Listasuosikit

Kuuntelin vikonloppuna radiota ja satuin kuulemaan haastattelun Rocieros orkesterista.
Oli mielenkiintoinen haastattelu musiikki mitä soitettiin ei ollut aivan sitä perinteistä tanssimusaa. Listasuosikit ohjelmaa olen kuunnellut aina viikonloppuisin ja radio on päällä muutoinkin aika paljon. Rocierosta en ole kuullut koskaan, joten haluaisin kysellä onko bändiä nähty esiintymässä ja missäpäin?
Satulinnan olen kuullut joskus vuosia taakseppäin radiosta, mutta olen ollut aina siinä luulossa että kyse on jostain ulkolaisesta yhtyeestä.
2349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mukavaa, että musiikki kolahtaa. Biisejä voit kuunnella lisää osoitteessa www.losrocieros.com
Kotisivut uudistuvat pian, joten kannattaa pistäytyä siellä aina silloin tällöin.

Levymme tuli kakkoseksi kuukauden levy äänestyksessä Annika Eklundin jälkeen. Levy ei valitettavasti ole vielä kaupoissa. Kyselyjä on jo levystä tullutkin. Levy tulee myyntiin mahdollisimman pian, kunhan saadaan levyt ja kannet painatettua.

Äänestä

Myös keikoista löytyy paremmin tietoa kotisivujen uudistuksen jälkeen. Syyskuun 7. ja 8. päivä olemme näillä näkymin Tampereella Tempo Terracessa keikalla. 9. päivä esiinnymme Lavakauden päättäjäisissä Ikaalisten kylpylässä. Se on sitten levynjulkistuskeikka. Sitä ennen keikkoja Oulun tienoolla. Kiitos mielenkiinnosta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


radiosta kirjoitti:

Kuuntelin vikonloppuna radiota ja satuin kuulemaan haastattelun Rocieros orkesterista.
Oli mielenkiintoinen haastattelu musiikki mitä soitettiin ei ollut aivan sitä perinteistä tanssimusaa. Listasuosikit ohjelmaa olen kuunnellut aina viikonloppuisin ja radio on päällä muutoinkin aika paljon. Rocierosta en ole kuullut koskaan, joten haluaisin kysellä onko bändiä nähty esiintymässä ja missäpäin?
Satulinnan olen kuullut joskus vuosia taakseppäin radiosta, mutta olen ollut aina siinä luulossa että kyse on jostain ulkolaisesta yhtyeestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu