.Sisäinen kauneus ja iloinen olemus ratkaisee sen haluanko tutustua naiseen lähemmin, vai en.Jos ihmiset tulevat toimeen keskenään,toimii se seksikin aivan luonnostaan.En minä ainakaan halua tuhlata vähiä jäljellä olevia elinvuosiani keneenkään Rouva Negatiiviin.
Näitä positiivisia,iloisia naisia kun ei tahdo olla vapaana,täytyy tyytyä korvikkeisiin,eli niihin nuorempiin ikäluokkiin.

Äänestä
  • että naiset olisivat negatiivisempia kuin miehet noin yleisesti ottaen. Vapaissa naisissa ja vapaissa miehissä lienee yhtä paljon hankalia tapauksia, elämän kolhujen aiheuttamaa varovaisuutta.

    Äänestä

  • old_profile_33466 kirjoitti:

    että naiset olisivat negatiivisempia kuin miehet noin yleisesti ottaen. Vapaissa naisissa ja vapaissa miehissä lienee yhtä paljon hankalia tapauksia, elämän kolhujen aiheuttamaa varovaisuutta.

    että pula-ajan lapset ymmärtävät toisiaan.Miehet ja naiset.Siitä se lähtee yhteisymmärrys.

    Äänestä

kyllä hän se etse tuntoa nostaa jos saa kuuskymppinen meis kaksi kymmentä nuoremman naisen mutta se voi olla vain hetke huumaa kyllä siinä pitemmän päälle tulee ongelmia.Itse olen vähän yli kuuskymppinen täytyy sanoa että kyllä ikäiseni naiset on yhtä ihania seksin suhteen ja muutnkin kuin ne kolmekympistkin kokemusta on

Äänestä
  • Näyttää siihen asioiden yleistämiseen syyllistyvän jo keski-ikään ehtineetkin. Luulisi, että olisi jo sen verran elämän kokemusta, että osaisi nähdä metsän puilta.

    Itse olen kohta ollut 30-vuotta aviossa lähes 18-vuotta nuoremman vaimoni kanssa. Väitän, että meidän avioliitto on onnellinen. Molemmat olemme toisiimme erittäin tyytyväisiä. Meidän ei myöskään ole koskaan tarvinnut sättiä toisiamme. Kuljemme edelleen käsikädessä ja joka ilta halaillen kiitämme toisiamme ihanasta päivästä, jota toisillemme aina aamuisin toivotamme. Ainoa haitta on se, että vaimoni saavuttaa eläkeiän vasta 15 vuoden kuluttua. Onneksi olemme aikoinaan ottaneet hänelle vapaaehtoisen eläkevakuutuksen, joten tuo aika todennäköisesti puolittuu.

    Yhteiset lapsemme ovat rakentaneet oman pesänsä. Nyt saamme olla kahdestaan ja nauttia aika ajoin lasten lapsista jne. Yhteinen toiveemme onkin, että saisimme mahdollisimman pitkään nauttia toisistamme ja kahden olostamme. Sekään ei ole ikäerosta eikä iästä kiinni. Kukaan meistä, kun ei tiedä, mikä on täältä lopullinen lähtöjärjestys ja missä kunnossa.

    Lieneekö vaimoni ansiota, että minua pidetään yleisesti ainakin 10 vuotta nuorempana kuin todellisuudessa olen. Vanheneminen on yksilöllistä. Samoin näyttää olevan elämän myönteisyys ja elämisen ilo. Joillakin on kaikki pielessä, toisilla kaikki hyvin. Siihenkään ei näytä vaikuttavan varallisuus tai eläkkeen suuruus tai pienuus.

    Jotkut meistä näkevät vikoja vain muissa joko miehissä tai naisissa. Muut ovat syyllisiä omaan pahaan oloon. Jos ei kukaan muu niin ainakin poliitikot.

    Väitänkin, ettei ikäerolla ole merkitystä, jos luonteet sopivat yhteen tasaa se erot.

    Väitän myös, että rakkaus ja siihen liittyvät toiminnot ovat muutakin kuin sängyssä peuhaamista. Se on kauniita sanoja, aviopuolison kunnioittamista, toisen kannustamista ja tukemista niin myötä- kuin vastamäessä jne. Kun se osataan pelaa kaikki muukin. Ei siihen silloin tarvita viokroja tai muita kiihottimia. Tietenkin joku vakava sairaus voi vaikeuttaa ja rajoittaa sänkypeuhaamista, mutta ei rakkautta eikä rakastetun hyväilyä.

    JK. Olen iloinen, että perillisemme näyttävät noudattavan kotona oppimiaan tapoja.

    Äänestä

  • paappa pohjanmaalta kirjoitti:

    Näyttää siihen asioiden yleistämiseen syyllistyvän jo keski-ikään ehtineetkin. Luulisi, että olisi jo sen verran elämän kokemusta, että osaisi nähdä metsän puilta.

    Juttusi oli positiivinen poikkeus siitä ehtymättömästä luonnonvarasta, jota kateellinen kurkistelu ja ilkeä ihmettely saavat aikaan.

    silloin harvoin, kun täällä mielipiteesi sanot. Oletkin katsellut maailmaa hieman enemmän ennen kuin olet vakiintunut. Toivotan teille paljon hyviä hetkiä yhdessä, toivottavasti myös yhteisiä eläkepäiviä. Niitä ei minulle ja miehelleni suotu, onneksi jäin osa-aikaeläkkeelle 56-vuotiaana.

    Äänestä

  • paappa pohjanmaalta kirjoitti:

    Näyttää siihen asioiden yleistämiseen syyllistyvän jo keski-ikään ehtineetkin. Luulisi, että olisi jo sen verran elämän kokemusta, että osaisi nähdä metsän puilta.

    Itse olen kohta ollut 30-vuotta aviossa lähes 18-vuotta nuoremman vaimoni kanssa. Väitän, että meidän avioliitto on onnellinen. Molemmat olemme toisiimme erittäin tyytyväisiä. Meidän ei myöskään ole koskaan tarvinnut sättiä toisiamme. Kuljemme edelleen käsikädessä ja joka ilta halaillen kiitämme toisiamme ihanasta päivästä, jota toisillemme aina aamuisin toivotamme. Ainoa haitta on se, että vaimoni saavuttaa eläkeiän vasta 15 vuoden kuluttua. Onneksi olemme aikoinaan ottaneet hänelle vapaaehtoisen eläkevakuutuksen, joten tuo aika todennäköisesti puolittuu.

    Yhteiset lapsemme ovat rakentaneet oman pesänsä. Nyt saamme olla kahdestaan ja nauttia aika ajoin lasten lapsista jne. Yhteinen toiveemme onkin, että saisimme mahdollisimman pitkään nauttia toisistamme ja kahden olostamme. Sekään ei ole ikäerosta eikä iästä kiinni. Kukaan meistä, kun ei tiedä, mikä on täältä lopullinen lähtöjärjestys ja missä kunnossa.

    Lieneekö vaimoni ansiota, että minua pidetään yleisesti ainakin 10 vuotta nuorempana kuin todellisuudessa olen. Vanheneminen on yksilöllistä. Samoin näyttää olevan elämän myönteisyys ja elämisen ilo. Joillakin on kaikki pielessä, toisilla kaikki hyvin. Siihenkään ei näytä vaikuttavan varallisuus tai eläkkeen suuruus tai pienuus.

    Jotkut meistä näkevät vikoja vain muissa joko miehissä tai naisissa. Muut ovat syyllisiä omaan pahaan oloon. Jos ei kukaan muu niin ainakin poliitikot.

    Väitänkin, ettei ikäerolla ole merkitystä, jos luonteet sopivat yhteen tasaa se erot.

    Väitän myös, että rakkaus ja siihen liittyvät toiminnot ovat muutakin kuin sängyssä peuhaamista. Se on kauniita sanoja, aviopuolison kunnioittamista, toisen kannustamista ja tukemista niin myötä- kuin vastamäessä jne. Kun se osataan pelaa kaikki muukin. Ei siihen silloin tarvita viokroja tai muita kiihottimia. Tietenkin joku vakava sairaus voi vaikeuttaa ja rajoittaa sänkypeuhaamista, mutta ei rakkautta eikä rakastetun hyväilyä.

    JK. Olen iloinen, että perillisemme näyttävät noudattavan kotona oppimiaan tapoja.

    Olen tyytyväinen puolestasi, että olette onnellisia 18 vuoden ikäerosta huolimatta.
    Ihmettelevän esittämässä kysymyksessä on kysymys enemmän meidän yksineläjien asiasta. Kun synkkaa ikäero ei ole este, muuten kuin, jos ikäero on painvastoin kuin teillä. Et onnellisen avioliittosi vuoksi ole känyt meidän yksinäisten sivuilla. Siellä miehet hakevat itseään paljon nuorempaa seuraa. Jotkut sentään ikäistään seuraa. Me naiset elämme pitenpään (emme juo emmekä polta tupakkaa) eli olemme fyysisesti paremmassa kunnossa, koska huolehdimme itsestämme ja harrastamme vireyttä antavia asioita. Miehet siis tarvitsevat nuoremman naisen, jotta vaikuttavat nuoremmilta ja vireämmiltä. Me naiset emme tarvitse. Meille useimmille riittäisi mukava ikäisemme mies, jonka kanssa harrastaa ja elää arkipäivää niinkuin sinä. Käy kuitenkin seuranhakusivuilla ihan mielenkiinosta.

    Äänestä

En hae nuorempaa seuraa. Itse asiassa en hae seuraa lainkaan.

Kuitenkin harrastukseni parissa liikkuvat naiset ovat parikymmentä vuotta ja enemmänkin minua nuorempia.

Kyseinen liikuntakulttuuri vaikutuksineen on minua kiehtova tekijä.

Joko synkkaa tai ei.

Ikäiseni ( 60 ) mammat ovat fysiikaltaan ja ajatusmaailmaltaan eri ryhmää.

Ikä ei ratkaise!

Äänestä

Olen 63v mies enkä kyllä oo tähän päivään mennessä tarvinnu Viagraa!enkä hae nuorta naista!suunnilleen samanikänen kelpaa kyllä ja kokemuksesta tiiän et tämän ikäset naist on kiihkeitä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

60v nainen¤¤ kirjoitti:

Miksi vanhemmat miehet hakevat itseään paljon nuoremman naisen seuraa ? Onko kyseessä, että haluaa vaikuttaa tai tuntea olevansa nuorempi kuin on, vai ajatus, luulo, että vanhemmasta naisesta ei ole seksikumppaniksi? Seksin suhteen asia on kuitenkin niin, että miehen potenssi laskee ja nainen kykenee, jos haluaa, rakstelemaan vaikka elämänsä loppuun. Mikä on miehen mielipide asiasta? Tässä tämä pohdinnan aihe. Kukaan mies ei vielä ole vastannut tähän tuskin nytkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu