Ylläpito

näyttää hyväksyvän parhaiten juuri tällaisen kirjoittelun kuin se on viime päivinä ollut.
Siitä syystä tänne on turha yrittääkään tuputtaa muunlaisia kirjoituksia.

Myös joku kirjoittista on lakannut ihmettelemästä miten tämä tai tämä liittyy aiheeseen. Vaikuttaa kuin hän olisi yksi niistä viime päivinä aktivoituneista.
2174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oikeesti aktivoituneet ovat jo intohimoisesti harrastamassa tai ammattimaisesti vain harjoittamassa toisenlaisia akteja tähän aikaan yöstä? Agitaatio heidän tapauksessaan lienee onnistunut. Ylläpito ja allapito hoidossa?

Tää on niiiin paperista, kuvaannollisesti. Vai mistä aiheesta snää snoitkaan olevan kyse?

Ja ketä mahdoit tarkoittaa yksi viime päivinä aktivoituneista?

Äänestä

edes omia kirjoituksiaan, vaan jatkuvasti poistavat niitä, voivat katsoa pohjattomaan kaivoon.
Poistoilla tätä palstaa parhaiten pyöritetään tällä hetkellä.

Kiva käydä kurkkaamassa, kun on ensin kirjoittanut jotain shittiä, että montako vastausta sain.
Vastailla vähän aikaa, yhtäkkiä verbaalilahjakkuus huomaa jääneensä alakynteen viestiketjussa ja sitten poistoon. JEAH.
Näin toimii ihan ikioma siivouspartio, POJAT& MINÄ YP.

Joku, ihan vakkari, kehui eilen, että täällä on hupiporukaa, laski varmasti itsensä mukaan siihen sakkiin, ei tätä muuten voi mitenkään käsittää.
Entisen menon perään taas kuiskitaan, ei se ollut tämän kummempaa sotimista.
Aika kultaa muistot, luulen.

Menkää kirjoittamaan niitä menestyskirjojanne, ei siihen voi jäädä nyt aikaa, kun roikutte täällä kaiken aikaa.

Hyviä kirjoitusilmoja on luvattu tällekin viikolle, ympäri Suomen.
Minä lähden.......enpäs sanokaan ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huhhuhhuh kirjoitti:

näyttää hyväksyvän parhaiten juuri tällaisen kirjoittelun kuin se on viime päivinä ollut.
Siitä syystä tänne on turha yrittääkään tuputtaa muunlaisia kirjoituksia.

Myös joku kirjoittista on lakannut ihmettelemästä miten tämä tai tämä liittyy aiheeseen. Vaikuttaa kuin hän olisi yksi niistä viime päivinä aktivoituneista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu