kännit keskiviikkona päättyneen sytostaattikuurin kunniaksi. Tapanani ei ole ryypiskellä ns. terveenäkään mutta kun nyt täytyi asiat ikään kuin nollata. Olen ollut masentunut ja ahdistunut muutaman viikon eikä mikään ole auttanut.
En saanut ketään kakkukahville, joten en tehnyt kakkua, mutta eipä löytynyt ryyppykaveriakaan,joten join yksin. Kyllä auttoi, vaikka tämä lääke ei olekaan kovin suositeltavaa. Tänä aamuna pitkästä aikaa en ollut ahdistunut enkä ole koko päivänä itkenyt. Naapurin mummokin kehui, että oletpas terveen ja pirteän näkönen, ei ole enää mustat silmänalusetkaan. Eli hyödyksi oli.
Kävin tänään vielä 10 km pyörälenkin. Pisin matka tänä vuonna. Voimille kyllä otti, mutta jaksoin kun sisuskaluistani örkit ovat sytostaatin myötä hävinneet ilmeisesti bittiavaruuteen tai vastaavaan. Eli tästä vain jatketaan eteenpäin kuntoilun merkeissä, että jos ja kun tauti seuraavan kerran uusii, en valmiiksi ole sänkypotilas vaan jaksan hoidot.
Voimia kaikille vielä sytoa saaville! Kyllä ne hoidot joskus loppuvat. Yllättävän pian se aika kuitenkin kulkee. Täytynee vain koettaa tälle "jatkoajalle" keksiä jotain mielekkyyttä, ettei lääkärien ja hoitajien työ olisi mennyt ihan hukkaan. Tämä yksinäisyys on täyttä helvettiä joskus mutta onneksi ja toivottavasti loppuvuodesta pääsen töihin takaisin ihmisten pariin.
En saanut ketään kakkukahville, joten en tehnyt kakkua, mutta eipä löytynyt ryyppykaveriakaan,joten join yksin. Kyllä auttoi, vaikka tämä lääke ei olekaan kovin suositeltavaa. Tänä aamuna pitkästä aikaa en ollut ahdistunut enkä ole koko päivänä itkenyt. Naapurin mummokin kehui, että oletpas terveen ja pirteän näkönen, ei ole enää mustat silmänalusetkaan. Eli hyödyksi oli.
Kävin tänään vielä 10 km pyörälenkin. Pisin matka tänä vuonna. Voimille kyllä otti, mutta jaksoin kun sisuskaluistani örkit ovat sytostaatin myötä hävinneet ilmeisesti bittiavaruuteen tai vastaavaan. Eli tästä vain jatketaan eteenpäin kuntoilun merkeissä, että jos ja kun tauti seuraavan kerran uusii, en valmiiksi ole sänkypotilas vaan jaksan hoidot.
Voimia kaikille vielä sytoa saaville! Kyllä ne hoidot joskus loppuvat. Yllättävän pian se aika kuitenkin kulkee. Täytynee vain koettaa tälle "jatkoajalle" keksiä jotain mielekkyyttä, ettei lääkärien ja hoitajien työ olisi mennyt ihan hukkaan. Tämä yksinäisyys on täyttä helvettiä joskus mutta onneksi ja toivottavasti loppuvuodesta pääsen töihin takaisin ihmisten pariin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sytot ohi,on ne niin inhottavat.Tiytyy joku voi helpommalla selvitä.Kyllä minuakin masentaa kutiava ihottuma,ja lymfanesteen kertyminen.Lenkkeily,ja ulkona ole hieman helpottavat,ja alkaa fyysinen kuntokin palailemaan pikkuhiljaa :)Eiköhän se meilläkin helpota:)
paljonko tarvittiin kunnon känniin aineita ? Meinaan kun meikäläinen on vähän niinkuin alan ammattilainen :-). Ja minusta saa aina kaverin ryyyppämiseen jos vaan sitten kestää sisällyksettömän höpötyksen. Näissä kirjoitteluissa olen vasta tajunnut kuinka rankkaa syövän sairastaminen voi ihmisellä olla. Kun itsellä oli ainoastaan sädehoito ja vielä sellainen tuuri että luvattuja vaikeita sivuoireita ei tullut niin tuntee päässeensä todella helpolla useimpiin teihin verrattuna. Minun pitää varmaan käydä ostamassa hattu jotta voin nostaa sitä teille naisille erityisesti ja yleensä kaikille syövän selvittäneille. Minulla on kontrolli ylihuomenna ja minä EN sairasta syöpää !
toista pulloa meni. En ole aikoihin pystynyt kunnolla silloin terveenäkään alkoholia pahemmin käyttämään, kun se lymfooma (jota en silloin tietenkään tiennyt) oli kietoutunut mm. ruokatorven ympäri 5 x 2 cm. Se hidasti mm. alkoholin juomista eli siinä varmaan olisi yksi ratkaisu alkoholiongelmiin... Nyt meni alas keposesti ja pyörällä ajaminenkin oli helmompaa kun keuhkoistakin olivat örkit hävinneet eikä ruokatorvea ahdistanut. Eli elämä on kaikin puolin helpompaa siitäkin huolimatta, ettei vielä ole varmuutta, että onko tämä tauti edes tällä kertaa kokonaan voitettu, mutta eläminen ja elämän laatu on parempaa.
Tuo masentuneisuus ja ahdistuneisuus ja itkuisuus johtuivat siitä, ex-miesystäväni, jonka kanssa olimme eron kanssa edelleen koko ajan tekemisissä toistemme kanssa, löysi itselleen pari viikkoa sitten uuden hunajapupun, jolla on tukka päässä eikä syöpää ainakaan näkyvillä. Eikä edes ilmoittanut minulle vaan melkein törmäsin heihin kun huivi päässä pyörällä poljin apteekkiin. Se vei melkein hengiltä minut. Meni viimeinenkin yhteys ulkomaailmaan. Ja vielä TERVE, HIUKSET päässä, HOIKKA ja minä KALJU menemässä APTEEKKIIN hakemaan LÄÄKKEITÄ. Melko monta vastakohtaa eli siis omasta mielestäni olin oikeutettu kunnon känniin ja ahdistus ja itkuisuus ainakin täksi päiväksi helpotti.
Ei pidä vain ottaa tavaksi. Huomenna kutsuu uusi pyörälenkki jne. Katsotaan kuka on ensi kesänä hunajapupu ja kuka kalju....
kuulen kokeiden tulokset huomenna ja minä EN sairasta syöpää, TAAS!!