Elikkä otetaampa nyt esimerkiksi tämä palsta.
Kuka tahansa voi klikata linkkiä Tietoa palstasta, siitä etusivun yläreunasta. Siitä jos katsoo vanhimpia sivuja, näkee aika selvästi että joskus me tässä keskustelimme kirjoittamisesta, luomisentuskasta, onnistumisista, kannustimme toinen toisiamme ja nautimme pienen ja laajemman piirin kesken tuntemattomuudesta ja tunnettuudesta.
Joskus pari vuotta sitten meiniki alkoi muuttua. Yhtä usein kun sontakuorma tähän kipattiin nousi joku älypää itkemään että palstan pitäisi muuttua.
Palsta oli hyvä, mutta tässä kävi vähän kuin tätipuolen laihdutuksessa, mitä enemmän yrittää sen huonompi on lopputulos. Parista ylikilosta kehittyi rekkakuorman verran sontaa.
Minusta palsta on omanlaisensa paskakasa, jota tykkään käydä pyörittelemässä kuin sontakuoriainen, mitä hiton väliä sillä miten tyhmiä tässä ollaan jos kerran paikalle tullaan siedetään se mitä tämä on.
Se että joskus pääsisimme tuohon mitä palsta alunalkaen oli, kirjailijan alkuja höystettynä parilla paskanjauhajalla, siihen tuskin enää koskaan pääsemme, koska paskanjauhajien määrä verrattuna kirjoittaviin harrastelijoihin kohoaa kuukausi kuukaudelta.
Elämä on jatkuvaa muutosta, muutos on hyväksyttävä, muuta tietä eteenpäin ei ole.
En odota että tämä tästä kehittyisi, tai suuresti kasvaisi aikuisuuteen. Taisimme humahtaa aikanaan aikuisiksi liian vauhdilla ja nyt olemme ikimurkkuja ja seniilejä joilla on edessään uusi lapsuus.
Meitä on paljon, mutta määrä ei koskaan korvaa laatua.
Tekstinäytteissä en enää aikoihin ole haistanut tuoreutta, kauneutta, mukavaa luettavaa... aika kulahtaneita ovat olleet kaikki.. ilman pisteytystä numeroin. Kaikki me tiedämme että kirjastossa on kirjoja jotka joku silloin tällöin poimii käteensä ja työntää takaisin hyllyyn, ilman että tuo kirja vuosiin tulisi lainatuksi.
Tuollaiseksi koen nämä tekstit, joskus tässä oli oivaltavia tekstejä, hauskoja tekstejä, yllättäviä tekstejä... sitten taso muuttui.. räävittömyyksillä räävittiin huomiota ja tietäähän sen kuinka siinä käy. Kun kaikki paska on paskannettu, kaikki yrjöt oksennettu, naitu ristiin rastiin elävät ja kuolleet... ei jää mitään mikä säväyttäisi.
Pitäisi kirjoittaa jotain, joka elähdyttäisi lukijan, toisi mukavan mielen, piristäisi päivän, ilman että mikään osapuoli tulisi nolatuksi.
Omalta osaltamme me jotka kirjoittaa osaamme, voisimme kokeilla josko jättäisimme nämä jaaritukset, kirjoittaisimme tulevan viikon vapaahetkinämme jotain elämää suurempaa.
Katsotaan voiko mustuneesta nuotiosta löytyä vielä kipinää, joka herättäisi henkiin sen yhteisöllisyyden joka nuotiossa joskus iloisesti räiskyi.
Kuka tahansa voi klikata linkkiä Tietoa palstasta, siitä etusivun yläreunasta. Siitä jos katsoo vanhimpia sivuja, näkee aika selvästi että joskus me tässä keskustelimme kirjoittamisesta, luomisentuskasta, onnistumisista, kannustimme toinen toisiamme ja nautimme pienen ja laajemman piirin kesken tuntemattomuudesta ja tunnettuudesta.
Joskus pari vuotta sitten meiniki alkoi muuttua. Yhtä usein kun sontakuorma tähän kipattiin nousi joku älypää itkemään että palstan pitäisi muuttua.
Palsta oli hyvä, mutta tässä kävi vähän kuin tätipuolen laihdutuksessa, mitä enemmän yrittää sen huonompi on lopputulos. Parista ylikilosta kehittyi rekkakuorman verran sontaa.
Minusta palsta on omanlaisensa paskakasa, jota tykkään käydä pyörittelemässä kuin sontakuoriainen, mitä hiton väliä sillä miten tyhmiä tässä ollaan jos kerran paikalle tullaan siedetään se mitä tämä on.
Se että joskus pääsisimme tuohon mitä palsta alunalkaen oli, kirjailijan alkuja höystettynä parilla paskanjauhajalla, siihen tuskin enää koskaan pääsemme, koska paskanjauhajien määrä verrattuna kirjoittaviin harrastelijoihin kohoaa kuukausi kuukaudelta.
Elämä on jatkuvaa muutosta, muutos on hyväksyttävä, muuta tietä eteenpäin ei ole.
En odota että tämä tästä kehittyisi, tai suuresti kasvaisi aikuisuuteen. Taisimme humahtaa aikanaan aikuisiksi liian vauhdilla ja nyt olemme ikimurkkuja ja seniilejä joilla on edessään uusi lapsuus.
Meitä on paljon, mutta määrä ei koskaan korvaa laatua.
Tekstinäytteissä en enää aikoihin ole haistanut tuoreutta, kauneutta, mukavaa luettavaa... aika kulahtaneita ovat olleet kaikki.. ilman pisteytystä numeroin. Kaikki me tiedämme että kirjastossa on kirjoja jotka joku silloin tällöin poimii käteensä ja työntää takaisin hyllyyn, ilman että tuo kirja vuosiin tulisi lainatuksi.
Tuollaiseksi koen nämä tekstit, joskus tässä oli oivaltavia tekstejä, hauskoja tekstejä, yllättäviä tekstejä... sitten taso muuttui.. räävittömyyksillä räävittiin huomiota ja tietäähän sen kuinka siinä käy. Kun kaikki paska on paskannettu, kaikki yrjöt oksennettu, naitu ristiin rastiin elävät ja kuolleet... ei jää mitään mikä säväyttäisi.
Pitäisi kirjoittaa jotain, joka elähdyttäisi lukijan, toisi mukavan mielen, piristäisi päivän, ilman että mikään osapuoli tulisi nolatuksi.
Omalta osaltamme me jotka kirjoittaa osaamme, voisimme kokeilla josko jättäisimme nämä jaaritukset, kirjoittaisimme tulevan viikon vapaahetkinämme jotain elämää suurempaa.
Katsotaan voiko mustuneesta nuotiosta löytyä vielä kipinää, joka herättäisi henkiin sen yhteisöllisyyden joka nuotiossa joskus iloisesti räiskyi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.