Miten suhtaudut hakemattomuuteen? Aina silloin tällöin minua hakee tanssimaan tanssija, jonka kanssa tanssiminen on ihan ok, mutta takaisinhaku ei oikein nappaa. Kuitenkin selvästi huomaa, että tämä joku kuitenkin toivoo takaisinhakua. Joskus tuo toivomus tuntuu jopa vaatimukselta. Jos kuitenkin tällaisessa tilanteessa hakisi takaisin, syntyisi tanssisuhde, joka olisi enemmän velvollisuus kuin aito halu tanssia tämän ihmisen kanssa.
Miten siis koet tilanteen, jossa itse jätät hakematta tanssijaa, joka ilmeisen mielellään tanssisi kanssasi? Entä päinvastainen tilanne, jossa sinä olet hakenut ja toivot takaisinhakua, jota ei kuitenkaan tule? Sulatatko tilanteen muitta mutkitta vai jääkö asia kaihertamaan?
Miten siis koet tilanteen, jossa itse jätät hakematta tanssijaa, joka ilmeisen mielellään tanssisi kanssasi? Entä päinvastainen tilanne, jossa sinä olet hakenut ja toivot takaisinhakua, jota ei kuitenkaan tule? Sulatatko tilanteen muitta mutkitta vai jääkö asia kaihertamaan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tunteitaanhan ei voi kokonaan (tai edes paljoakaan) hallita. Niinpä mielipahaa voi syntyä kaikenlaisista tilanteista.
Tuo hakemattomuusasia on yksi tavallisimmista tanssiharrastuksen piirissä vastaan tulevista.
Itsekin tosiaan koen huonoa omaatuntoa, kun jätän monet sellaiset hakematta, jotka ilmi selvästi (usein sen ilmoittaenkin) haluaisivat, että haen takaisin.
Olen kuitenkin sekä julkisesti että yksityisesti ilmoittanut montakin kertaa, että mitään velvollisuus/kohteliaisuushakuja en tee enkä hyväksy itseenikään kohdistettavan.
Kuitenkin on paljon sellaisia (suosittuja ja taitavia) tanssinaisia, joita olen vuosikaudet haeskellut ahkerasti. Jotkut eivät hae minua koskaan. Heidät lopulta pudotan hakulistaltani pois. Jotkut taas hakevat vain silloin, kun niitä kaikkein mieluisimpia ei ole paikalla tai nämä ovat muuten saavuttamattomissa.
Ymmärrän hyvin, mutta silti se luonnollisesti kaikertaa jonkin verran. Sellainen on ihminen.
Jokaisellahan meillä ahkerimmista harrastajista on jonkinlainen suosikkilistamme. Siltähän niitä haettavia poimitaan mahdollisuuksien mukaan. Ulkopuolelta vain erikoistapauksissa.
Niinpä noita tuntemuksia joutuu itse kukin kohtaamaan jokseenkin jokaisena tanssi-iltana.
Muinoin erehdyin hakemaan itseäni selvästi vanhempaa naista tanssimaan. Salissa oli vähän hämärää ja kauempaa hän näytti ihan somalta tyttöseltä.
Parin metrin päässä, kun katseemme olivat jo ehtineet kohdata, huomasin hirveän erehdykseni.
Herrasmies kun olin (jo silloin), en kuitenkaan peräytynyt, vaan hain häntä rohkeasti.
Naistenhaulla hän sitten haki tietysti minua ja koko loppu illan odotti selvästi, että olisin hakenut häntä vielä uudestaan.
Joidenkin muidenkin naisten kanssa on tullut sama tilanne, joskus lihavuuden, joskus ulkonäöllisten seikkojen vuoksi.
Yhtä kaikki, eipä tuo koskaan ole kovin mukavalta tuntunut olla hakematta, kun hakua selvästi odotetaan...
" lihavuuden, joskus ulkonäöllisten seikkojen vuoksi "... Hm taidat itse sitten omasta mielestäsi olla komea, hurmaava ja sitä mieltä että me kaikki naiset " haluamme tanssia juuri sinun kanssasi ". Voipi ollakin ihan toisin.
Koska minä en ainakaan lähilavoilla ole noteerannut noin komeaa miestä ikinä !!!
Jos tanssi sujuu, niin miksi ikäerolla olisi merkitystä.
Itse tanssin usein kolmekymmentä vuotta itseäni nuorempien miesten kanssa eivätkä nuo tunnu ikäerosta hämääntyvän, hakevat itse ihan vapaaehtoisesti. Naistentunnilla haen heitä vasta kolmennessa aallossa, jotta nuoret naiset ehtivät halutessaan ensin hakemaan.
On myös kolmekymmentä vuotta vanhempiakin miehiä joskus harvoin tullut tanssiin hakemaan.
Kyllä siellä komeita miehiä on vaikka kuinka, paitsi jos käyt pelkästään pienissä paikoissa. ;)