Focus vm. 1998-2004

moi!
Olen 16-vuotias, eli parin vuoden päästä saatan jo omistaa ajokortin. Autot ovat kiinnostaneet jo jonkin aikaa, ja melkein aina liikenteessä katselen, että millaisia autoja vastaan tulee. Fordit (mondeo ja focus) ovat jotenkin iskeneet silmään kaikkein komeimpina autoina! Mielestäni vanhempi Focus saattaa olla jopa hieman komeampikin, kuin uusi (joka sekin kyllä todella hieno).

Olen nyt alkanut miettimään tuota vanhempaa Focusta ensiautona, sitten 2 vuoden kuluttua... Hienoimmat korit ovat mielestäni farmari ja viistoperä. Sedan focus ei jotenkin iske (tietysti oma mielipiteeni!)... Ulkonäkö on siis komea, mutta on autossa muutakin tärkeää huomioitavaa.

Eli siis millaiset käyttökustannukset? onko paljon vikoja, ja mitä kannattaa huomioida, jos/kun Focusta sit aikoinaan katselen. Jostain luin, että Fordit (mondeo varsinkin) ruostuvat pahasti, pitääkö vanhassa Focuksessa paikkansa, onko muuta paikkaa, kun ovien alaosat? Kaikenlaista vika-asiaa voi siis kirjoitella!

Ja sitten vielä, että millainen tämä Focus on nopeudeltaan/kiihtyvyydeltään. Varsinkin viistoperäinen kori tuo mieleeni pienen ja PIPPURISEN auton. Bensakoneitahan taisi olla ainakin 1.6, 1.8 ja 2.0, ehkä 1.6-8 olisi siinä lähempänä, 2.0 taitaa olla jo melkoinen "bensapumppu"?

En siis tiedä melkein mitään kyseisestä autosta, joten mitä tahansa siitä voi kirjoitella tähän (risut ja ruusut) :)
Kiitos etukäteen!
132628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Omalta kohdalta (1.6 wagon vm. 05 mutta vielä vanhempaa korimallia):

Plussat:

Mukava ajaa (varauksin)
Ketterä
Tilava tavaratila
Kulutti suht vähän
Varmatoiminen, eli ei jättänyt tielle
Teho riitti ihan mukavasti
Lämmitettävä tuulilasi

Miinukset:

Vetarit & vetareiden tiivisteet
Yleinen laatuvaikutelma
Ahtaat sisätilat
Ruoste (ovet, kiveniskemät, alusta, takaluukku)
Ohut ja herkkä maalipinta (tumma, ei metalliväri)
Merkkihuolto todella onneton(Stockmann/Vemix)
Meluisa
Takalasin pyyhkimen automatiikka pakitettaessa (jos pyyhin hiekkapölyssä tai jäätynyt kiinni)
Tueton kuskinpenkki
Puhallin vinkui, laukesi, korjattiin ja vinkui
Korin natinat ja nitinät
Lyhyt takuu

Jos autolta ei kauheasti vaadi, niin aivan mukiinmenevä auto. Parin vuoden kuluttua luultavasti erittäin halpakin.

Äänestä
  • Pysytään nyt totuudessa. Uuteen Mondeoon verrattuna on tietysti ahdas, mutta aikalaistensa kokoluokassa Focus oli ja on yhä tilavimmasta päästä.

    Farmari Focus voitti selvästi TM:n isojen ihmisten testin. Mukana mm. Octavia, Astra, Megane, Golf. Focus oli testin harvoja autoja, joissa 185 cm pitkä mahtui vielä istumaan 195 cm pitkän kuskin takana.

    Vuosi myöhemmin TM uusi isojen ihmisten testin. Nyt mukana oli pykälää suuremmat autot (Mondeo, Vectara, jne.) Testin lopussa tuloksia verrattiin aiemman testin voittajaan ei Focukseen. Focus oli tilavampi kuin esim. Vectra ja moni muu.

    Kertoohan sen jo 262 cm:n akseliväli ja korkea kori, jotka mahdollistavat hyvät sisätilat.

    Focuksen plussat:
    - tilava
    - suuri tavaratila (farmari)
    - hyvä ajaa
    - pieni kulutus
    - luotettavuus
    - edullinen ylläpitää
    - pitkät välitykset

    Miinukset:
    - melu
    - lumi jäätyy farmarin takaluukun alareunaan talvisin

    En keksimälläkään keksi muuta moitittavaa.

    Äänestä

  • tilava Focus kirjoitti:

    Pysytään nyt totuudessa. Uuteen Mondeoon verrattuna on tietysti ahdas, mutta aikalaistensa kokoluokassa Focus oli ja on yhä tilavimmasta päästä.

    Farmari Focus voitti selvästi TM:n isojen ihmisten testin. Mukana mm. Octavia, Astra, Megane, Golf. Focus oli testin harvoja autoja, joissa 185 cm pitkä mahtui vielä istumaan 195 cm pitkän kuskin takana.

    Vuosi myöhemmin TM uusi isojen ihmisten testin. Nyt mukana oli pykälää suuremmat autot (Mondeo, Vectara, jne.) Testin lopussa tuloksia verrattiin aiemman testin voittajaan ei Focukseen. Focus oli tilavampi kuin esim. Vectra ja moni muu.

    Kertoohan sen jo 262 cm:n akseliväli ja korkea kori, jotka mahdollistavat hyvät sisätilat.

    Focuksen plussat:
    - tilava
    - suuri tavaratila (farmari)
    - hyvä ajaa
    - pieni kulutus
    - luotettavuus
    - edullinen ylläpitää
    - pitkät välitykset

    Miinukset:
    - melu
    - lumi jäätyy farmarin takaluukun alareunaan talvisin

    En keksimälläkään keksi muuta moitittavaa.

    TM:n testihän on yhtä kuin raamattu.

    Mutta ehkä Focuksissa on eroa kun omassa 185 cm pitkän taakse ei mahdu kunnolla 182 cm. Sitten kun vaihdetaan se takana istuva turvaistuimeen selkä menosuuntaan, niin eteen ei mahdu edes 158 cm pitkä nainen.

    Voihan se olla tilavampi kuin Golf tai Vectra, mutta eihän tässä sitä kysytty, vaan käyttäjien subjektiivisia kokemuksia autosta. Minusta se oli ahdas sillipurkki paitsi tavaratilojensa osalta luokkansa tilavin.

    Äänestä

  • Entinen fordisti kirjoitti:

    http://www.tekniikanmaailma.fi/arkisto/?y=2000&p=6&id=710497

    I-Focus on saanut samat kehut tiloista jokaisessa lukemassani autolehdessä (Tuulilasi, Moottori, Auto Bild, Auto Motor und Sport, Teknikens Värld...). Yhdessäkään en ole nähnyt haukuttavan niitä.

    Toimittajilla on suhteellisuudentajua. He eivät ala verrata Twingon tiloja S-Mersuun, vaan vertaavat kilpailijoihin samassa kokoluokassa.

    Itse huomasin Focuksen tilavaksi heti kun olin säätänyt kuskin penkin itselleni ja istui taakse. En lue TM:ää kuin raamattua, mutta luultavasti suurin osa tämän palstan lukijoista uskoo sitä ennemmin kuin minua tai sinua. Siksi se on hyvä mainita, että saa jotain kättä pidempää.

    Tuli vain mieleen, että jos kysyjä olisi halunnut suhteellisuudentajuisen mielipiteen, hän luultavasti olisi lukenut kyseiset lehdet. Uskaltaisin jopa veikata, että onkin lukenut.

    Kenties häntä kiinnosti se, miten asiat oikeasti ovat. Kahta aikuista ja kahta lasta selkä menosuuntaan tuohon autoon ei saa. Viisi aikuista teki itsellä todella tiukkaa.

    Ja itse olen istunut takatiloiltaan huomattavasti tilavemmissa saman kokoluokan autoissa (Octavia, Toledo, Almera)

    Vai muka Octavia ja Toledo ovat tilavampia! IV-Golfin akseliväli oli todella lyhyt 251 cm. Focusksessa oli yli 10 cm pidempi akseliväli. Octaviassa ja Tolodeossa oli selvästi ahtaammat takatilat kuin Focuksessa.

    Vasta Octavia II:ssa on Focus I:n veroiset takatilat. Nekin epämukavemmat. Octavia II:n akseliväli on edelleen lyhyempi kuin Focus I:n (258 vs 262 cm). Octavaissa sitä on yritetty paikata sullomalla takapenkki mahdollisimman syvällä pyörien väliin. Lopputuloksena takana istutaan epämukavasti kuin kupissa ja polttoainetankki pursuaa penkin alta syöden kantapäiden tiloja. Polvitiloja on kyllä kyseisellä tempulla saata yhtä paljon kuin vanhassa Focuksessa. Mutta mitä iloa niistä polvitiloistakaan on kun, polvet eivät voi olla suorassa kolmassa.

    => Autoon ei saada kunnon takatiloja ilman kunnon akseliväliä.

    Auton tilojen mittaaminen on äärimmäisen helppoa:

    Menen kuskin penkille ja säädän ajoasentoni kohdalleen. Selkä hartioista kiinni penkkin ja kädet suorina ranteet ovat ratin yläkehän kohdalla. Sitten vain menen taakse istumaan ja katson kuinka mahdun.

    - Focus I:ssä jää ilmaa polvien ja penkkien väliin 5 cm. Varpaille ja kantapäille jää hyvin tilaa.

    - Octavia I:ssä ei jää yhtään ilmaan ja polvet ottavat kiinni etupenkkiin. Sama homma Golf IV:ssa ja edellisessä Tolodessa.

    - Octavia II:ssa jää samat 5 cm ilmaa, mutta polttoainetankki ahdistaa kantapäitä ja istuminen syvällä renkaiden välissä on epämukavaa.

    Minä en ole aikanaa istunut ykdessäkään Octaviassa (I tai II), jossa olisi ollut Focus I:stä huomattavasti paremmat takatilat. Puhumattakaan Focus II:sta.

    Arvostan ihmisten mielipiteitä, mutta kun Focuksen kohdalla ruvetaan arvostelemaan yleisesti sen hyväksi tunnustettuja tiloja, vesittyy muutkin arvostelusi ja lopputuloksena on vain epäilys yleisestä vittuilusta Focusta kohtaan.

    Onneksi alkuperäinen kysyjä huomaa itsekin, että moitteesi Focuksen tiloista ei päde.

    Totta, autoon ei saa kunnon takatiloja ilman kunnon akseliväliä, nykyisessä tuo väli on 2,75.

    Ymmärrän, että moni suhtautuu autoonsa Jumalana, mutta turha siitä on angstisia raivonpuuskia siellä ruudun ääressä vetää. Toki jos haluat täyttää päiväsi verenpainetta nostelemalla, niin siitä vain.

    Minulle Focus MK1 oli ja on edelleen "pieni" auto, ja MK2:en suljin pois uutta harkitessani ensimmäisen vikaisuuden tähden.

    Pistähän se Fordin lippis päähän ja käy kävelyllä, rauhoittaa hieman. Ja ilmakin on kaunis.

    Äänestä

Auto oli kaksiltrainen bensapeli. Positiivisia puolia siinä on juuri tuo olemus ja ajettavuus, tarkemmin sanoen sehän on köyhän miehen Alfa..
Huonoja puolia.. auto on herkkä rengasmelulle kovina ja meluisina tunnettuja rengasmalleja ei kannata käyttää. Pahin laatuongelma on tuo kittisaumojen ruostuminen. Kannattaa varmistua, että autoon on vaihdettu ovet tai ainakin, että huoltokirja löytyy, jotta koritakuun ehdot täyttyvät. Ilmeisesti nämä merkin ruostesähläykset verottivat hyvityshintaa, joka oli ehkä pari tonnia vastaavaa golffin koppia heikompi. Lisäksi meni takapyörän laakereita ja joku etupään nivel. Myös vetonivelillä on taipumus kulua nopeasti jos suojakumit eivät pitäneet, tämä on tunnettu tyyppivika. Tilanne on ilmeisesti muuttunut sikäli, että edullisia tarvikeosia on tullut saataville.
Koneelle ei tarvinnut tehdä muuta kuin lisätä bensaa, kaksilitrainen vie sen 1-2 litraa enemmän kuin ykskuutonen, joka on noista taloudellisin. Pienemmissä nopeuksissa tehoeroa ei kauheasti huomaa, mutta yli satasen nopeuksissa kiihtyy selkeästi paremmin.

Äänestä

Moi,

1-koppaisesta focuksesta tulee muutaman vuoden päästä nuorten suosima tuning-aihio. Nyt ne ovat vielä liian tuoreita ja kalliita nuorille mutta kun ikää alkaa olemaan yli 10 vuotta, tuning-focuksia alkaa ilmestyä pilvin pimein.

Auto on todella hyvä ajaa ja kivan näköinen. Huonona puolena kova ajomelu, kittiviat, korroosia ja yleinen laatuvaikutelma.

Äänestä
  • Kiitos kaikille vastauksista. Täytyy sitten parin vuoden kuluttua kattella noita autoja, mikäli mieli pysyy samana siihen asti.

    Ehkä eniten huolestuttaa noi korroosiovauriot. Vaikka auto olisi ensiauto (monilla 15 vuotta vanha "romu"), niin mielestäni sen pitäisi kuitenkin näyttää hyvältä. Focus näyttää hyvältä, joten siinä voisi olla mukava "pikkuauto". Mutta vielä kerran: kiitos kaikille avusta!

    Äänestä

  • 16-v kirjoitti:

    Kiitos kaikille vastauksista. Täytyy sitten parin vuoden kuluttua kattella noita autoja, mikäli mieli pysyy samana siihen asti.

    Ehkä eniten huolestuttaa noi korroosiovauriot. Vaikka auto olisi ensiauto (monilla 15 vuotta vanha "romu"), niin mielestäni sen pitäisi kuitenkin näyttää hyvältä. Focus näyttää hyvältä, joten siinä voisi olla mukava "pikkuauto". Mutta vielä kerran: kiitos kaikille avusta!

    http://www.focus-gallery.de/

    Tuolta löytyy myös suomalaisia tuning-Focuksia. Mitä pidätte?

    Äänestä

Tässä kylässä on käynyt jo pari pahaa onnettomuutta, kun on kavereille näytetty kuinka kaksilitrainen Focus kulkee... Onneksi turvalaitteet ja onni ovat suojelleet.

Eli osta ykskutonen. Se on halvempi ostaa ja kuluttaa 0,7 l/100 km vähemmän. Ja halvempi vakuutus.

Äänestä
  • Itsellä focus 1,6 Trend ei ruoste ole ollut ongelma ja kittiviat menee takuuseen.Auto on tosi nätti ja erittäin hyvä ajaa. Vikoja ollut käsijarruvaijeri on vaihdettu ja termostaatin kotelo,muita vikoja ei ole ollut ja auto ollut vuoden,ajettu 178000km.Bensaa kuluttaa 100km/h ajettuna noin 5,9l satasella vaikka renkaat 16" 205/50

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

16-v kirjoitti:

moi!
Olen 16-vuotias, eli parin vuoden päästä saatan jo omistaa ajokortin. Autot ovat kiinnostaneet jo jonkin aikaa, ja melkein aina liikenteessä katselen, että millaisia autoja vastaan tulee. Fordit (mondeo ja focus) ovat jotenkin iskeneet silmään kaikkein komeimpina autoina! Mielestäni vanhempi Focus saattaa olla jopa hieman komeampikin, kuin uusi (joka sekin kyllä todella hieno).

Olen nyt alkanut miettimään tuota vanhempaa Focusta ensiautona, sitten 2 vuoden kuluttua... Hienoimmat korit ovat mielestäni farmari ja viistoperä. Sedan focus ei jotenkin iske (tietysti oma mielipiteeni!)... Ulkonäkö on siis komea, mutta on autossa muutakin tärkeää huomioitavaa.

Eli siis millaiset käyttökustannukset? onko paljon vikoja, ja mitä kannattaa huomioida, jos/kun Focusta sit aikoinaan katselen. Jostain luin, että Fordit (mondeo varsinkin) ruostuvat pahasti, pitääkö vanhassa Focuksessa paikkansa, onko muuta paikkaa, kun ovien alaosat? Kaikenlaista vika-asiaa voi siis kirjoitella!

Ja sitten vielä, että millainen tämä Focus on nopeudeltaan/kiihtyvyydeltään. Varsinkin viistoperäinen kori tuo mieleeni pienen ja PIPPURISEN auton. Bensakoneitahan taisi olla ainakin 1.6, 1.8 ja 2.0, ehkä 1.6-8 olisi siinä lähempänä, 2.0 taitaa olla jo melkoinen "bensapumppu"?

En siis tiedä melkein mitään kyseisestä autosta, joten mitä tahansa siitä voi kirjoitella tähän (risut ja ruusut) :)
Kiitos etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu